Suomen tasavallan presidentin tervehdys

Ohessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlassa 20.10.2017.

Tänä vuonna saamme juhlia Suomen 100-vuotisjuhlaa hienossa tilanteessa. Maamme on melkein missä tahansa kansainvälisessä vertailussa maailman kärkimaiden joukossa. Suomi on hyvä maa elää. Mutta itsestään emme ole menestystämme saavuttaneet. Itsenäisyytemme vaikeina aikoina veteraani- ja jälleenrakentajasukupolvet ovat omalla, mittaamattoman arvokkaalla työllään luoneet vankan pohjan, josta me nuoremmat sukupolvet olemme voineet jatkaa.

Yksi menestyksemme tekijä on ollut maailmanluokan varhaiskasvatuksemme. Se on yksi suomalaisen hyvinvointivaltion vahvuuksista ja syy lienee siinä, että määrätietoinen työ varhaiskasvatuksen saralla on aloitettu jo 125 vuotta sitten. Pohjoismaista ensimmäisenä! Nykyään suomalaisilla perheillä on mahdollisuus viedä lapsensa osaavien ja omistautuneiden ammattilaisten hoitoon. Haastetta tässä tehtävässä kuitenkin riittää, sillä yhteiskunnan muutokset heijastelevat nopeasti myös lastentarhanopettajien työhön.

Aina ei muisteta sitä, kuinka suuri vastuu varhaiskasvatusalan ammattilaisina teillä on pienistä tulevaisuudentekijöistämme. Vastuuta pidetään myös arvossaan. Kun viime aikojen julkista keskustelua on seurannut, niin uskon kyllä, että arvostus työtänne kohtaan on kovin laajaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivottavasti se antaa myös hyvän pontimen jatkaa arvokasta työtänne.

Tämä tervehdyksen sanoin haluan kiittää teitä täydellä sydämellä tekemästänne työstä, toivottaa teille hyvää lastentarhaopettajakoulutuksen 125-vuotisjuhlavuotta sekä arvokasta Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta.

 

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti
Lastentarhanopettajakoulutuksen 125-vuotisjuhlavuoden suojelija

Juhlaseminaarin puhujien diaesitykset

Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlaseminaarissa 20.10.2017 kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja varhaiskasvatukseen liittyen. Klikkaamalla alla olevia linkkejä voit ladata itsellesi omaan käyttöön juhlapuhujien puheet ja diaesitykset.

Dekaani, professori Patrik Scheinin, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, lue puhe täältä

KEY NOTE 1: Opportunities and Challenges in Icelandic Early Childhood Education – Johanna Einarsdottir, dekaani, professori, Islannin yliopisto – lataa esityksen diat klikkaamalla tästä

KEY NOTE 2: Pienten lasten opettajuus – tulevaisuuden mahdollisuus! – Professori Jarmo Kinos, Turun yliopisto – lataa esityksen diat tästä ja tästä.

Päätössanat: professori Lasse Lipponen, Helsingin yliopisto, lue puhe tästä

Ebeneser-säätiö jakoi Siiri Vallin apurahan kasvatustieteen maisteri Hanna Hjeltille Tampereen yliopistosta ja kasvatustieteen maisteri Noora Heiskaselle Jyväskylän yliopistosta, molemmille 5000 euroa. Lue lisää täältä.

IMG_5694

Taukojumppaa seminaarissa aamupäivällä Inkeri Ruokosen johdolla.

 

#LTO125

Juhlapuhe 125-vuotiaalle lastentarhanopettajan koulutukselle

Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani Patrik Scheininin puhe lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlaseminaarissa 20.10.2017 Helsingin yliopistossa.

2

Rouva ministeri, arvoisat kuulijat, rakkaat varhaiskasvatuksen ystävät!

On erityisen oikein ja paikallaan, että tämä juhla on tänään täällä. 125 vuodessa suomalainen lastentarhanopettajien koulutus on kulkenut pitkän matkan. Matka yliopistoon on johtanut yliopistoon, jota tämä sali erinomaisesti edustaa.

Yliopiston opetukseen kuuluu se, että opetettavaa asiaa tutkitaan, alan opetusta tutkitaan ja opiskelijat kasvavat osaksi elävää tiedeyhteisöä osallistumalla tutkimukseen. Näin syntyy uutta tietoa ja uusia osaajia, jotka kykenevät muuttamaan omaa ajatteluaan ja maailmaa.

Och idag sjunger vi barnträdgårdslärarnas lovsång på två språk. Med undervisningsministeriets hjälp och starkt stöd av fantastiska donatorer, som förstått var samhällets grundläggande arbete görs, har vi nu också en svenskspråkig barnträdgårdslärarutbildning. De första grupperna har redan blivit färdiga och tagits emot med öppna armar i arbetslivet.

Detta är viktigt. Om vi vill ha ett fungerande tvåspråkigt utbildningssystem, måste vi se till att systemet fungerar väl på alla nivåer, från dessa våra minsta till universiteten och samhället.

