Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Yhteispiirros taideleikkinä

Juhlavuoden jälkeisissä tunnelmissa julkaisemme blogissa vielä muutamia kirjoituksia  Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijoilta. Seuraavaksi opiskelijat kuvaavat toteuttamaansa ”Yhdessä – yhteispiirros taideleikkinä” -työpajaa. Työpaja toteutettiin Lastentarhamuseossa lauantaina 7.4.2018 klo 11-14.

Yhdessä – Yhteispiirros taideleikkinä-työpaja

Taiteen tekemisessä on erilaisia lähestymistapoja. Taidetta voi tehdä yksin tai yhdessä yhtä tai montaa eri tekniikkaa hyödyntäen. Taiteen voi nähdä, kuulla ja kokea monin tavoin. Taide herättää yksilössä myös erilaisia tunteita, joku voi kokea taiteen ihanana rentoutumisen väylänä, toinen taas saattaa kokea taiteen ahdistavana ja monimutkaisena.

Järjestämässämme taidepajassa Helsingin Lastentarhamuseolla 7.4.2018 tehtiin taidetta yhdessä. Museolla on perinteisesti vuosittain esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijoiden järjestämä työpaja esi- ja alkuopetusikäisille lapsille ja näiden perheille, jonka teema tänä vuonna oli “Yhdessä”.  Tämän vuoden teema sopi taidetyöpajamme työskentelytapaan loistavasti, sillä taiteen tekemisen sosiaalinen prosessi ansaitseekin tulla nostetuksi perinteisen lopputeokseen tuijottavan teknisen taideharjoituksen rinnalle.

y1

YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään, ja työpajamme yhdisteli aurinkoisena viikonloppuna sopivassa suhteessa kaikkea tätä. Työpajassamme musiikin siivittämänä oli mahdollisuus laskeutua levolliseen taideleikkiin, ja vielä yhdessä vanhempien kanssa vapaa-ajalla!

Esi- ja alkuopetusikäiselle lapselle taiteen tekeminen sosiaalisena prosessina on erityisen kiitollinen, sillä hän alkaa olla sellaisessa iässä, että tekemisessä alkaa olla kouluiän kynnyksellä kriittistä otetta ja rajoittamista, varsinkin, jos lapsi ei itse ole kuvailmaisullisesti suuntautunut. Pahimmassa tapauksessa kouluiän myötä visuaaliset taiteet jäävät kokonaan koulutöiden varaan, eikä silloin visuaalisten taiteiden ja oppimisen yhteyttä saada tuotua esille pienen ihmisen elämässä, ja näin kavennetaan lapsen koko kulttuurikompetenssia. Lisäämällä tämän kaltaisia yhteistoiminnallisia visuaalisen taiteen leikkejä niin varhaiskasvatukseen, kuin esikoulu- ja perusopetusmaailmaankin, voitaisiin avata moni taiteen tekemisen solmu, tuomalla tekemisen ja ilmaisun iloa yhteisleikkinä arkipäiviin.

Lähdimmekin pohtimaan yhteisen taiteen tekemisen mahdollisuuksia työpajassa. Haasteita tuotti materiaalien valinta näin lyhytkestoisessa työpajassa, sillä pidimme tärkeänä, että jokainen saa viedä oman teoksen kotiin mukanaan ja näin ollen maalien käyttö piti poissulkea. Oman teoksen kotiin vieminen on etenkin nuoremmille lapsille tärkeä asia. Materiaaleiksi valikoitui vahaliidut, tussit, puuvärikynät sekä silkkipaperi ja liima, jotka ovat useimmille tuttuja välineitä taiteen tekemisessä. Ajankohta oli taidepajan järjestäjien kannalta haastava, sillä kevään ensimmäinen aurinkoinen päivä johti vähäiseen kävijämäärään. Toisaalta tunnelma oli tämän myötä rauhallinen ja taiteen tekemiselle jäi aikaa ja tilaa.

