Pienten lasten opettajuus -paneeli verkossa

Tiedekulma

Kuvassa oikealla paneelin vetäjä yliopistonlehtori, FT Annu Brotherus, ja panelistit vasemmalta alkaen: varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas, varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija Lotta Eloranta sekä lastentarhanopettaja Aino Gunn. 

Tiedekulmassa Maailman opettajien päivänä 5.10. järjestetty Pienten lasten opettajuus -paneeli on nyt katsottavissa myös jälkikäteen verkossa osoitteessa http://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/20666.

 

Kasvatus & Aika -verkkolehden varhaiskasvatuksen teemanumero

blogikuva

Kuvassa Kasvatus & Aika 3/2017 -verkkolehden kansi

Kasvatus & Aika -verkkolehden tuoreimmassa numerossa teemana on lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuoden kunniaksi varhaiskasvatus!

Vierailevina päätoimittajina tässä numerossa toimivat Jan Löfström, Annukka Jauhiainen sekä Jarmo Kinos.

Tutustu sisällysluetteloon ja lue artikkelit klikkaamalla tästä!

Varhaiskasvatusasiaa: Tiekartta turvaa päiväkotien moniammatillisuuden

 

Yliopistot ottavat kantaa Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartan esityksiin. Seuraavalla kannanotollaan yliopistot tukevat tiekartan esityksiä.

Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030 tähtää varhaiskasvatuksen laadun parantamiseen. Tiekartan esitykset on perusteltu Varhaiskasvatuslain ja lakiin pohjautuvan normiasiakirjan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 asettamilla velvoitteilla. Varhaiskasvatusjärjestelmän käännekohdassa linjaukset ovat työväline päättäjille ja virkamiehille, jotka soveltavat päätöksiä käytäntöön. Tiekartan esitykset ovat maltillisia ja niiden mukaan toimittaessa kaikki päiväkodeissa työskentelevät säilyttävät työpaikkansa. Tiekartta näyttää suuntaa tuleville koulutuspoliittisille ratkaisuille ja henkilöstöä koskeville linjauksille, mutta käytännössä muutokset näkyvät hitaasti.

Tiekartta turvaa päiväkotien moniammatillisuuden. Myös tulevaisuudessa päiväkodeissa työskentelee eri koulutustaustaisia työntekijöitä. Tiekartan mukaisesti päiväkotien henkilöstö tulisi koostumaan varhaiskasvatuksen opettajista (lastentarhanopettajista), joiden osuus henkilöstöstä olisi vähintään 40 %. Lisäksi päiväkodeissa tulee olla varhaiskasvatuksen sosionomeja ja lastenhoitajia, joiden osuus olisi korkeintaan 60 %. Korjausliike on välttämätön tilanteessa, jossa päiväkotien henkilöstörakenne on voimakkaasti yksipuolistunut enemmistön edustaessa tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan ammatteja. Tiekartta antaa välineet henkilöstörakenteen tervehdyttämiseen pitkällä aikavälillä, se ei vie keneltäkään työpaikkaa. Tiekartta antaa eri ammattiryhmille oikeuden omaan ammattinimikkeeseen – siihen, mihin kukin on tähdännyt hakeutuessaan opiskelemaan. Moniammatillisuus tarkoittaa myös sitä, ettei kenenkään tarvitse piilotella ammatillista taustaansa.

Lastentarhanopettajien määrän aleneminen päiväkodeissa johtuu siitä, että lastentarhanopettajia on koulutettu liian vähän. Lastentarhanopettajien koulutustarvetta ei selvitetty samaan tapaan kuin muiden opettajaryhmien toimialan kuuluessa aiemmin sosiaalihallinnon alaisuuteen. Valtiovalta on puuttunut tilanteeseen 2010-luvulla lisäämällä rahoitusta yliopistoille lastentarhanopettajien kouluttamista varten. Yliopistot ovat tarttuneet mahdollisuuteen ja ovat jo nostaneet koulutusmääriä. Lastentarhanopettajakoulutukseen sijoittaminen kannattaa, sillä lastentarhanopettajakoulutuksesta valmistuneet ovat tutkitusti ammattiinsa sitoutuneempia kuin lastentarhanopettajan tehtävissä työskentelevät sosionomit.