Voimme iloita monesta asiasta tänään. Lastentarhanopettajakoulutukseen on paljon hyviä hakijoita. Heistä kasvaa osaavia, ihastuttavia ihmisiä ja opettajia jotka huolehtivat ja kasvattavat, sytyttävät tiedonjanon ja löytävät tiensä ihmisen sydämeen. Heillä on paljon annettavaa: varhaisina vuosina virinneet valmiudet ja suhtautumistavat silottavat koulutietä ja auttavat elämän eri vaiheissa. Varhaiskasvatus on ”the Great Equalizer”. Yhteiskunnallisen erilaistumiskehityksen parhaita vastalääkkeitä on varmistaa, että kouluun tulevilla on tarvittavat perusvalmiudet ja työtavat kotitaustastaan riippumatta. Vain näin saadaan parhaalla mahdollisella tavalla koko nuoren sukupolven osaamispotentiaali kukkimaan ja kantamaan hedelmää. Tästä on kiittäminen varhaiskasvatuksen väkeä niin täällä kuin kentällä.

Voimme iloita myös siitä, että varhaiskasvatuksen yliopistollisiin tehtäviin on paljon hyviä hakijoita. Ja siitä, että alan tutkimus kukoistaa ennennäkemättömällä tavalla. Vahva tutkimus houkuttelee uusia tutkijaopettajia, syntyy yhteistyötä – ja tuloksena on julkaisuja, uusia tohtoreita ja tutkimusrahoitusta.

Eräs median kestokeskustelu koskee varhaiskasvatuksen efektiä: Esimerkiksi PISA-aineistolla tarkastellen, yhdeksän kouluvuoden jälkeenkin, näkyy edelleen järeä varhaiskasvatuksen vaikutus. Ei ole ainoakaan osallistuneista kymmenistä maista, joka olisi kehittänyt varhaiskasvatusjärjestelmän, jonka vaikutukset olisivat kielteisiä! Pääsääntö on, että mitä pidempään ollaan varhaiskasvatuksen parissa, sen parempia ovat osaamistulokset. Efekti on useimmissa maissa suuri. Suomessa varhaiskasvatuksen vaikutus oli 2000-luvun alkupuolella pieni, mutta on nykyisin, 2012 mennessä, kasvanut suurimpien joukkoon. Tämän tarkoittaa käytännössä, että on syytä huolehtia siitä, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikissa lastentarhoissa on oltava lastentarhanopettajakoulutuksen saaneita opettajia riittävästi. Ehdotan myös vakavasti sitä, että lastentarhanopettajankoulutus olisi jatkossa maisteritasoista. Tämä lisäisi edelleen alan vetovoimaa, kuten luokanopettajankoulutuksen riemukulku on osoittanut. Ja se voisi ratkaisevasti vaikuttaa myös lastentarhanopettajien palkkakehitykseen. Tälläkin on merkitystä, kun pyrimme varmistamaan että osaavat opettajat sijoittuvat koulutustaan vastaaviin tehtäviin – ja myös pysyvät niissä.

Isoisänä haluan lopuksi sanoa kiitokseni teille kaikille, joiden elämäntyötä, uraa ja vaikutusta näiden pienimpien ihmisten elämään – ja sen kautta maamme ja maailmamme tulevaisuuteen – me tänään juhlimme. Tiedän, että työnne on täynnänsä rakkauden tekoja. Sen suurempaa lahjaa ei voi ihminen toiselle antaa. Sen suurempia sankareita ei ole olemassakaan. Kiitos!

Eino Leinon sanoin:

Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.

Terveisiä päiväkodista: ”Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun…”

Oululainen lastentarhanopettaja Kaisu Pöyskö kertoo projektityöskentelystä luonto- ja ympäristökasvatukseen painottuneessa yksityisessä päiväkoti Piilometsässä. Piilometsän Avaruusmatka-video nähtiin myös 20.10.2017 järjestetyssä juhlaseminaarissa.

Ulkona syöntiä – Kopio

Ulkona ruokailu lisää piha-aikaa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Kun minua pyydettiin kertomaan päiväkoti Piilometsän toiminnasta ja kuvaamaan projektityöskentelyämme, laittoi se pohtimaan, miksi projektityöskentely on ollut alusta saakka helppoa juuri meidän päiväkodissamme. Varhaiskasvattajiemme olkapäillä ei ainakaan kummittele perinteinen tapa työskennellä, sillä meillä kaikilla on vain hyppysellinen kokemusta normipäiväkodin työskentelytavoista, minulla takana pitkä kotiäitiys ja opettajan työ koulun esiopetuksessa. Olen saanut tehdä nyt jo 15 vuoden ajan projektityöskentelyä tässä yhden ryhmän päiväkodissa. Ainoana lastentarhanopettajana olen saanut kehitellä ja toteuttaa itselleni ja tiimilleni mielekästä pedagogiikkaa, johon projektityöskentely yhtenä osa-alueena kuuluu.

lepakkotyttc3b61.png

Päivä lepakkona -projektin lepakot olivat kovia asustamaan metsän puissa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Jotta päiväkodissa voi syntyä luovaa ja omaperäistä toimintaa, on pitänyt luopua järjestelmällisyydestä ja virallisuudesta.  On pitänyt hylätä tavanomaiset normit ja keskiarvoisuus sekä keksiä niiden tilalle jotain omaa. Ja kyseenalaistaa se, onko ulkopuolelta ja ylhäältä annettu ohje aina se paras ohje. EU:n edelläkävijämaana noudatamme pilkuntarkasti EU:ssa laadittuja ohjeita ja määräyksiä. Valitettavasti projektityön toteuttamisesta on pois kaikki se aika, jonka varhaiskasvattaja istuu erinäisissä kokouksissa tai sääntöpalavereissa.