y2

Taidepajaan astuessa melodinen ja rauhoittava musiikki virittivät rauhalliseen, mutta tarkkaavaiseen tunnelmaan. Tila, jonka taidepajallemme valitsimme, omaa vankat juuret fröbeliläisessä työkasvatuksessa ja yhdessä tekemisessä, eli huone oli juuri omiaan yhdessä taiteiluun. Osallistujat lähtivät tekemään paperille valitsemillaan materiaaleilla mitä tahansa halusivat, ohjasimme pohtimaan mitä taustalla soiva musiikki tuo mieleen ja millainen tunnetila tällä hetkellä on. Musiikin vaimetessa paperi tuli siirtää seuraavalle, joka ryhtyi jatkamaan seuraavaa teosta. Jokainen osallistuja siis jätti oman kädenjälkensä jokaiseen teokseen. Oma visio, jonka avulla teosta alettiin työstämään, saattoi muuttua matkalla miksi tahansa. Hankalaksi koettiin teoksen luovuttaminen seuraavalle musiikin pysähtyessä. Jos oma työskentely oli pahasti kesken, tuotti se turhautumisen tunnetta antaa keskeneräinen työ seuraavalle. Tuokiosta saatu palaute kertoi kuitenkin sen meditatiivisesta vaikutuksesta ja flow-tilan löytymisestä, kun ajantaju katosi kokonaan ja työskentelyyn upottiin täysin. Taiteen pariin onkin nykymaailman hektisinä aikoina ihana rauhoittua ja saada pieni hengähdystauko kaikesta muusta. Yhdessä tehtyjen teoksien lopputulokset olivat mahtavia ja yllättäviä, kuten kuvissa näkyy.

y3y4

Työskentelytapa perustuu tuolileikkiin, joka on lasten yksi kaikkien aikojen suosikkileikeistä. Tuolileikissä on yksi tuoli vähemmän kuin osallistujia ja siinä kierretään tuoleja musiikin tahdissa. Musiikin päättyessä yksi osallistujista putoaa leikistä pois, kun jää ilman tuolia. Nyt työpajassamme ei tietenkään pudotettu osallistujia pois, mutta yllätyksellinen aspekti säilyi. Työskennellessä teoksen parissa ei voinut tietää, koska musiikki vaimenee ja teos siirretään seuraavalle.

Koemme, että toteuttamamme työpajamme tapaiset kuvataideleikit luovat rennompaa lähestymistapaa ja tuovat ilmaisullisia työtapoja lasta lähemmäs ilman prosessin lopputuloksen vaatimukseen liittyviä paineita. Taiteessa jokaisen tulee saada ilmaista itseään juuri niin kuin haluaa ilman minkäänlaisia paineita. Taiteen tulee olla vapaata ja siinä tulee saada keskittyä itse prosessiin, ei lopputulokseen. Lasten taiteellinen ilmaisu ja osaaminen on hyvä nähdä juuri prosessina, sillä siihen sisältyy paljon lapsen omaa ajattelua, tutkimista, kokeilua ja elämyksellisyyttä.

y5

Keskustelu teoksen parissa työskennellessä ei ollut kiellettyä, mutta se jäi kuitenkin osallistujien välillä vähäiseksi. Työskentelyn tarkoituksena ei ollut varsinaisesti ääneen neuvotella tai antaa toisille sanallisia ehdotuksia, vaan eteen tuleva teos piti ottaa vastaan sellaisenaan ja sitä kunnioittaen lähteä jatkamaan sen työstämistä. Toisaalta, neuvottelu siitä, mitä paperilla kunkin mielestä oli, tapahtui hiljaisesti omalla vuorolla, kun tekijä jatkoi siitä mihin toinen oli jäänyt. Lopulta oman työn palattua kierrokseltaan muiden käsistä, oli paperille syntynyt yhteinen teos – kuva, jossa näkyi tekijöidensä jälki. Oli hauska huomata, että lähes kaikki osallistujat jatkoivat teoksia mukailemalla niissä ilmenevää värimaailmaa ja tunnelmaa. Huomioon piti myös ottaa se, ettei teoksesta itse voinut rohmuta puolikasta paperia, kun kokonaisuudessaan noin kuuden ihmisen kädenjäljen tuli siinä näkyä. Tästä syystä työskentely kannatti aloittaa silkkipaperilla, sillä sen käyttö myöhemmässä vaiheessa saattoi peittää toisten piirrokset. Tämän tyyppinen kuvataideleikki on esimerkki sääntöleikin muuntelusta visuaaliseen työskentelyyn, jolloin yhteispiirrosleikki tuo esiin ryhmänä toimimisen voiman ja hauskuuden. Toisaalta yhteispiirtäminen johdattaa huomioimaan muiden ajatuksia, sekä kunnioittamaan muiden kädenjälkiä, aivan kuin oikeassa maailmassakin huomioimme toisen olemassaolon ja ajatukset yhteisessä vuorovaikutuksessa.