Yliopistoissa lastentarhan- ja luokanopettajilla on yhteisiä opintoja esimerkiksi esi- ja alkuopetuksessa. Näin eri opettajaryhmät oppivat tekemään yhteistyötä jo opiskeluaikana ja edellytykset jatkumon luomiselle varhaiskasvatuksesta perusopetukseen rakentuvat luontevasti. Myös varhaiskasvatuksen erityisopettajan koulutus rakentuu yliopistollisen opettajankoulutuksen perustalle. Opettajankoulutus on suomalaisen koulutusjärjestelmän laadun tae ja varhaiskasvatus on virallisesti osa kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tiekartan esitykset ovat turvallinen reitti varhaiskasvatuksen parempaan tulevaisuuteen, lasten ja heidän perheidensä hyväksi.

Helsingissä 27.9.2017

Jarmo Kinos, professori, (varhaiskasvatus) Turun yliopisto
Kristiina Kumpulainen, professori, kasvatustiede (erityisesti esi- ja alkuopetus), varadekaani, Helsingin yliopisto
Alisa Alijoki, yliopistonlehtori
Annu Brotherus, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Elina Fonsén, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Ann-Christin Furu, universitetslektor Helsingfors universitet
Marjatta Kalliala, dosentti Helsingin yliopisto
Jonna Kangas, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Arniika Kuusisto, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Marina Lundqvist, universitetslektor Helsingfors universitet
Jan-Erik Mansikka, universitetslektor Helsingfors universitet
Marita Neitola, yliopistonlehtori Turun yliopisto
Eeva-Leena Onnismaa, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Heini Paavola, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Saila Poulter, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Jyrki Reunamo, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Inkeri Ruokonen, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Nina Sajaniemi, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Leena Turja, yliopistonlehtori Jyväskylän yliopisto

Varhaiskasvatusasiaa: Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

seminaari1

 

Keskiviikkona 29.9.2017 järjestivät Opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuksen neuvottelukunta sekä Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteinen CHILDCARE-tutkimuskonsortio Varhaiskasvatuksen tulevaisuus –seminaarin Helsingissä Säätytalolla.

Seminaarin avaussanat lausui opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän iloitsi siitä, että vihdoin koulutuksellisen jatkumon ajatellaan alkavan jo varhaiskasvatuksesta. Grahn-Laasonen vetosi tutkimuksiin, joiden mukaan laadukas varhaiskasvatus tasoittaa lasten välisiä eroja ja tuottaa vaikutuksia, jollaisia ei voi saada aikaan myöhemmin.

Mitä tulee varhaiskasvatuksen laatuun, sen luo Grahn-Laasosenkin mukaan nimenomaan osaava henkilöstö. Tästä syystä päätös yliopistollisen lastentarhanopettajan koulutuksen aloituspaikkojen lisääminen tuhannella uudella opettajalla on erityisen hienoa. Grahn-Laasonen esitti myös, että kaiken päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon.

”Varhaiskasvatusta lopultakin arvostetaan”, hän totesi puheensa päätteeksi.

seminaari2

Varhaiskasvatuksen selvityshenkilöt professori Kirsti Karila (Tampereen yliopisto), tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen (Palkansaajien tutkimuslaitos) ja varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas (Helsingin kaupunki) esittelivät tiiviisti Varhaiskasvatuksen tiekartan (blogissa kirjoitettu aiheesta aikaisemmin, klikkaa tästä). Esittelyssä käytiin läpi Tiekartan keskeisimmät osa-alueet, joista henkilöstön koulutuksen merkitys oli yksi. Hallinnonalamuutoksen, varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden velvoittavuuden ja lisääntyneiden pedagogisten osaamisvaatimusten myötä on perusteltua, että henkilöstörakennetta muutettaisiin siten, että korkea-asteen suorittaneet muodostaisivat enemmistön. Näin ollen korkea-asteen suorittaneiden (varhaiskasvatuksen opettajat ja sosionomit) vastuut olisivat suuremmat kuin toisen asteen koulutuksen suorittaneilla (varhaiskasvatuksen lastenhoitajat).

Seminaarin lopussa Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen kiteytti sen, mihin keskustelu tulisi seuraavaksi suunnata – meidän tulisi keskustella varhaiskasvatuksen sisällöistä enemmän. Hän vertasi osuvasti peruskouluun: emme me käy julkista keskustelua siitä, että ”lasten on hyvä käydä koulua”, vaan aiheet ovat paljon syvemmällä koulun ja opetuksen sisällöissä.