Varmasti kaikilla on jonkinlaisia muistoja lapsuudesta tai lapsuuden mummolasta. Kuinka siellä sai vapaana juoksennella, kiipeillä ja seikkailla. Kokeilla rajojaan. Entä jos päiväkodissa voisi tehdä samoin. Sekä aikuiset että lapset voisivat toteuttaa itseään. Eikö ollutkin hauskaa, kun tehtiin yhdessä muiden lasten kanssa jotain jännittävää, salaperäistä? Luonto oli lähellä ja vahvimpana olotilana oli kiireettömyys.

Aloittaessani yksityisessä päiväkodissa päätin pyrkiä toteuttamaan haaveet ja aiempien päiväkotikokemusteni perusteella kyseenalaistin ja hylkäsin totutusta työskentelystä tiettyjä toimintatapoja:

  1. Päiväkodin aidan sisäpuolella jököttämisen tai nököttämisen. – Leikimme ja retkeilemme säännöllisesti lähiympäristössämme.
  2. Sisällä työskentelyn – Olemme vieneet useita arkitoimintoja ulos.
  3. Aamupiirit – Päiväkodissamme ei ole koskaan pidetty aamupiirejä!
  4. Kelloon tuijottamisen – Kello ei määrää toimintaamme.
  5. Viikkosuunnitelmat- Jyrkkä ei! Teemme vain projektisuunnitelmia.
  6. Siirtymätilanteet – Olemme kehittäneet vaihtoehtoja penkissä odottamiselle.
  7. Koko porukka – Pienryhmätoiminta

VUODET TÄYTTYVÄT PROJEKTEISTA

”Ope, ope kato!” tutulta kuulostava huudahdus. ”Ymmm”, aikuinen vastaa ja jatkaa jutustelua toisen aikuisen kanssa. Yhden lapsen pieni havainto voisi herättää työskentelyn, joka hyvässä lykyssä voisi laajeta ja jalostua koko ryhmän yhteiseksi pitkäkestoiseksi projektityöksi. Niin, jos aikuinen olisi hetkessä kiinni ja tarttuisi lapsen tarjoamaan ideaan. ”Mikä se on? Onpa hauskan näköinen toukka. Mistä löysit sen? Missä sen koti on? Etsitäänkö, löytyykö niitä lisää?” Projektin alkuvaiheessa ryhmän varhaiskasvattajan rooli on erityisen merkittävä, sillä projekti saa alkunsa, jos aikuinen ymmärtää tarttua lapsen ajatukseen.

pokemon go metsään(1)

Pokemon Go -leikkiä metsässä. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Piilometsässä projektityöskentely on tyypillinen toiminta- ja oppimistapa, 5- ja 6-vuotiaiden oppimisprosessoinnissa numero ykkönen. Projektityöskentely lähtee liikkeelle jonkun lapsen tai aikuisen ajatuksista. Taustalla voi olla yksittäinen mielenkiinnon kohde, kysymys, kokemus, leikki tai ihan mikä vaan. Aikuinen voi myös tuoda ajankohtaisia sisältöjä ja aiheita lasten käsiteltäväksi niin, että ne ikään kuin olisivatkin lasten omia ideoita. Aikuisen sensitiivisyys eli aito kiinnostus ja läsnäolo tarkoittaa sitä, kuinka herkästi hän on korvat höröllään, onko hänellä aikaa kuunnella lasta.

PROJEKTIN KULKU

  1. Suunnitteluvaihe
  2. Hahmotellaan alustavaa aikataulureittiä, aikataulu ei määrittele toimintaa
  3. Toteutusvaihe
  4. Dokumentointi

Meillä projektit tuppaavat laajenemaan. Alussa paperilla saattaa olla pääaiheen ympärillä muutamia sanoja. Esimerkiksi viime talven AVARUUS -teema lähti liikkeelle siitä, että päätimme osallistua StarT -kilpailuun teemana tähdet ja avaruus. Poimimme lapsilta ja aikuisilta ideoita aiheeseen liittyen ja merkitsimme ne ylös ajatuskarttaan. Yleensä ajatuskartta laajenee ja laajenee AINA ajan kuluessa. Kaikki uudetkin sivuideat merkitään projektin edetessä ylös ja käyttökelpoisimmat hyväksytään mukaan työskentelyvaiheeseen.

Avaruusmatka(1)

Teimme porukalla Avaruusmatka-projektiin aurinkokunnan lumesta, lapset maalasivat auringon ja planeetat ja kirjoittivat sanat. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Aikuisen on hyvä omistaa joitakin järjestelmällisiä piirteitä eli projekti on hyvä kuitenkin aikatauluttaa karkeasti. Poikkeuksena ovat leikkiprojektit. Aikuiset tekevät yksinkertaisen reittisuunnitelman, jota pitkin projekti etenee oikeaan suuntaan ja suunnitellut asiat tulee tehtyä suunnilleen oikeaan aikaan. Savityöt pitää tehdä ja polttaa ennen pakkasia, lumiveistoksia ei voi tehdä ilman nuoskalunta ja jäätiilien jäädytys vaatii jo kovaa sekä pitkää pakkasjaksoa, se on myöhäistä jo maaliskuussa. Teemme kaiken mahdollisen ulkona, loput valmistelut puuhailemme sisällä.