y6

Taidepajassa osallistujat osallistuivat arviointiin kertomalla työpajan aikana heränneistä pohdinnoista ja tunteista. Työpajan sisältö, yhdessä taiteen tekeminen, koettiin mukavaksi työskentelytavaksi. Yhteisen luovuuden jakaminen oli rauhoittavaa ja kaivattua hektiseen arkeen. Taidepajasta jäi meille pajan ohjaajille mukava ja onnistunut kokemus. Huomasimme työpajassa, että yllättävissäkin tilanteissa lastentarhanopettajilla on upea kyky muovata toimintaa osallistujien ikätaso ja taidot huomioiden ja siksi pajassamme viihtyi hyvin kaikenikäiset lapset ja aikuiset. Erilaisilla materiaaleilla, välineillä, värivalinnoilla, musiikkivalinnalla ja ympäristöllä työskentelyä ja tunnelmaa voi helposti säädellä erilaisiin tavoitteisiin vastaavaksi. Suosittelemme kokeilemaan tätä taidetyöskentelyä niin varhaiskasvatusikäisten lasten kuin myös perusopetusikäisten lasten kanssa. Tämän muotoinen taidetyöpaja pitää sisällään taideleikin ulottuvuuksia, ja voisikin olla alku lasten yhteisleikille, jossa lasten vapaan leikin rikastaminen visuaaliseen ilmaisuun liittyvillä materiaaleilla saisi tämänlaisesta työpajasta yhteisleikkeihin uusia luovuuden tuulia.  Uskomme sen soveltuvan hyvin myös aikuisten kesken tehtäväksi.

y7

Filiz Bedretdin, Lotta Eloranta, Riikka Mäkinen, Reetta Peltola

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Rakennetaan unelmien kaupunki

Juhlavuoden jälkeisissä tunnelmissa julkaisemme blogissa vielä muutamia kirjoituksia  Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijoilta. Seuraavassa opiskelijat kuvaavat toteuttamaansa työpajaa. Unelmien kaupunki -työpaja toteutettiin Lastentarhamuseon tapahtumassa lauantaina 7.4.2018 klo 11-14.

Toteutimme osana esi- ja alkuopetuksen opintojamme taidepajan, jossa rakensimme yhdessä lasten kanssa Unelmien kaupunkia. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme taidepajan sisältöä.

U1U2

Idea Unelmien kaupungista sai alkunsa siitä, että meitä kiehtoi ajatus rakenteluun ja arkkitehtuuriin liittyvästä työskentelystä, johon kaupunkiympäristö tuntui sopivan mainiosti. Taidepajamme toimintaidea nojaa fröbeliläisen pedagogiikan ajatukseen leikistä lapsen tärkeimpänä oppimisen välineenä.

Rakentelun ja leikin tueksi heijastimme seinälle erilaisia kaupunkikuvia, joiden tavoitteena oli inspiroida lapsia työstämään heidän Unelmien kaupunkia. Kaupunkikuvista syntyikin mielenkiintoista keskustelua lasten kanssa, sillä heitä kiinnostivat kuvissa erityisesti niiden fiktiiviset ja todelliset piirteet.

Rakenteluun varasimme museolla olevia puupalikoita, joista suunnittelimme Unelmien kaupungin rakentuvan. Lasten oli siis tarkoitus rakentaa palikoista yhdessä kaupunkia, joka muuttuisi ja muovautuisi aina seuraavien rakentajien tullessa pajaan. Palikat jäivät kuitenkin pajatyöskentelyssä vähälle huomiolle, sillä lapsia kiinnosti päästä kokeilemaan, kuinka rakentelu onnistuu herneillä ja hammastikuilla. Niinpä pajan tärkein työskentelymuoto tempaisi lapset heti mukaansa.

U3

Herne-tikku- rakentelu työskentelytapana tarjoaa lapsille mahdollisuuden fröbeliläishenkiseen, kolmiulotteisten rakennelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Fröbelin pedagogiikalle keskeinen leikkilahjoilla työskentely sisältää niin perus- ja kolmiulotteisten muotojen kuin erilaisten pintojen ja kuvioiden rakentelun. Ehkä tunnetuimpia leikkilahjoja ovat Fröbelin palikat, mutta myös esimerkiksi paperilla, savella tai herneillä työskentely kuuluvat leikkilahjatyöskentelyn piiriin.

U4U5

Laitoimme pajapäivää edeltävänä iltana herneet likoamaan veteen, joten pajapäivänä ne olivat sopivia työstettäviksi. Herne-tikku-rakentelun myötä halusimme tarjota lapsille mahdollisuuden rakentaa heidän omia Unelmien rakennelmia, jotka he saisivat rakentelun päätteeksi viedä kotiin. Materiaaleiksi valitsimme ekologiset ja taloudelliset herneet ja tikut, jotta lasten olisi halutessaan mahdollista jatkaa rakentelua kotona.