Seminaarin videotallenne tulee myöhemmin katsottavaksi OKM:n sivuille.

Arkistojen kätköistä: Kasvattajaksi oppimassa

Vuosina 2001–2002 Ebeneser-säätiö ja Lastentarhanopettajaliitto järjestivät Kasvattajaksi oppimassa -muistitietokeruun, jossa kerättiin lastentarhanopettajien muistoja omilta opiskeluajoiltaan. Tässä muutamia otteita opiskelumuistoista! Katkelmien perässä on sulkeissa vastaajan opiskelupaikkakunta ja valmistumisvuosi. Vastaajien nimet on tässä yhteydessä anonymiteettisyistä poistettu.

lm_vk_20_015

Ebeneserin opiskelijoita syömässä aamiaista vuonna 1910. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Lastentarhanopettajan ammatti oli siihen aikaan varsin arvostettu, oikea tyttöjen ihanneammatti, samassa sarjassa lentoemännän uran kanssa.” (Helsinki, 1961)

”Seminaarin ulkoiset puitteet tuntuivat juhlallisilta, raamatunlauseet salin seinällä, vanhahtavat kalusteet, perustajien valokuvat ja kun vielä selvisi, että rehtori asuu talon ylimmässä kerroksessa, sitä väkisinkin hiljensi ääntään ja vauhtiaan. Toisaalta lasten osastot pienine huonekaluineen ja monine leikkivälineineen ihastuttivat. Koko ensimmäisen kevään Ebessä tunsin olevani kuin Liisa Ihmemaassa.” (Helsinki, 1955)

”Ensimmäisenä opiskelupäivänä oli kova ukonilma. Olin tullut asunnolleni jo edellisenä iltana ja aamulla puin päälleni ylioppilasjuhlissa käyttämäni sinivalkoisen maripaidan ja sinisen mokkahameen ja mummuni valkoisen villatakin. Joitakin papereita kuljetin mummun vanhassa käsilaukussa. Minulla ei ollut sateenvarjoa ja norssin kulmalla vettä alkoi tulla kaatamalla joten hakeuduin suojaan katokseen. Sieltä sitten juoksin jonkun miehen sateenvarjon alla yliopiston päärakennukseen, jossa oli nimenhuuto.” (Jyväskylä 1978)

”Harjoitteluaika oli ratkaiseva. Nuoruuden innossani ja kaikkivoipaisuudessani päätin, että tämä ala tarvitsee minua. Kuin seurasin harjoittelulastentarhassa lastentarhanopettajien ja lasten vuorovaikutussuhteita, koin lasten saavan riittämättömästi rakkautta, arvostusta ja huolenpitoa. Jo silloin näin lapsen kasvun ja kasvattamisen perustana aikuisen ja lapsen välisen vuorovaikutuksen laadun; herkkyyden lapsen tarpeille, niihin vastaamisen ja lapsen hyväksymisen ja arvostamisen yksilöllisine piirteineen.” (Helsinki 1961)

”Opiskelijat itsekin osallistuivat lasten ryhmähuoneiden kunnossapitoon. Päivittäisen järjestyksen ja viihtyisyyden ylläpito kuuluivat opiskelijoille. Viikonlopuksi pöydät ja tuolit pyyhittiin paloöljyllä terästetyllä vedellä ja tuolinjalat raaputettiin kertyneestä nukasta. Nauroimmekin aina, että Eben tyttöjen vakioparfyymi opiskelijatansseissa oli paloöljy!” (Helsinki, 1961)

lm_vk_23_121

Lapset kattamassa ruokailua varten pöytiä Pääskylän harjoituslastentarhassa 1930-luvulla. Seminaariopiskelija ohjaa toimintaa. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Pukeutumisohjeita annettiin. Pitkät housut kuuluivat vain liikuntaan ja metsäretkiin. Luennoilla käytettiin hametta. Käytännön harjoitteluun neuvottiin laittamaan puuvillainen hameasu, kyllin pitkä, mieluiten puoleen sääreen, ettei kumarrellessa housut vilku alta. Puuvillainen siksi, että vaate oli helposti pestävissä.” (Tampere, 1968)

”Opiskelu oli kyllä meille kaikille älyttömän raskasta. Olimme viimeisiä kaksivuotisessa koulutuksessa opiskelleita, ja illat saattoivat venyä kasvatustieteiden luentojen ansiosta parhaimmillaan aina kahdeksaan asti illalla.” (Helsinki 1982)

”Saimme ohjausta lasten mielikuvituksen kehittämisessä. Neuvottiin miten ohjataan lapsia rakentelussa, paperileikkauksessa, tikkujen asettelussa (niin että niistä tuli leikki), kuvista kertomisessa, luonnonmateriaalileikeissä. Paperin taittelussa erilaisiksi leikkivälineiksi ja koristeiksi. Siis hyvin halvat ja vaatimattomat materiaalit oli käytössä. Mutta niin kehittävää ajankulua ja oppimista. Niissähän tuli keskittyminen, kuuntelu, vuoron odotus, hienomotoriikka, mielikuvitus, kielellinen, matemaattinen, geometrinen ym. harjaantuminen.” (Tampere 1968)

”Opillisesti koulutuksesta on hyvän kokonaisuuden lisäksi jäänyt pari hauskaa helmeä. Joku didaktikkomme kertoi ehkä ennen harjoittelujaksoamme omasta kokemuksestaan nukkarissa, jossa tilanne oli karata käsistä. Yksityiskohtia en tarinasta muista, mutta lopputilanne oli se, että lapset olivat levänneet sänkyjensä alla tai riippuvalakanaisten sänkyjen patjakankaan sisällä ja didaktikko esitti tyytyväisyytensä tilanteeseen. Miksi aina pitäisi levätä sängyn päällä? Kuka on sanonut, ettei lepo voisi onnistua myös sängyn alla? Mietin tätä usein nukkarissa oman lapsiryhmäni kanssa.” (Helsinki 1994)

lm_vk_19_013

Opiskelijoita veistotöissä Ebeneserissä 1950-luvulla. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Vapaa-ajalla pidimme talkoita, joilla kokosimme rahaa opintomatkaan. Järjestimme lasten juhlia, painoimme joulukortteja yms. Koulutuksen tiloissa saimme pitää lauluiltoja, muistan että lauloimme kansanlauluja (Sinisiä punasia ruusunkukkia), lasten lauluja, ulkomaisia sävelmiä. Rauhansanoma oli tärkeä, ystävyys ja solidaarisuus sanoja joita käytimme. Joskus tanssimme piirileikkejä, joita olimme musiikkitunneilla harjoitelleet. Ilokivessä järjestimme myös bileitä.” (Jyväskylä 1978)

”Valtava työmäärä oli takana ja nyt pitäisi olla valmis työelämään. Lastentarhanopettaja – se tuntui kyllä hienolta saavutukselta – hankittu pätevyys ammattiin. (…) Ajattelin lähtökohtiani, sota-ajan evakkolasta, syrjäisen ja köyhän maalaistalon tyttöä, joka ihmeellisesti ja vaikeuksien kautta oli päässyt opintielle, tullut ylioppilaaksi ja nyt valmistunut lastentarhanopettajaksi.” (Jyväskylä 1967)

”Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että evääksi sain halun tarttua asioihin ja ottaa selvää ja kehittää ITSE. Kaikkea ei ole valmiina.” (Jyväskylä 1978)

Millaisia muistoja sinulla on opiskeluajoiltasi?

Varhaiskasvatusasiaa: Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus vihdoinkin ymmärretty?

Teksti julkaistu aiemmin mm. Turun Sanomissa ja Kalevassa.

Kuntien tulee kannustaa lapsia osallistumaan varhaiskasvatuspalveluihin. Muutamat edelläkävijäkunnat kannustavat perheitä ja ovat rohkeasti ottaneet askeleita kohti maksutonta, osapäiväistä varhaiskasvatusta. Opetusministeriö käynnistää 5-vuotiaiden lasten maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun 2018.Toivottavasti tarjoukseen tarttuu moni kunta.

Kesällä OECD:n julkaisema raportti Starting Strong 2017 (Vahva alku 2017) korostaa varhaiskasvatuksen merkitystä oppimistulosten saavuttamisessa. Raportin mukaan vähintään kahden vuoden osallistuminen varhaiskasvatukseen tuottaa parempia tuloksia OECD:n Pisa-tutkimuksessa. Pisa-tutkimuksissa vertaillaan 15-vuotiaiden lasten oppimistuloksia. Vaikutukset näkyvät kaikilla lapsilla sosiaalisesta taustasta riippumatta.

OECD korostaa varhaiskasvatuksen vaikuttavuutta koskevissa selvityksissään varhaiskasvatuksen laatua, joka perustuu erityisesti henkilöstön koulutukseen.

Varhaiskasvatuskeskustelu on 2000-luvulla ollut Suomessa vilkasta. Monet päätökset ovat vaatineet pitkän jahkaamisen. Lopulta on tullut kuitenkin hyviäkin ratkaisuja.

Varhaiskasvatus siirrettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen 2013. Päivähoito muuttui varhaiskasvatukseksi uuden lain myötä 2015 ja Opetushallitus päätti 2016 varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Näissä perusteissa korostetaan varhaiskasvatuksen merkitystä jokaisen lapsen oppimispolulla.

Suunnitelmien tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen sisältöjä ja pitää huoli siitä, että jokainen päiväkodissa oleva lapsi saa osallistua muun muassa monipuoliseen pedagogiseen toimintaan, joka on liikuntaa, musiikkia, taide-aineita, kulttuuria ja ympäristöön tutustumista, tutkimista ja tekemistä.

Uuden suunnitelman mukaan päiväkodin tehtävä on innostaa ja motivoida lasta kysymään ja tutkimaan. Lapsia haastetaan uteliaisuuteen, innostetaan oppimiseen.

Uusin myötätuuli varhaiskasvatuksen kehittämisessä on yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen aloituspaikkojen asteittainen lisäys. Näin päiväkotien varhaiskasvatukseen taataan myös tulevaisuudessa opettajia.

Varhaiskasvatuksen kehittämisen kannalta keskeisiä ovat olleet päätökset, jotka tehtiin jo 1995, kun lastentarhanopettajakoulutus vakinaistettiin yliopistoissa annettavaksi koulutukseksi. Yliopistollinen lastentarhanopettajakoulutus on tuottanut tutkimusta, jonka pohjalle toiminnan kehittäminen on voitu rakentaa.

Päätökset ovat vahvistaneet varhaiskasvatuksen osaksi kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Pienten lasten vanhemmilla on entistä suurempi oikeus vaatia laatua ja monipuolista pedagogista toimintaa. Suomi on nyt asettanut varhaiskasvatuksen asemaan, missä se muissa Pohjoismaissa ja EU-maissa on jo ollut pitkään.

Suomen ensimmäisen kansanlastentarhan perustamisesta tulee pian kuluneeksi 130 vuotta. Lastentarhanopettajakoulutus viettää tänä vuonna 125. juhlavuottaan. Lastentarhatyötä, päivähoitoa ja varhaiskasvatusta on vahvistettu ja kehitetty vahvasti. Mutta puutteitakin on ja kehitettävää riittää.

Suomalaisessa politiikassa lapset pyritään pitämään enemmän päiväkodin varhaiskasvatuksen ulkopuolella kuin päiväkodin toiminnassa. Esimerkiksi 3–5-vuotiaiden lasten osallistuminen pedagogiseen varhaiskasvatukseen on muissa Pohjoismaissa lähes 100 prosenttia, mutta Suomessa alle 70 prosenttia.

Päiväkodin pedagogisen varhaiskasvatuksen tulee olla jokaisen lapsen oikeus vanhempien työelämätaustasta tai perheolosuhteista huolimatta. Annetaan lasten osallistua varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä oppimisen ilotteluun, erilaisten ihmisten ja kulttuureiden kohtaamiseen ja moninaisten kokemusten ja taitojen saamiseen.

Anitta Pakanen 
Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja

Ritva Semi
Erityisasiantuntija, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Varhaiskasvatusasiaa: Ammatillista kehittymistä edistämässä

”Turhautuminen koulutuksen jälkeen. Uusia superideoita, kollegoilla niukka vastaanotto.”

Näin kirjoitin puhelimen muistiinpanoihin erään työpäivän jälkeen. Tätä ennen olin kirjoittanut monta kuukautta reflektiivistä päiväkirjaa, jossa olin pohtinut lähinnä omia toimintatapoja ja niiden muutoksia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näkökulmani siirtyi itsenäisestä työskentelystä tiimityöskentelyyn. Kuten useat muutkin ennen minua, myös minä etsin ensin syitä ulkopuolisista tekijöistä omaan turhautumiseeni. Olin ajat sitten sisäistänyt, että tehokkain tapa vaikuttaa lasten kehittymismahdollisuuksiin, on aikuisten toimintatapoja muuttamalla. En ollut ymmärtänyt, että sama prosessi on käytävä läpi myös kehitettäessä tiimityöskentelyä.

vilja4

Kuva: Hannele Roponen

Päiväkodeissa työskennellään päivittäin moniammatillisissa tiimeissä, jolloin kolmihenkinen tiimi voi parhaimmillaan sisältää kolme eri ammattitutkintoa esimerkiksi kasvatustieteen kandidaatti, lähihoitaja ja lastenohjaaja. Ammattitutkintojen lisäksi aiemmat kokemukset ryhmätöistä ja tiimityöskentelystä ovat muovanneet sen roolin, jonka kukin ottaa ryhmän jäsenenä. Rooli vaikuttaa siihen, mihin huomiomme kohdistuu, kun esimerkiksi tiimipalaverissa ryhdytään pohtimaan kasvatuskäytäntöjä. Oleellista on, että onko tietoa, taitoa ja kokemuksia siitä, miten tarkastellaan omaa ja ryhmän toimintaa analyyttisesti, ikään kuin ulkopuolisen silmin. Tämä on ydin kehittämishankkeessa, joka kantaa nimeä Vilja –Ammatillista kehittymistä edistämässä.

Vilja-hankkeessa kehitetään yhteistyössä päivähoidon henkilöstön kanssa taitoja arvioida lapsen vahvuuksia ja osaamista ja valjastaa ne käyttöön niin yksilökohtaisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa kuin koko lapsiryhmää ohjaavissa suunnitelmissa. Lapsen osaamisen arvioimisen lisäksi kehityksen kohteena ovat päivähoitohenkilöstön itsearviointitaidot ja reflektointitaidot. Avoimen pedagogisen keskustelun myötä löytyvät omat vahvuudet ja kehittymistarpeet. Vertaisryhmän tukeen nojaten jokainen löytää keinot jo olemassaolevien taitojen soveltamiseksi sekä uusien taitojen oppimiseksi. (https://vilja-hanke.blogspot.fi)

vilja1

Kuva: Hannele Roponen

Lain velvoittavat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sisältävät toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä seuraavaa:

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tulee olla oma-aloitteista, suunnitelmallista ja säännöllistä. s.60

Idea kehittämishankkeeseen syntyi Vasun luomien vaatimusten lisäksi suoraan sanoen kyllästymisestä siihen, miten keskustelu varhaiskasvatuksesta sekä kentällä että mediassa on poikkeuksetta puutekeskeistä. On hyvä, että tuodaan ilmi esimerkiksi useiden vuorovaikutussuhteiden vaikutuksista pienten lasten kehitykseen. Valitettavaa on se, että tutkimustuloksiin perustuvaa faktatietoa käytetään hyväksi luomaan lisää esteitä, kuten kynnystä laittaa alle 3-vuotiasta lasta päivähoitoon. Sen sijaan voisimme kohdistaa huomiomme siihen, että päivähoidon koulutettu henkilöstö on ratkaissut edellä mainitun pulman pienryhmätoiminnalla ja antaa esimerkkejä siitä, miten se käytännössä järjestyy.

vilja2

Kuva: Hannele Roponen

 

Koko varhaiskasvatus tarvitsee vahvistusta omasta osaamisestaan ja sitä Vilja-hanke on edistämässä. Koska lastentarhanopettajalla on kokonaisvastuu pedagogisesta toiminnasta (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17), Vilja-hankkeen ensimmäinen kohderyhmä koostuu lastentarhanopettajista. Kehittämishankkeeseen pääsee kuitenkin kuka tahansa osalliseksi blogin kautta, joka on luotu jo heinäkuun puolivälissä. Elokuun 16. päivä on ensimmäinen lähitapaaminen ja silloin kannattaa viimeistään hypätä mukaan Viljan matkaan.

vilja5

Hannele Roponen
Lastentarhanopettaja ja varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija

Viljan blogiosoite: https://vilja-hanke.blogspot.fi

Viljan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Vilja-Ammatillista-kehittymistä-edistämässä-786279734884002/

Viljan Instagram-tili: viljahanke