Projektit koostuvat sarjasta luovia ratkaisuja. Luovien toimintojen käyttö lasten kanssa on tärkeää, koska niillä on suora yhteys lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lasten tulisi myös antaa rauhassa miettiä omia ratkaisuja ilman, että aikuinen kiirehtii tai pureksii ajatukset valmiiksi. Aikuinen voi sen sijaan innostaa ja rohkaista lasta kokeilemaan uutta ja yrittämään oivaltamista antamalla esimerkkejä. Opettajan ei tarvitse itse olla monitaituri, pystyäkseen ohjaamaan erilaisia taiteenlajeja lapsille.  Kaikki ohjeet löytyvät helposti esim. nettimaailmasta. Projekteihimme liittyykin monia luovan ja taiteellisen ilmaisun keinoja. Teemme videoita, blogeja, näytelmiä, jäätanssiesityksiä, leikkejä ja tarinoita, satuvihkoja, liikumme sekä soittelemme ja lauleskelemme. Työskentely on toiminnallista, eikä jokaisen tarvitse olla tekemässä kaikkea samaan aikaan.

Metsäteatteri(2)

Lapset metsäteatterissa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Kuvaamme päiväkotimme fyysistä ilmapiiriä sanalla mummolamainen ja henkistä tunnelmaa otsikon mukaisesti sanalla: Peppi Pitkätossumainen. Päiväkotimme tulvii värejä ja pursuaa erilaisiin projekteihin kuuluvia valmiita ja keskeneräisiä tuotoksia. Päiväkotimme on siis jokaisen perfektionistin painajainen. Keskeneräisyys ja sotku, joka syntyy taidetta tehdessä kuuluvat projekteihin. Liian yksitoikkoinen ja aikuisen tiukasti kontrolloima toimintaympäristö tukahduttaa pienimmätkin luovuuden pyristykset.

Lapset ja aikuiset osallistuvat projektityöskentelyyn kukin omilla taidoillaan ja tiedoillaan. Lapset osallistuvat suunnitteluun, toimintaan ja arviointiin ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Aikuiset ohjaavat lapsia kannustamaan toisia yhteishengessä, sillä kaikkia rohkaistaan yrittämään, kaikista pienimpiäkin. Piilometsän aikuiset kannustavat lapsia omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan, eivät tee lapsen puolesta! Varsinkin laaja projekti opettaa lasta pitkäjänteisyyteen, yrittämiseen ja sinnikkyyteen. Nostamme projektityöskentelyssä rimaa välillä korkeammalle, jotta lapsi saisi yrittää ponnistella ja koetella kykyjään. Ei haittaa vaikka tekeminen jää kesken, kun lapsi tietää voivansa jatkaa myöhemmin.

kutsu 2

Kutsu Avaruuskylään. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Projektimme kestävät viikoista useaan vuoteen. On pitkiä projekteja ja lyhyitä projekteja kulkee niiden rinnalla. Voin kysymysten asettelulla rajata tai laajentaa projektia, mutta myös lasten ajatukset ja ideat määräävät projektin etenemistä. Laajentuvassa projektissa tulee vastaan kysymyksiä, joihin vastausta ei tiedä kukaan, ei aikuinenkaan. Voin myös herättää lapsen luovuutta: ”Olisiko mahdollista, että…?” ”Mitäs, jos me tekisimmekin näin, niin…?” Lapsissa on valtava tiedon ja ihmetyksen potentiaali, jonka tarttumapintana aikuinen toimii.

Tällä hetkellä työskentelemme ”Eläminen luonnossa – esihistoriasta nykypäivään” -teeman alla. Se on Vihreä lippu – ja samalla StarT –ohjelman projektimme. Se on pitkä ja vaativahko projekti, jossa olemme asettaneet sekä aikuisille että lapsille lisää haastetta. Minun tehtävänä on projektin aikana huomioida myös lasten kehitys, varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman sisältöalueiden mukaan. Projektityöskentelyssä pystymme täyttämään myös vasun kriteerit eheyttämistä ja laaja-alaisesta oppimisesta. Sisällytämme erilaisissa toimintaympäristöissä toimien projekteihin luovien aineiden lisäksi aina monipuolisesti myös matematiikan ja äidinkielen orientaatioita. Projektityöskentelyn antoisia puolia on, että saan kehittyä samalla omassa työssäni, lastentarhanopettajana.

Lyhyitä projektejamme ovat nyt juuri ”Keijut ja maahiset” sekä ”Hevostalli”. Kaikki projektit toteutuvat omalla tyylillään ja ajallaan. Keijut ja maahiset -teema toteutuu päiväkodin yläkertaan tehdyssä keijutalossa. ”Hevostalli” –teema on lasten omaehtoinen leikkiprojekti pihalla, jossa se kehittyy lasten oman mielikuvituksen mukaisesti. Aikuisen rooli on seurata leikkiä, havainnoida sekä antaa virikkeitä. Joka iltapäivä lapset ruokkivat hevoset yötä vasten sekä putsaavat tallin traktoria ja harjaa käyttäen. Aikuiset innostavat lapsia kehittämään tästä pitkän projektin, koska on niin I-HA-NAA, kun lapset osaavat vielä leikkiä yhdessä, tytöt ja pojat, ”sukupuolineutraalisti”!