U6U7

U8

Houkuttelua rakentamiseen ei juurikaan tarvittu, kun lapset alkoivat kukin omalla taitotasollaan rakentamaan omia teoksiaan. Huomasimme, että materiaalit olivat hieman vaikeita hallittavia vielä neljävuotiaalle. Häneltä onnistuivat hienosti yksiulotteiset rakennelmat. Isompien lasten rakennelmat saivat hienosti useampia ulottuvuuksia ja korkeutta herneiden ja hammastikkujen yhdistyessä toisiinsa. Oli myös mukava huomata, kuinka vanhemmat lähtivät mukaan rakenteluun. He toimivat myös hienosti malleina omille lapsilleen. Lapset olivat mukana avoimina ja he olivat helposti lähestyttäviä keskustelun ja rakentelun lomassa. Lapset antoivat apua myös muille, kun heiltä pyysi mielipidettä tai neuvoa, kuinka toimia. Toiminta onnistui siis kaiken kaikkiaan hienosti.

Anniina, Maija, Minna-Mari & Suvi

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Laulupiirtämistä lastentapahtumassa

Juhlavuoden jälkeisissä tunnelmissa julkaisemme blogissa vielä muutamia kirjoituksia  Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijoilta. Seuraavassa opiskelijat kuvaavat toteuttamaansa työpajaa. Laulupiirtämisen työpaja toteutettiin Lastentarhamuseossa lauantaina 7.4.2018 klo 11-14.

laulu1

Toteutimme taidepajapäivänä yhdessä-teemalla laulupiirtämispajan. Pajan suunnittelimme innostuttuamme tutustumaan suomalaiseen laulupiirtämisen menetelmään. Menetelmä on taide- ja musiikkikasvatuksen integroiva menetelmä, jossa luovasti yhdistyy laulaminen, loruttelu, kuvallinen ilmaisu sekä kehollinen ilmaisu. Minna Lappalainen on kehittänyt tämän elämyksellisen ja toiminnallisen sekä moniaistisen menetelmän. Laulupiirtämiseen liittyy oppimateriaali, jonka aihepiirit kumpuavat lasten maailmasta.

Laulupiirtäminen aloitetaan usein keholla ja liikkuen sekä ilmaan tai vaikka kaverin selkään piirtäen. Suuri lattiapaperi, hiekkaan piirtäminen ulkona tms. on seuraavaksi piirtämisen kohteena. Koska menetelmä on moniaistinen, se auttaa ohjaamaan lasten tarkkaavaisuutta, keskittymistä ja osallistumaan aktiivisesti ja innostuen. Laulupiirtämisellä voidaan tukea niin kielellisiä kuin motorisia taitoja sekä auditiivista ja visuaalista hahmottamista. Laulupiirtäminen on elämyksellistä luovaa piirtämistä.

Työpajamme tavoitteina oli luoda iloinen ja mukaansatempaava laulupiirtämishetki lapsille ja vanhemmille. Samalla halusimme esitellä toiminnallisesti laulupiirtämismenetelmää ja että me, kasvattajat, sisäistäisimme laulupiirtämismenetelmän keskeiset osiot käytännön kautta. Halusimme luoda työpajaan osallistujille vuorovaikutuksellisen toimintahetken tekemisen ilon kautta. Tavoitteenamme oli myös käydä läpi kokemuksellisesti kevään tunnuspiirteitä.

laulu2

Työpajan valmistelut aloitimme edellisenä iltana valmistamalla mm. ovikyltit sekä työpajoihin ilmoittautumislistat. Kuhunkin työpajaan oli mahdollista ilmoittautua kahdeksan lapsen ja aikuisen muodostamaa työparia. Työpajat oli suunniteltu alkaviksi puolen tunnin välein. Alkuvalmistelut sujuivat nopeasti, sillä lattialle tarvittiin vain iso paperi sekä väriliidut, cd-soitin sekä Laulupiirtäminen-kirjassa oleva cd-levy.

Työpajassamme työskenteli neljä opiskelijaa. Olimme kaikki pukeutuneet kevään värit -teeman mukaisesti täti keltaiseksi, täti siniseksi, täti punaiseksi sekä täti vihreäksi. Työpajan aluksi esittäydyimme Väriarvoituksia-laulun sanoin, johdatellen työpajaan osallistuvia lapsia ja aikuisia tulevaan teemaan. Varsinaiseen laulupiirtämiseen siirryimme Taikakynä-lorun siivittäminä, jonka jälkeen lähdimme piirtämään ilmaan aurinkoja, Aurinko-laulua kanteleen säestyksellä laulaen ja siitä vähitellen paperin äärelle laskeutuen. Laulu toistettiin ja aurinkoja piirrettiin liiduilla isoon yhteiseen paperiin. Auringon jälkeen taivaalle ilmestyi Pilvi-laulua lorutellen pilvenhattaroita ensin kehollisesti ilmaan piirtäen ja sitten taas paperiin liidulla piirrellen. Pian taivaalle ilmestyneistä pilvenhattaroista alkoi yllättäen keväinen sade, jonka musiikin ja laulun kuulimme cd:ltä. Sadepisaroiden tavoin kipitimme yhdessä paperia ympäri musiikin soidessa ja lauluosuuksien aikana laskeuduimme piirtämään rytmikkäästi pieniä sadepisaroita paperiin. Sateen lakattua ilmoille kaarteli ihanan keltainen Sitruunaperhonen, joka opasti aikuisen piirtämään Perhonen-laulun rauhallisen melodian tahdissa sormella tai koko kämmenellä perhosen siipien muotoja ja lentoa lapsen selkään. Väriliiduilla piirsimme vielä kaikki yhdessä kauniita kevätperhosia ja niiden lentojälkiä paperiin kauniin perhoslaulun soidessa taustalla.

laulu3

Kunkin työpajan päätteeksi saimme pysähtyä ihailemaan kauniita kevään värejä ja muotoja, joita olimme yhdessä saaneet paperille aikaiseksi. Laulupiirtämisen lumo näkyi ja tuntui osallistujissa, joten olisimme varmasti voineet viettää paljon pidemmänkin ajan laulupiirtämisen äärellä. Pajan toimintaan osallistujia jännitti enemmän, kun tuokio toteutettiin pienessä ryhmässä. Kosketus perhoslaulussa auttoi rentoutumaan. Tuokioiden aikana ilmeiden ja eleiden käyttäminen tuki ohjeiden sisäistämistä. Tässä yhdessä liikkumisen, piirtämisen ja laulamisen työpajassa syntyi rauhallinen ja lämmin ilmapiiri. Tämän työpajan arvioinnissa on syytä kiinnittää huomio onnistuneeseen yhteistyöhön, jonka tuloksena luotiin eteenpäin soljuva toiminnallinen kokonaisuus, jota oli ihana toteuttaa ja katsella. Työpajan järjestäjien tekemä pajan hyvä esivalmistelu tuki ryhmän kiireetöntä työskentelyä ja antoi aikaa myös omalle rauhoittumiselle ja keskittymiselle laulupiirtämiseen. Ainakin pieni maistiainen oli nyt annettu ja kiinnostus laulupiirtämistä kohtaan oli varmasti herännyt monen osallistujan kohdalla!

Ulla Pulkkinen, Miisa Nwajei, Pirkko-Mari Ahola, Anu Talvio-Julkunen

Lisää tietoa laulupiirtämisestä, materiaaleista ja kursseista löydät täältä: https://www.laulau.fi/

Terveisiä päiväkodista: Taidekasvatus osana ilmiöoppimista

Hyvää juhlavuoden jälkeistä vuotta – 126-vuotisjuhlavuotta! (Tänä vuonna muuten myös lastentarhatyö täyttää pyöreät 130 vuotta.) Julkaisemme blogissa vielä muutamia kirjoituksia mm. Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijoilta. Ensimmäisenä vuorossa on Nina Kleine.

1

Lapsen osallisuus näyttäytyy erilaisena eri ympäristöissä. Lasten mielenkiinnon kohteisiin tulisi tutustua esiopetusvuoden aikana. Mitä nämä sitten käytännössä tarkoittavat? Tämä on kertomus yhden päiväkodin yhden eskarilaisen osallisuuden toteutumisesta erään taidekasvatusprojektin aikana.

2

Eppu Eskarilainen oli koonnut kavereiden kanssa ajatuksia paperille, miellekartta niin kun ope oli sitä nimittänyt. Siinä ne nyt olivat kirjattuina kaikki asiat, joihin jäljellä olevana eskariaikana olisi antoisaa vielä paneutua. Monia aiheita oli jo käsitelty ja pienen eskarilaisen kärsivällisyyttä koeteltu odottaessa oman ehdotuksensa toteutumista.

Nyt oli kuitenkin se hetki kun ope oli luvannut että oman dinosaurusmaan rakentaminen alkaisi. Toki dinosaurusten nimiä oli tutkittu jo edellisellä viikolla. Retki luonnontieteelliseen museoon oli myös valaissut tietoa dinosauruksista. Mutta oma dinosaurusmaa oli kuitenkin jotain, mikä oli enemmän omaa  kuin muiden keksimät dinosaurusten nimet tai toisten esiin kaivamat dinosaurusten luut.

3

Dinosaurusmaiden valmistus aloitettiin ryhmän yhteisen paperimassan tekemisellä. Koko ryhmän kädet upotettiin liisteriin. Tuntui ällöltä. Onneksi ryhmään kuului myös rohkeaa väkeä, joka  varmoin ja riuskoin ottein sekoitti massan myös herkempien puolesta. Yhteistyöllä ja toinen toistaan auttaen kuului ope ohjeistavan.