Hevostalli

Tämän syksyn suosikki leikkiprojekti on ”Hevoshullujen ratsastuskoulu”. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Lapsen ikä ei määrittele, voiko ryhmässä toteuttaa projektikasvatusta. Alle 3-vuotiaiden projektit ovat lyhyempikestoisia ja helpompia toteuttaa. Projekti toki kestää ajallisesti, mutta sisällöltään sen ei tarvitse olla niin monimutkainen, että se jää toteuttamatta. Pienen lapsen projektiksi riittää, kun käydään retkellä, poimitaan marjoja, kerätään lehtiä tai kukkia, maalataan pari punaista tai sinistä läiskää pahville, leivotaan mustikkapullia ja viedään niitä kotiin maistiaisiksi. Dokumentoidaan valokuvaamalla ja lisätään ne blogiin, projektiseinään, kasvunkansioon tms. Projektin aiheita löytyy lähiympäristöstä lisää: pehmoeläimet, kotileikki, pienet majat, …

Projektityöskentelyyn kuuluu dokumentointi. Me valokuvaamme p-a-l-j-o-n ja dokumentoimme sekä tuomme julkiseksi toimintaamme kotisivujemme blogissa. Bloginäkyvyys herättää monenlaista mielipidettä, mutta päiväkodissamme se on hyväksytty yhdeksi dokumentointimuodoksi muiden joukossa. Kuvat ovat vaarattomia ja lapset esiintyvät niissä vanhempiensa suostumuksella. Ei tarvinne mennä kuin kymmenen vuotta eteenpäin, niin ihmettelemme konservatiivista suhtautumista lasten kuvanäkyvyyteen.

Alunperin blogin oli tarkoitus olla vain vanhempien ja päiväkodin välinen yhteistyömuoto. Toiminta oli tarkoitus asettaa vain päiväkoti Piilometsän lasten, heidän vanhempiensa sekä päiväkodin henkilöstön näkyville, katseltavaksi, muisteltavaksi ja avoimesti arvioitavaksi. Nykyään blogilla on ulkopuolisiakin lukijoita ja pyrimme kertomaan kirjoitusten lomassa lukijoille toimintamme suunnitelmallisuudesta ja avaamaan toiminnan tarkoitusta ja tavoitteellisuutta. Liputamme vahvasti toiminnan pedagogisuutta ja joskus jopa otamme rivien välissä kantaa varhaiskasvatusta koskeviin epäkohtiin.

Mikä tärkeintä, lapset tahtovat aina uudestaan katsoa ja kuunnella, muistella vanhoja juttuja! Minä olen tuossa kuvassa. Mitä tuossa lukee? Muistatko, kun tehtiin tuo retki? Siellä oli huippukivaa se, kun… Niin, ja minä tein sitä ja tätä! Myös epäonnistuneita tilanteita muistuu mieleen ja arvioimme toimintaamme, mietimme ja reflektoimme yhdessä lasten kanssa tapahtunutta uudelleen, mitä opimme, mitä olisimme voineet tehdä toisin, mikä tuntui ikävältä, jne.

karhu mainos

Mainos Metsämusarin monitaiteelliseen käsinukketeatteriin. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

MUUTOSPROSESSI

Vihdoinkin! Onneksemme olemme saaneet uudet ops:t ja varhaiskasvatussuunnitelman, jotka vaativat meiltä opettajilta ja lastentarhanopettajilta toimintatapojen muutosta. Ilmiöpohjainen opetus, ulos luokista, itsereflektointi… hienoja juttuja. Aikaa menee, että päivän tai viikon ulko-oppimisprojektista siirrytään kokemaan ilmiöitä ihan oikeasti ulos ja lähiympäristöön, läpi vuoden. Asennemuutosta tarvitaan, että totutusta kirja- ja luokkatyöskentelystä pystytään irtaantumaan ja kehittämään tilalle uusia tapoja oppia. Miten olisi projektityöskentely? Vihdoinkin, Piilometsän peikkolapsikin saa jatkaa päivähoidosta kouluun ilmiömäistä oppimista. Ei tarvitse esiopetuksen opettajan yrittää enää sopeuttaa lasta siihen ennen vallinneeseen ”normaalimpaan” oppimiskulttuuriin.

Muutos normaalista päiväkotityöskentelystä projektilähtöiseen työskentelytapaan ei käy sormia napsauttamalla. Mitä suurempi päiväkotiyhteisö, sitä enemmän on erilaisia mielipiteitä oikeista toimintatavoista. Vaatii rohkeutta erottautua muiden mielipiteistä, tutusta ja turvallisesta ”talon perinteestä”. Ei se koske vain meitä lastentarhanopettajia, vaan myös koulun opettajia. Paljon olisi mahdollisuuksia, joita päiväkodissa ja koulussa voisi hyödyntää, jos vain aikuiset uskaltaisivat lähteä nyt poikkeamaan totutuista kaavoista. Ammatillista kasvua ja kehitystä sekä uuden toimintatavan omaksumista voi tapahtua vain, jos uskaltaa tunnustaa, että omassa toiminnassa on kehittä­misen varaa.