Oma dinosaurusmaa ei sitten ollutkaan niin oma kun Eppu Eskarilainen oli aluksi ajatellut. Ope oli suunnitellut, että tässä taas olisi oivallinen paikka harjoitella niitä yhteistyötaitoja. Ja tottahan se olikin. Niitä taitoja pääsi todella harjoittelemaan, kun pahville kasattiin erilaisista kolmiulotteisista tavaroista muotoja, jotka peitettiin kelmulla ja myöhemmin paperimassalla. Eppu Eskarilaisen täytyy tunnustaa, ettei ehkä ikinä itse olisi keksinyt niin oivallisia tunneleita ilman kaverin ehdotuksia. Korkeasta rakennelmasta, josta myöhemmin maalausvaiheessa paljastuisi tulivuori, Eppu kyllä ajatteli ottaa kunnian itselleen.

Paperimassan levitys ei ollut niin yksinkertaista kun olisi voinut luulla. Aina massa ei pysynyt siinä, mihin sen oli suunnitellut  jämähtävän.  Jo tehtyjä suunnitelmia jouduttiin arvioimaan uudelleen. No, se ainakin opittiin, ettei paperimassasta voi rakentaa superjyrkkiä tulivuoren rinteitä (lue pystysuoria).

4

5

Kun muodot oli saatu valmiiksi, alkoi tuskainen odotus. Vaikka ope oli vienyt työt  kuivumaan kuivauskaappeihin, tuntui niiden kuivuminen kestävän ikuisuuden. Epun mielestä tuo open mainostama kärsivällisyys alkoi mennä jo liiallisuuksiin.

Mutta kun massat olivat vihdoin kuivuneet, alkoi iki-ihana maalausvaihe. Alkujärkytyksen tosin aiheutti tieto, ettei satavilla ollut kaikkia värejä. Onneksi ope muistutti värien sekoittamisesta ja uusien värien synnyttämisestä. Kyllähän jokainen ymmärtää, ettei tulivuori ilman rinteiltä alas valuvaa oranssina hehkuvaa laavaa ole oikea tulivuori. Silmiä hivelevää oli nähdä miten samasta tulivuoresta voi valua alas oranssia laavaa ja kirkkaan sinistä vettä ronskisti ryöpsähtäen. Niin voi helposti käydä kun parin kanssa kummankin ideat sulautetaan samaan tulivuoreen. Vieressä maalarit näyttivät taiteilevan omaan maahansa värikkään kukkaloiston.  Eppu Eskarilainen tuhahtaa, sellainen ei heidän dinosaurusmaailmaansa sopisi.

6

Kun työt olivat kuivuneet, saatiin niihin valita asukkaat päiväkodin muovisista dinosauruksista. Työt dinosauruksineen aseteltiin esille päiväkodin eteiseen. Muutaman viikon esillä olon jälkeen, ja monien kehujen saattelemana, työt siirrettiin kaikkien käyttöön ja leikittäväksi ryhmätilaan. Eppu Eskarilainen tunsi ylpeyttä, ei ihme että dinosaurusmaalla kelpasi muidenkin leikkiä, oli se sen verran hieno.

7

Lastentarhanopettaja Nina Kleine

Juhlavuoden päätössanat

Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuosi on päätöksessään. Suuri kiitos juhlavuoden suojelijalle Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Juhlavuosi rakentui monen toimijan välisen hyvän yhteistyön tuloksena. Kiitokset Helsingin yliopistolle, Opetushallitukselle, Lastentarhanopettajaliitolle, Helsingin yliopistossa lastentarhanopettajiksi opiskeleville Ebe ry:n hallituksen toimijoille ja Ebeneser-säätiölle. Juhlatoimikunnan puheenjohtajana kiitän juhlavuoden tapahtumien ja juhlaseminaarin suunnittelusta erityisesti juhlavuoden toimikuntaa, jossa ovat aktiivisesti työskennelleet seuraavat alan asiantuntijat (aakkosissa): Annu Brotherus, Susanna Gillberg, Arja-Sisko Holappa, Susanna Jauhiainen, Jan Löfström, Jesse Myllylahti, Harri Myllynen, Anita Pakanen, Rille Repo, Ritva Semi, Anna Sihvo, Taina Sillanpää, Titta Tossavainen ja Fredrika Visuri. Suuri kiitos teille jokaiselle.

Kiitos myös tämän juhlavuoden blogisivuston kirjoittajille ja juhlavuoden videotervehdysten lähettäjille päiväkoteihin ympäri Suomen. Juhlavuoden tapahtumiin, blogikirjoituksiin sekä Kasvatus ja Aika -suomalaisen varhaiskasvatuksen historian teemanumeroon voitte siis edelleen tutustua juhlavuoden blogisivuston kautta, joka jatkaa toimintaansa vielä ainakin ensi vuoden ajan.