Rakettimäessä(1)

Lapset rakettimäessä! Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Lastentarhanopettajan on myös nyt vihdoin sallittu olevan pedagogisen varhaiskasvatuksen asiantuntija. Lastentarhanopettaja on laissa velvoitettu vastaamaan oman ryhmän aikuisten yhdessä suunnittelemasta ja toteuttamasta laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Lastentarhanopettajan pitää tuoda esille koulutuksessaan ja kokemusten kautta keräämänsä tietotaito sekä sen pohjalta neuvoa ja ohjata tiiminsä jäseniä. Roolimme on yhtä tärkeä, jopa jollei tärkeämpi kuin koulun opettajilla, sillä luomme lapselle perustan, kasvatamme, annamme opit maailmalle ja luomme turvallisen matkan kohti elämää. Kun vastuuta on annettu, käyttäkäämme vastuuta täysin rinnoin.

Miten se onnistuu? Miten työskentelen ilman kiirettä, yksilöt huomioiden? Unohtamalla aamupiirit, aikuisten viikkosuunnitelmat, ohjelmoidut arkirutiinit ja minuuttiaikataulut, saadaan päivään jo rutkasti lisää aikaa. Työskentelemällä pitempään ulkona ja porrastamalla siirtymätilanteet, saadaan vapautettua lisää minuutteja pienryhmän luovaan toimintaan. Ja ennen kaikkea joustamalla. Kun muut ovat paikassa A, yksi ope tekee pienen ryhmän kanssa projektia paikassa B, rauhassa. Työskentely on yksilöllisempää, rauhallisempaa ja varhaiskasvattajallekin miellyttävämpää kuin normityöskentely suuren ryhmän kanssa. Pienryhmässä lastentarhanopettaja pystyy myös huomaamaan lapsen tuen tarpeet ajoissa.

Jokaisen varhaiskasvattajan läsnäoloaika on parasta käyttää tehokkaasti hyödyksi. Aikaa voi napata lasten lepoajastakin: osa lapsista menee levähtämään myöhemmin, osa taas puolestaan nousee aiemmin, rytminsä mukaisesti. Minulla on tapana tehdä yksittäisten lasten kanssa projektia eteenpäin aamuvarhaisen tunneilla, kun osa lapsista kuorsailee aamu-unilla ja osa on leikkimässä. Aamupäivän ulkoiluhetkellä osa lapsista voi jäädä aikuisen kanssa työskentelemään sisälle. Kallisarvoista aikaa voi antaa lapsiryhmälle myös työaikoja säätelemällä. Projektityön luonteeseen asettuu parhaiten yhdessä lasten sekä tiimin kanssa tehty suunnittelutyö. Hyväksi todetussa mallissa lastentarhanopettajakin voi lisätä päivään tunteja, kun höyrypäiden lailla tehdään projekteja, retkeillään, valmistetaan näyttelyitä jne. Kun päiväkodissa on hiljainen aika, paikallisen sopimuksen turvin voi tehdä lyhyitä päiviä ja pitää vapaapäiviä.

Varhaiskasvatuksen tiekartassa pohditaan lastentarhanopettajien täydennyskoulutuksen lisäämistä. Täydennyskoulutusta tulisi ehdottomasti ulottaa lastentarhaopettajien lisäksi myös tiimin muiden jäsenten saataville. Lastentarhanopettajilla on lto-koulutuksessa saatu vankka kasvatustieteellinen tietopohja ja projektityöskentelyyn olen itse saanut paljon uutta käytännönläheisistä koulutuksista, kuten saduttaminen, draamakurssi, metsämatikkaa, seikkailukasvatus, satuhieronta, matikkaa makaroneilla. Jopa klovni- ja nahanparkituskurssista sai ammennettua uutta päiväkodin arkeen. Viimeisimpänä olen saanut olla osallisena Oulun varhaiskasvatusväelle suunnatussa Teatteri Pensaan monitaiteellisessa Taika-koulutuksessa ja Myllytullin kuvataideopettajien järjestämässä Taidekimarassa.

Varhaiskasvattajista riippumattomia esteitä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiselle asettavat hallitus ja eräät kunnat. Onko jo unohdettu, mistä syntyvät laadukkaan varhaiskasvatuksen, lapsiystävällisen kunnan meriitit? Vaikka kuinka tahtoisi lastentarhanopettajana antaa päiväkodin lapsille tasavertaisesti saman määrän kokemuksia, taitoja ja oppia elämässä selviämiseen, se ei enää onnistu. Vuosi sitten mitattiin rahalla kokopäiväisestä päivähoidon piiristä ulos juuri ne, jotka eniten tarvitsisivat tukea kasvunsa polulle. Näiden lasten astuessa koulumaailmaan, mitataan uudestaan… laskun suuruutta. Vaatii paikoin voimia, jotta jaksaa painia arkisten ongelmien parissa ja samalla yrittää selviytyä varhaiskasvatuslain, ryhmäkoon kasvun ja uuden varhaiskasvatussuunnitelman asettamista paineista. Vaikka jokainen ammattiylpeä lastentarhanopettaja haluaa varmasti ottaa pedagogista vastuuta laadukkaan varhaiskasvatuksen järjestämisestä, siihen ei valitettavasti ole enää valtakunnallisestikaan tasavertaisia mahdollisuuksia.

lepakonpoikanen.png

Pieni lepakonpoikanen, Päivä lepakkona -rojekti. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Projektityö AVARUUSMATKA  http://www.piilometsa.fi/2017/03/avaruusmatka.html

Projektityö PÄIVÄ LEPAKKONA http://www.piilometsa.fi/2016/09/paiva-lepakkona_24.html

Keskeneräinen projektityö ”Eläminen luonnossa – esihistoriasta nykypäivään”
SAVENKAIVAJAT: RETKI NUORITTALLE
http://www.piilometsa.fi/2017/09/savenkaivajat-retki-nuorittalle.html

Lyhyt projekti: METSÄMUSKARI: PIILOMETSÄN TAIKAA http://www.piilometsa.fi/2017/09/metsamuskari-piilometsan-taikaa.html

”Olen onnellinen, ettei työyhteisössäni kukaan, eikä koskaan sano omaperäisyydelle STOP.”

 

Kaisu Pöyskö
lastentarhanopettaja, esiopettaja, ympäristökasvattaja
Päiväkoti Piilometsä

”Pienet lapset tarvitsevat parhaat opettajat”

20171020_095727

Lämmin kiitos kaikille 20.10.2017 juhlaseminaariin osallistuneille! Seminaari oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia puheenvuoroja varhaiskasvatuksen teemoista ja kaikissa tultiin siihen lopputulokseen, että lastentarhanopettajat tekevät tärkeää työtä.

Lue Lastentarha-lehden tiivistelmä seminaarista klikkaamalla tästä!

Seuraavassa professori Lasse Lipposen (Helsingin yliopisto) päätössanat seminaarissa.

Arvoisa juhlaväki,

Ei liene epäselvyyttä siitä, että pienet lapset ansaitsevat ja tarvitset parhaat opettajat. Tutkimukseen perustuen tiedämme, että kaikki keskeiset kehitykselliset muutokset tapahtuvat ennen kouluikää, oppimispotentiaali varhaislapsuudessa on valtava, ja lastentarhanopettajan taidot heijastuvat myös lapsen myöhempään osaamiseen. Lapsuudella on myös itseisarvo. Se on elämistä ja merkitysten rakentamista vertaisten kanssa tässä ja nyt. Lapsuus ei ole vain valmistautumista tulevaan. Tiedämme myös, että syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä varhaiskasvatukseen sijoitettu dollari tuottaa paremmin kuin jos se sijoitetaan kouluun tai työelämään. Nobelisti ja ekonomisti James Heckmanin mukaan yksi varhaiskasvatukseen sijoitettu dollari tuottaa seitsemän dollaria takaisin.

Nämä ekonomisti Heckmanin laskemat selittävät omalta osaltaan kasvavan kiinnostuksen ja innostuksen investoida varhaiskasvatukseen. Eritysesti päättäjät ja poliitikot (varsinkin globaalilla tasolla), ovat ihastuneet Heckmanin  laskelmiin (voisi jopa sanoa että heidät on vallanut ‘heckmanisaatio’).

Kun rahaa sijoitetaan johonkin, sijoitukselle pitää myös saada tuottoa.

OECD (Euroopan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, huom siis taloudellisen!) aloittaa vuonna 2018 5 -vuotiaiden testaamisen (ns. Baby Pisa eli International Early Learning and Child Well-being Study), tarkoituksena tietenkin laajentaa testaamista jatkossa. Onhan varmistettava, että sijoitetulle rahalle saadaan maksimaalinen tuotto. Periaatteena näyttää olevan, että se mikä on tuottavaa on haluttavaa ja mikä on haluttavaa on se mikä lisää taloudellista kasvua. Tämä olisi tietysti jo pientenkin lasten hyvä ymmärtää!

Kun ekonomit puhuvat varhaiskasvatuksesta, he eivät puhu arvoista, eivät sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, moraalista, kohtaamisista, hoivasta, empatiasta tai myötätunnosta. Sitä puhetta ei kiinnosta varhaiskasvatuksen perimmäinen merkitys, ei lapsikäsitys tai se, mitä on hyvä lapsuus. Ja kun Maailmanpankki korostaa leikin tärkeyttä lapsuudessa, se tekee sen koska leikki kehittää niitä taitoja joita lapset tarvitsevat tulevaisuuden työntekijöinä.

Pienet lapset tarvitsevat parhaat opettajat. He tarvitsevat opettajia, jotka puolustavat heidän oikeuttaan olla lapsi eikä sijoitukseen perustuva tuotto-odotus. Kysymys sinulle varhaiskasvatuksen ammattilainen: Milloin me, varhaiskasvatuksen yhteisö, annoimme ekonomisteille luvan kertoa ja määritellä mitä varhaiskasvatus on ja miten sitä tulisi järjestää? Hyvät kollegat, on aika ottaa takaisin se, mikä meille, varhaiskasvatuksen yhteisölle kuuluu!

Lasse Lipponen, professori, Helsingin yliopisto

20.10.2017

TERVETULOA LASTENTARHANOPETTAJAN KOULUTUKSEN 125-VUOTISJUHLASEMINAARIIN 

Perjantaina 20.10.2017 klo 9:00 – 15:00
Helsingin yliopiston juhlasalissa (Unioninkatu 34)

Seminaariin on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita!

Seminaaritunnelmia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin (@ltokoulutus125) kautta sekä myöhemmin näiltä verkkosivuilta.

 

SEMINAARIOHJELMA:

9:00 Seminaarin avaus: Inkeri Ruokonen, juhlavuoden toimikunnan puheenjohtaja
Juhlavuoden suojelija presidentti Sauli Niinistön tervehdys (lukijana Jesse Myllylahti)

9:10 Musiikkiesitys Eben laulu ja lapset

9:20 Tervehdyksiä:
Dekaani, professori Patrik Scheinin, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen
Professori, emeritus Juhani Hytönen

10:00 KEY NOTE 1: Opportunities and Challenges in Icelandic Early Childhood Education
Johanna Einarsdottir, dekaani, professori, Islannin yliopisto

11:00 Dialogipuheenvuoro: Loppu hyvin, kaikki hyvin
Dosentti Nina Sajaniemi sekä LL, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä, Helsingin yliopisto

11:30 Siiri Vallin apurahan jako, Ebeneser-säätiö

11:45 Lounas (omakustanteinen)

13:15 KEY NOTE 2: Pienten lasten opettajuus – tulevaisuuden mahdollisuus!
Professori Jarmo Kinos, Turun yliopisto

14:15 Paneelikeskustelu: Subjektiivinen, objektiivinen varhaiskasvatus
Juontajana varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija Susanna Jauhiainen, Helsingin yliopisto

Panelistit:

Essi Kantonen, lastentarhanopettaja, päiväkoti Kylätie
Maiju Paananen, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto
Tuomo Puumala, kansanedustaja, Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Riku Nieminen, näyttelijä, vanhempi
Emma Kari, kansanedustaja

Päätössanat: professori Lasse Lipponen, Helsingin yliopisto

15:00 Yliopiston vastaanotto

Varhaiskasvatusasiaa: Pedagogisesti vahva varhaiskasvatus ja lastentarhanopettajan rooli

Vielä ennen huomista (20.10.2017) lastentarhanopettajan koulutuksen juhlaseminaaria (klikkaa tästä) ääneen pääsee Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Elina Fonsén, aiheenaan pedagoginen johtajuus.

Lastentarhanopettajan työn pedagoginen vahvuus on voimakkaasti esillä tämän hetken keskusteluissa. Monet viimeaikaiset uudistukset tukevat tätä prosessia. Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe vahvisti varhaiskasvatuksen pedagogista painotusta ja teki Vasusta velvoittavan. Toisaalta 2016 tulleet lisäykset ryhmäkoon kasvattamisesta ja subjektiivisen oikeuden rajaamisesta löivät kapuloita rattaisiin, kuten VakaVai –hankkeen tulokset osoittavat. Kuitenkin kaiken kaikkiaan pedagogiikkapainotuksen lisääntyminen varhaiskasvatuksessa on vahvistanut lastentarhanopettajan roolia. Vasuteksti toteaa yksiselitteisesti, että kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on lastentarhanopettajalla. Kokonaisvastuu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että lastentarhanopettaja toimisi jotenkin yksin vaan vasuteksti jatkaa: Lastentarhanopettajat, lastenhoitajat ja muu varhaiskasvatuksen henkilöstö suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa yhdessä. (Vasu 2016, 17.)

Pedagoginen johtajuus on varhaiskasvatuksen perustehtävän laadusta vastaamista ja sen kehittämistä. Se ei ole ainoastaan johtajan toimenkuvaan sidottu tehtävä. Pedagoginen johtajuus asettuu jaetun johtajuuden hengessä niin yksikön johtajan kuin koko henkilöstön vastuulle, jossa kukin ammattiryhmä kantaa johtajuutta oman ammattiroolinsa mukaisessa laajuudessa. Lastentarhanopettajalla vastuu asettuu tiimin luotsaamisen tasolle, kuitenkin kunnioittaen lastenhoitajien osaamista moniammatillisen tiimin jäseninä. Jokainen ammattiryhmä on tärkeä, ja jokaisen ydinosaamista tarvitaan varhaiskasvatuksen vaativalla kentällä. Tiekartta selvityksen mukaan voimme olla ylpeästi kukin ammattiryhmä oman ydinosaamisemme edustajia: opettajia, sosionomeja ja lähihoitajia. Harmillisesti tätä varhaiskasvatuksen tulevaisuusselvitystä kuitenkin luetaan kuin ”piru raamattua” huomioimatta sen perimmäistä tarkoitusta: Pitkällä aikavälillä varhaiskasvatuksen laadun nostaminen muuttamalla koulutuspoliittista suuntaa lisäämään pedagogisen opettajakoulutuksen saaneen henkilöstön osuutta. Tämä kun on ainoa keino pitää varhaiskasvatuksen pedagogiikka vahvana.

Uusi vasu edellyttää toimintakulttuurin arviointia ja johtamista. Toimintakulttuuri rakentuu vakiintuneista tavoista toimia niiden perusolettamusten varassa, joita toimijoilla varhaiskasvatuksesta on. Näiden ”talon tavoiksi” muodostuneiden perusolettamuksien tunnistaminen ja kehittämistoimien käynnistäminen tarpeen vaatiessa, vaatii jaetun pedagogisen johtajuuden keinoja. Pedagogiikan johtamisen yksi perusedellytys on tutkimusperustainen tietämys laadukkaan pedagogiikan edellytyksistä. Yliopistollinen varhaiskasvatuksen koulutus tuottaa juurikin sitä. Hyvänä lisänä näkisin päiväkodinjohtajan koulutuksen määrittämisen varhaiskasvatuksen maisterin tutkinnoksi, jossa painopiste olisi pedagogisessa johtajuudessa.

Hyvää lastentarhanopettajien koulutuksen 125 vuotisjuhlaa!

Yliopistonlehtori Elina Fonsén, Helsingin yliopisto