Juhlavuosi liittyi itsenäisen Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden teemaan yhdessä. Suomalaista varhaiskasvatuspedagogiikkaa on rakennettu ja kehitetty yhdessä jo yli 125 vuoden ajan. Itse asiassa nyt alkavana vuonna 2018 tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun Hanna Rothman perusti 1.9.1888 ensimmäisen kansanlastentarhan Suomeen. Tätä on pidettävä kansainväliseen maineeseen nousseen suomalaisen varhaiskasvatustoiminnan alkupisteenä, jonka puitteisiin lastentarhanopettajan koulutus aikanaan perustettiin. Hanna Rothman halusi luoda omaleimaisen suomalaisen kansanlastentarhan ja sinne koulutetut lastentarhanopettajat. Uraa uurtava työ lähti liikkeelle yhden rohkean ja lannistumattoman naisen visiosta, mutta jatkui yhdessä Elisabeth Alanderin ja muiden varhaiskasvatuspedagogiikkaa ja lastentarhanopettajan koulutusta kehittävien kollegoiden kanssa laajeten myöhemmin koko Suomeen ja kehittyen yksityisistä seminaareista osaksi yliopistollista opettajankoulutusta. Tänä juhlavuonna onkin ollut syytä iloita siitä, että yliopistollisia lastentarhanopettajien koulutuspaikkoja on päätetty lisätä runsaasti vuonna 2018, ja toivottavasti myös jatkossa.

Itsenäinen Suomi aloittaa nyt toisen vuosisatansa. Varhaiskasvatuksen kentällä on vielä paljon toteutumattomia tavoitteita.  Tulevaisuudessa varhaiskasvatuksen pedagogista laatua tulisi kohottaa nostamalla lastentarhanopettajien koulutus maisteritasoiseksi muun opettajankoulutuksen rinnalle. Varhaiskasvatuksen kentällä tulisi selkiyttää eri koulutustaustaisten ammattilaisten tehtäviä ja vastuualueita toiminnan laadun ja vaikuttavuuden edistämiseksi. Tutkimukset osoittavat laadukkaalla varhaiskasvatuksella olevan suuren merkityksen lapsen oppimispolun alkuna. Suomessa varhaiskasvatukseen osallistumisaste on kuitenkin pohjoismaiden pienin ja sen määrää tulisi lisätä, sillä pedagogiseen varhaiskasvatukseen osallistuminen heijastuu selkeinä myönteisinä oppimistuloksina OECD:n Pisa arvioinneissa. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on siis pitkäkestoiset vaikutukset. Tavoitteena tulisi olla yliopistollisen lastentarhanopettajan koulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien määrän lisäämistä päiväkodeissa niin, että jokaisessa lapsiryhmässä tulisi olla vähintään yksi tai kaksi KM/KK- tutkinnon suorittanutta lastentarhanopettajaa. Tutkimusten mukaan henkilöstön koulutustaso, osaaminen ja sitoutuminen työn tavoitteisiin ovat varhaiskasvatuksen parhaita laatukriteereitä. Lastentarhanopettajan koulutusta on kehitettävä edelleen yliopistoissa tutkimusperustaisesti ja opiskelijoiden varhaispedagogisten osaamisvalmiuksien kehittämiseen tarvittavat kouluttajaresurssit taaten.

Edelleenkin, tulevana vuosisatana meitä varhaiskasvatuspedagogiikan kehittäjiä rohkaiskoot työhömme seuraavat Hanna Rothmanin sanat: ”Mitä on elämä ilman tietoa, nimittäin sellaista tietoa, joka on vallannut sekä sydämen että pään. Jos niin on käynyt, syntyy tiedosta elämän siunaus, työ.”

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018. Hyvää elämää uuden vuosisadan itsenäiselle Suomelle, sen lapsille ja aikuisille!

Inkeri Ruokonen
Juhlavuoden toimikunnan puheenjohtaja

Iloista joulua!

lm_vk_20_018

Ebeneserin lastentarhanopettajaopiskelijoita askartelemassa joululahjoja lapsille 1920-luvulla. Kuva: Ebeneser-säätiö

Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuoden blogisivusto jatkaa päivittymistään vuoden loppuun asti, ja sivun kirjoitukset ovat jatkossakin luettavissa tässä tutussa osoitteessa. Kiitos jo etukäteen ihanalle juhlatyöryhmälle sekä kaikille, jotka olette jollain tavalla olleet mukana juhlavuoden vietossa!

 (Lisää kuvia lastentarhatyön historiasta löytyy muuten Lastentarhamuseon Facebook-sivulta, jossa on julkaistu joulukuussa päivittäin jokin kuva Ebeneser-säätiön valokuva-arkistosta yhdessä Friedrich Fröbelin sitaatin kanssa.)

Varhaiskasvatusasiaa: Tutkimus suomalaisen varhaiskasvatustyön rakentumisesta ammattilaisten puheessa

Väitöskirjatutkija Hanna Hjelt Tampereen yliopistosta tutkii varhaiskasvatustyön rakentumista ammattilaisten puheessa.

Varhaiskasvatus on nyt myönteisen, kehittävän kiinnostuksen kohteena. Osin uudistettu lainsäädäntö ja siihen perustuva opetussuunnitelmallinen normiohjaus painottavat varhaiskasvatuksen pedagogisuutta, koulutuksellinen jatkumo varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen on tunnistettu ja laatujärjestelmän kehittäminen on käynnissä. Toisaalta julkista keskustelua sävyttävät myös ristiriitaiset näkökulmat, joissa päiväkoti näyttäytyy kiireisenä työympäristönä ja työn tehokkuus on jatkuvan tarkastelun kohteena. Varhaiskasvatustyötä käsittelevässä väitöstutkimuksessani tarkastelen varhaiskasvatuksen ammattilaisten puhetta omasta työstään, heidän tapaansa kuvata työtään ja rakentaa omaa ammatillista toimijuuttaan suomalaisen työelämän kehyksessä.

Varhaiskasvatustyöhön liittyviin mielikuviin ja työstä käytävään julkiseen keskusteluun vaikuttaa oleellisesti suomalaisen työelämän rakenteellinen kahtiajakoisuus. Naisten osuus varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on 97,9 prosenttia eli naisammatin kriteerinä oleva 90 prosentin osuus työntekijöistä täyttyy. Varhaiskasvatustyötä leimaa siis toimialakohtainen sukupuolijakauma eli horisontaalinen segregaatio, joka ei sinänsä ole työelämän tasa-arvon vastaista, mutta tässä rakenteessa voi piillä eriarvoistavia piirteitä. Laajoissa työolokartoituksissa on havaittu sukupuolen mukaista jakautumista kiireen kokemisessa ja mahdollisuuksissa vaikuttaa tai säädellä omaa työtään. Tätä naisvaltaiseen työhön liittyvää kiireen ja paineen kokemista on selitetty mm. sukupuolitapaisuuden käsitteellä. Työelämässä naisilta odotetaan joustavuutta ja vastuullisuutta, ja mahdollisuus reagoida paineiden syihin jää varsin pieneksi. Myös omassa tutkimuksessani puhe vaikutusmahdollisuuksien niukkuudesta ja työn arvostuksen puutteesta rakentuu ikään kuin naisten tekemän työn luontaiseksi ominaisuudeksi.

Puhetta kiireestä tuotetaan runsaasti, mutta kiireen ja tehostuvan työn yhteys työelämän laatuun ei ole yksiselitteinen; työ voi olla samanaikaisesti sekä vaativaa että mielekästä ja motivoivaa. Motivoituminen edellyttää ammatillista toimijuutta eli mahdollisuutta vaikuttaa, tehdä valintoja, neuvotella ja päättää. Tutkimukseni alustavat tulokset osoittavat, että varhaiskasvattajan toimijuutta muokkaavia tekijöitä ovat mm. keskenään erilaiset aikakehykset. Puhuessaan työstään haastateltavat kuvaavat ammatillista osaamista, joka edellyttää työn nopeatempoista organisointia ja muokkaamista. Toisaalta korostetaan havainnoivaa, lapsen tarpeiden äärelle pysähtyvää ja kuuntelevaa työotetta. Läsnä ovat sekä tehokkuus että oletus levollisen ilmapiirin rakentumisesta, eikä ammatillinen toimijuus tunnu löytävän luontevia uomia näiden erilaisten aikakehysten välillä. Jatkuvat äkilliset muutokset päiväkodin arjessa vaikuttavat sivuuttavan havainnointiin sitoutuvan pedagogisen kehittämisen. Keskustelua työn painopisteistä ja ajallisista orientaatioista käydään päiväkodissa ja valintoja tekee yksittäinen työntekijä oman harkintansa mukaan. Työnantajaorganisaation viestintää kuvaillaan työn tehokkuutta ja nopeatempoista organisointia painottavaksi.

Käydäänkö varhaiskasvatusorganisaatioiden tasolla riittävästi työtä jäsentävää keskustelua, joka nivoisi yhteen työn tavoitteet ja erilaiset aikahorisontit? Jos työn painopisteitä määriteltäessä sivuutetaan nämä vaihtelevat ajalliset kehykset, yksilölle voi syntyä kokemus ajan puutteesta ja vaikeudesta säädellä omaa työtään. Osaava, oman toimijuutensa hahmottava henkilöstö on merkittävä resurssi, joka mahdollistaa tavoitellun tehokkaan, kehittyvän ja laadukkaan varhaiskasvatustyön.

Hanna Hjelt
väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto