Uudenlainen toimintavuosi käynnistyy

20160825_155747 (2)

Kuva: Susanna Gillberg

Päiväkotien uusi toimintavuosi on parhaillaan käynnistymässä. Vuonna 2017 varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri muuttuu, kun elokuun ensimmäinen päivä voimaan astuivat uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Varhaiskasvatusta ohjaavat siis tästä hetkestä eteenpäin velvoittavat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden pohjalta laaditut paikalliset suunnitelmat.

Valtakunnallinen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet löytyy klikkaamalla tästä.

Opetushallitus on tiivistänyt kymmeneen kohtaan sen, mikä nyt muuttuu:

  • Vasu velvoittaa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ei ole enää aiempaan tapaan suositus vaan kansallinen normi.
  • Lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.
  • Varhaiskasvatuksesta vauhtia kasvun ja oppimisen polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden myötä varhaiskasvatus on kytketty tiiviisti osaksi elinikäisen kasvun ja oppimisen polkua sekä opetussuunnitelmien jatkumoa.
  • Pedagogisesti painottunut varhaiskasvatus. Se ei ole vain päivähoitoa, vaan tavoitteellisesta ja suunnitelmallista lasten kehitystä ja oppimista tukevaa toimintaa, jota arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti.
  • Jokaiselle lapselle oma vasu.
  • Oikeus leikkiä, oivaltaa ja olla osallinen.
  • Huoltajien osallisuuden edistäminen yhteinen tavoite.
  • Varhaiskasvatuksessa rakennetaan laaja-alaista osaamista.
  • Toimintakulttuurin kehittäminen.
  • Arviointia monella tasolla.

Lue Opetushallituksen teksti kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n puheenjohtaja Noora Heiskanen toteaa Erityisesti erityistä -blogissa osuvasti:

”Paljon puhutussa muutoksessa ei mielestäni olekaan kyse siitä, että vanhat käytännöt tulisi hylätä ja korvata uusilla. Kyse on siitä, että vanhaa tulee puntaroida uuden valossa, tarkastella kriittisesti sitä, miten ennen on tehty ja pohtia, miten se istuu vasussa esitettyihin arvoihin, toimintaperiaatteisiin ja tavoitteisiin. Tässä keskeisessä roolissa on pedagoginen osaaminen.”

Opetushallitus on julkaissut myös YouTube-kanavallaan videoita uuteen vasuun ja toimintakulttuurin muutokseen liittyen (klikkaa tästä).

3.8. helsinkiläinen päiväkodin johtaja Ari-Jukka Luhtavaara ja OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka olivat Huomenta Suomi -ohjelmassa haastateltavina uudesta vasusta (MTV Katsomo, klikkaa tästä).

20170609_115712 (2)

Kuva: Susanna Gillberg

OAJ:n työmarkkina-asiamies (varhaiskasvatuksen toimiala) Timo Mäen neuvot uuden toimintavuoden alkuun:

Moni opettaja aloittaa pian uudessa työpaikassa tai palaa pitkältä vapaalta takaisin työpaikalleen, jossa on voinut tapahtua muutoksia.

Ole ennen työn aloittamista yhteydessä työpaikallesi ja sovi esimiehen kanssa perehtyksestä ja työhön ohjauksesta. Se on sinun lakisääteinen oikeutesi ja työnantajan velvollisuus järjestää. Hyvin johdetuissa päiväkodeissa on selkeät henkilöstön perehdytysohjeet ja -menettelytavat. Ole itse aktiivinen ja rohkea kysymään yhä uudestaan, jos olet epävarma. Toimintavuoden aloitusvaiheessa kaikilla on paljon uutta ja johtajalla varsinkin. Uuden henkilökunnan perehdytys on kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä.

Ole itsellesi myös armollinen. Uudet lapset, vanhemmat, työkaverit vaativat alussa jokaiselta paljon aikaa ja energiaa. Samoin uuden työpaikan toimintakulttuuriin ja yhteisöllisyyteen perehtyminen ja sen sisäistäminen. Syksyllä tehdään oman ryhmän kanssa perustyö toimintavuoden sujuvaan toimintaan. Keskity aluksi siihen. Sovi ryhmässäsi avoimen keskustelun pelisäännöt. Jokainen työpaikka muuttuu uusien työntekijöiden kautta. Ole halukas kehittämään ja keskustelemaan työpaikan kokouksissa. Luota omaan ammattitaitoosi ja ole valmis oppimaan uutta. Huolehdi omasta jaksamisesta ja terveydestä.

Lopuksi lyhyt muistilista:

  • Päiväkodin työ- ja turvallisuusohjeet
  • Päiväkodin ja ryhmän keskeiset työpaikkasäännöt
  • Suullinen perehdytys ja omaehtoinen perehtyminen ohjeisiin
  • Opettajan tehtäväkuvaus ja vastuualueet
  • Perehdytyksen saaminen on sinun oikeutesi (työturvallisuuslaki, työsopimuslaki)
  • Kysy ensin esimieheltä ja työkavereilta. Saat neuvoja myös omalta luottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta tai omasta liitostasi.

Muistathan myös maaliskuussa esittelemämme Pedagogiikan aika -materiaalin!

Antoisaa uutta toimintavuotta kaikille! Nähdään 20.10. juhlaseminaarissa!

Susanna Gillberg

Ebeneser-säätiö
Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuoden juhlatoimikunta

Varhaiskasvatusasiaa: Toimintakulttuurin muutos näkyy myös lastentarhanopettajan työssä

Lastentarhanopettaja Jaana Lahdenperä kirjoittaa seuraavassa toimintakulttuurin muutoksen vaikutuksista lastentarhanopettajan työhön. Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu myös Lastentarhanopettajan kalenterissa 2017-2018 (PS-Kustannus).

Varhaiskasvatuslailla ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteilla (2016) päätöksentekijät ovat tavoitelleet toimintakulttuurin muutosta ja laadun yhdenmukaistamista suomalaisessa varhaiskasvatusjärjestelmässä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet toteaa varhaiskasvatuksen pedagogisesti painottuneeksi kokonaisuudeksi, joka edellyttää pedagogista asiantuntijuutta. Asiakirja havainnollistaa lastentarhanopettajan pedagogisen asiantuntijuuden ja vastuun seuraavasti: ”Kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja  tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on lastentarhanopettajalla.” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17).

Ymmärrys lastentarhanopettajan kokonaisvastuusta pedagogisen toiminnan toteutumisessa on jo kauan tunnustettu päiväkodeissa, siitä huolimatta vastuun toteutuminen on ollut tulkinnanvaraista, epäselvää ja yksikkö- tai ryhmäkohtainen päätös. Se on vaikuttanut varhaiskasvatuksen laadun epätasaisuuteen. Päiväkoteihin varsin sitkeästi pesiytynyttä “kaikki tekevät kaikkea” -työskentelyä ruokkivat muun muassa työvuorokäytännöt, joissa kaikki ammattiryhmät tekevät kaikkia työvuoroja ja työnjako perustuu lähinnä työvuoroihin. Varhaiskasvatuslain tavoitteiden ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukainen toimintakulttuurin muutos edellyttää uudenlaista ajattelua ja suhtautumista sekä lastentarhanopettajan työhön että moniammatilliseen tiimityöhön, jossa työvuorojen tarkoituksenmukainen organisointi on yksi osatekijä.

Moniammatillinen tiimityö ei tarkoita sitä, että kaikki tekevät samoja tehtäviä tarkalleen yhtä paljon ja lastentarhanopettajan kokonaisvastuu tarkoittaa enemmän, kuin pelkkää tiiminsä pedagogista konsultointia. Päiväkodin tiimityöhön kuuluu paljon yhteistä tekemistä, mutta ammattiryhmien vastuut painottuvat eri tavalla. Lastentarhanopettajalla vastuut ja tehtävät painottuvat opetukseen ja kasvatukseen ja lastenhoitajilla huolenpitoon ja hoitoon.

Yhtenäisen toimintakulttuurin tavoittelun lähtökohta on tunnistaa ja selkeästi määritellä, mitkä konkreettiset työtehtävät päiväkodeissa kuuluvat lastentarhanopettajan tehtäviin. Esimerkki tällaisista tehtävistä on lasten henkilökohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien laadinta, jonka laki määrittää lastentarhanopettajan tehtäväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja tiiminsä kanssa keskusteltuaan, käy keskustelut huoltajien kanssa ja kirjaa suunnitelmat samaan tapaan kuin esiopetuksen LEOPS-prosessissa: laki ei toteudu sillä, että opettaja valvoo lastenhoitajien käymiä vasu-keskusteluja ja korjauttaa suunnitelmien mahdolliset virheellisyydet, kuten tähän asti on monessa päiväkotiryhmässä tehty. Jos opettaja ainoastaan valvoo näitä vasu-prosesseja, aiheutuu tästä päällekkäistä työtä ja entistä enemmän työntekijöiden poissaoloja lapsiryhmästä. Tutkimusten mukaan lasten vasut eivät ole useinkaan vastanneet niille asetettuja pedagogisia vaatimuksia ja odotuksia. Tähän reagoitiin varhaiskasvatuslain valmisteluvaiheessa säätämällä vasu-prosessi lastentarhanopettajan tehtäväksi. Tämä lain osoittama korjausliike on myös henkilöresurssien järkevää käyttöä, joka parantaa koko henkilöstön työssä jaksamista ja varhaiskasvatuksen laatua. Lasten vasut ovat myös perusta lapsiryhmän toiminnan suunnittelulle, arvioinnille ja kehittämiselle, joka kuuluu lastentarhanopettajan vastuulle ja tehtäväksi.

Varhaiskasvatuksen vaikuttavuuden varmistamiseksi moniammatillisuuden toteutuminen tulee ottaa perusteelliseen arviointiin päiväkodeissa ja uudistaa se Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin varauksettomasti pyrkiväksi. Tämä pyrkimys ilmenee Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa, jossa todetaan päiväkotien henkilöstön moniammatillisuudesta laadukkaan varhaiskasvatuksen voimavarana, kun kaikkien osaaminen on käytössä sekä vastuut, tehtävät ja ammattiroolit toteutuvat tarkoituksenmukaisella tavalla (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17).

Päiväkodeissa tulisi analyyttisemmin tarkastella työnjakoa ja keskittyä vain sellaisiin toimenpiteisiin, jotka hyödyttäisivät mahdollisimman paljon lasten kehitystä ja oppimista. Varhaiskasvatuksen kehittämisen kannalta on hyvä siirtää katsetta siihen, kuinka tuottaa sellaista varhaiskasvatusta, joka hyödyttää kaikkia lapsia mahdollisimman paljon.

Suomalaisen varhaiskasvatuksen sanotaan perustuvan educare-ajattelulle, jossa hoito ja pedagogiikka kietoutuvat yhteen. Tämä ei kuitenkaan yksin takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Ennalta suunniteltu pedagoginen toiminta on vaikuttavan varhaiskasvatuksen perusta. Päiväkodeissa se toteutuu esimerkiksi päivittäisenä taide- tai taitokasvatuksena. Lastentarhanopettajan osaamisen ehdotonta ydintä on pedagogisen toiminnan sopivan haasteellinen, ikätasoinen ja lapsilähtöinen suunnittelu. Tutkimustulokset korkeatasoisesti suunniteltujen toimintatuokioiden hyödyistä alle kouluikäisten lasten kehitykselle, ryhmäytymiselle ja kouluvalmiuksien tasoittamiselle ovat vahvoja. Tämä edellyttää kuitenkin, että lastentarhanopettajalla on riittävästi lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa pedagogisen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja arviointiin. Virka- ja työehtosopimuksen mukainen ns. suunnitteluajan säännöllisyys ja riittävyys tulee turvata lastentarhanopettajalle. Uutta toimintakulttuuria kehitettäessä tulee ymmärtää myös se, että kokonaisuudeltaan ehjä ja laadukas varhaispedagogiikka ei voi perustua suunnittelemattomaan toimintaan tai ”ohimennen” laadittuihin suunnitelmiin. Opettajan työhön kuuluvaa suunnittelua, arviointia ja muita kirjallisia tehtäviä ei tule myöskään tulkita lepotauoksi tai ajaksi, josta lastentarhanopettaja on nopeasti siirrettävissä ”kiireellisimpiin” tehtäviin. Opettajan suunnittelu-, valmistelu- ja arviointiaika on ammatin tuoma velvollisuus, jonka toteutumista tiimin, päiväkodin johtajan ja koko organisaation tulee tukea.

Suomalainen varhaiskasvatusjärjestelmä on saamassa kauan kaipaamansa suunnan muutoksen, johon varhaiskasvatussuunnitelman perusteet antavat lupaavan lähtökohdan. Järjestelmää ja pedagogiikkaa on rasittanut useiden vuosikymmenten ajan lastentarhanopettajan ammatillisen vastuuroolin häivyttäminen, lasten hyödyn kustannuksella. Lastentarhanopettaja on varhaiskasvatuksen ainoa pedagogisesti koulutettu, joten ammattitaidon vaikuttavuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomioita. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulee ymmärtää moniammatillisuuden merkitys päiväkodissa ja kehitettävä toimintakulttuuria mahdollisimman paljon siitä hyötyväksi. Tämä on vankka alku ryhdyttäessä uudistamaan suomalaista varhaiskasvatusjärjestelmää.

Lähde: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2016. Opetushallitus.

Jaana Lahdenperä
Lastentarhanopettaja

Varhaiskasvatusasiaa: Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta julkaistu

”Varhaiskasvatuksen valtakunnallinen ohjaus on ollut vuodesta 2013 opetus- ja kulttuuriministeriössä. Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö on muuttunut 1.8.2015. Opetushallitus on laatinut ja vahvistanut Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (18.10.2016), jotka otetaan toimintaa ohjaavina käyttöön paikallistasolla 1.8.2017. Varhaiskasvatuksen valtakunnallinen kehittäminen on siirtynyt Opetushallitukselle ja arviointi Kansallisen koulutuksen arviointikeskukselle.” (OKM 2017, s. 16)

Opetus- ja kulttuuriministeriö tilasi selvityshenkilöiltä (professori Kirsti Karila, lastentarhanopettaja, kasvatustieteiden maisteri, eMBA Satu Järvenkallas ja tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen) selvityksen varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamisesta, varhaiskasvatuksessa tarvittavasta osaamisesta sekä koonnin varhaiskasvatuksen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Raportti julkaistiin viime viikolla otsikolla ”Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030 – Suuntaviivat varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nostamiseen sekä päiväkotien henkilöstön osaamisen, henkilöstörakenteen ja koulutuksen kehittämiseen”.

Selvitys perustuu tutkimustietoon, jonka mukaan nimenomaan laadukkaalla varhaiskasvatuksella on positiivinen vaikutus lasten kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Selvityshenkilöiden ehdotukset ovat yhteydessä toisiinsa – varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamisesta on hyötyä, jos varhaiskasvatuksen laatua nostavat ehdotukset huomioidaan.

”Osallistumisasteet ovat matalampia Suomessa kuin monessa muussa maassa, ja erityisesti pienituloisten perheiden tai vähän koulutettujen äitien lapset osallistuvat suhteellisesti vähiten varhaiskasvatukseen. Kansainvälisen kirjallisuuden tulosten perusteella juuri näissä ryhmissä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisesta on havaittu olevan eniten hyötyä lapselle mitattuna esimerkiksi parempana myöhempänä koulumenestyksenä.” (OKM 2017, s. 45-46)

Selvityshenkilöiden ehdotuksia perustellaan laajasti raportissa, josta ne kannattaa käydä lukemassa.

Selvityksessä ehdotetaan osallistumisasteen nostamiseksi seuraavanlaisia toimenpiteitä:

  • Varhaiskasvatusmaksuja tulisi alentaa eniten pienillä tuloilla, jotta varhaiskasvatusmaksut eivät estäisi pienituloisten perheiden lasten varhaiskasvatukseen osallistumista. Sen lisäksi maksuja voisi korottaa nykyistä pienemmällä asteella ansioiden kasvaessa, koska silloin maksut eivät jarruta lisäansioiden vaikutusta käytettävissä oleviin tuloihin yhtä merkittävästi, ja siten lisäansioiden hankkiminen tulee kannattavammaksi.
  • Työryhmä esittää kotihoidon tuen ja lastenhoitovapaan lyhentämistä vuodella. Nykyisin nämä päättyvät nuorimman lapsen täyttäessä kolme ja työryhmä esittää, että ne päättyisivät nuorimman lapsen täytettyä kaksi vuotta.
  • Yksi mahdollisuus lisätä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen astetta olisi laajentaa esiopetuksen käsitettä koskemaan jo nuorempia lapsia, aluksi 5-vuotiaita. Tällöin esiopetuksen ensimmäinen vuosi voisi olla vapaaehtoinen ja toinen vuosi ennen oppivelvollisuusiän alkua velvoittava, kuten tälläkin hetkellä. Esiopetustoiminnan tulisi tällöin olla maksutonta, ja sitä täydentävä varhaiskasvatus siihen saumattomasti nivoutuva kokonaisuus siten, että esiopetus ja sitä täydentävä varhaiskasvatus eivät muodostaisi kahden erillisen järjestelmän eriytynyttä mallia vaan toimisivat edelleen holistisen ja integroidun järjestelmän periaatteiden mukaisesti.
  • Lisäksi esitetään, että Opetushallitus organisoi palveluohjausta koskevan tukimateriaalin laadinnan kuntien varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden palveluohjaukseen osallistuvien käyttöön. Samoin pidetään tärkeänä, että palveluohjauksen tematiikka sisällytetään varhaiskasvatuksen korkea-asteen tutkintojen ja neuvoloiden palveluohjauksessa työskentelevien ammattilaisten koulutuksen opetussisältöihin. Palveluohjauksen merkitystä on syytä pohtia laajasti lapsen, perheen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) arvioinnin on syytä huomioida palveluohjaus osana varhaiskasvatuksen järjestäjäorganisaatiota koskevaa arviointia.

Raportin toinen osa koskee selvityshenkilöiden esitystä siitä, millaista osaamista varhaiskasvatuksen opetus-, kasvatus-, hoito- ja johtotehtävissä tarvitaan ja miten varhaiskasvatusalan koulutuksia (perus- ja täydennyskoulutus) tulee uudistaa, jotta tarvittava osaaminen saavutetaan ja voidaan turvata. Lisäksi heidän tehtävänään oli tehdä edellä mainittuun osaamista koskevaan selvitykseen pohjautuen esitys siitä, millaisella henkilöstörakenteella voidaan turvata päiväkodeissa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen. Myös tätä osaa koskevat perustelut ja taustatiedot kannattaa käydä lukemassa suoraan raportista (alkaen sivulta 68).

”Aiemmin on todettu, että varhaiskasvatuksen positiiviset seuraamukset näkyvät vain silloin, kun varhaiskasvatus on laadukasta. Laaja yhteisymmärrys vallitsee myös sen osalta, että hyvään ammattitaitoon tarvitaan riittävän laajuinen, riittävästi varhaiskasvatukseen paneutuva ja riittävän tasoinen koulutus. Henkilöstön koulutustason on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu olevan lasten kehittymisen ja oppimisen näkökulmasta merkityksellinen.” (OKM 2017, 69-70)

Tiekartta

Päiväkotityössä tarvittava osaaminen kuvattu taulukossa raportin sivulla 75.

Selvityksessä ehdotetaan seuraavanlaisia toimenpiteitä päiväkotien henkilöstörakenteeseen ja henkilöstön kelpoisuuksiin liittyen:

  • Selkeän enemmistön päiväkotien hoito-, kasvatus- ja opetushenkilöstöstä tulisi olla korkea-asteen koulutuksen suorittaneita ammattilaisia.
  • Päiväkotien hoito-, kasvatus- ja opetushenkilöstö koostuisi päiväkotien johtajista, varhaiskasvatuksen erityisopettajista, varhaiskasvatuksen opettajista, varhaiskasvatuksen sosionomeista ja lastenhoitajista.
  • Lapsiryhmissä toimivien varhaiskasvatuksen opettajien, varhaiskasvatuksen sosionomien ja lastenhoitajien suhteelliset osuudet uudessa hoito- ja kasvatushenkilöstön rakenteessa ovat seuraavat: vähintään 40 % henkilöstöstä on varhaiskasvatuksen opettajia ja enintään 60 % henkilöstöstä on joko varhaiskasvatuksen sosionomeja tai lastenhoitajia.

Selvityshenkilöiden ehdotus päiväkodin eri ammattiryhmien ammatillisista profiileista löytyy raportin sivulta 88 alkaen.

Selvityshenkilöryhmän tekemät henkilöstörakenteen muutoksia ja osallistumisasteen nostoa koskevat laskelmat yhdistettynä voimakkaaseen eläköitymiseen tuottavat seuraavia seuraamuksia eri ammattiryhmien henkilöstötarpeessa (suorat lainaukset sivuilta 96-97):

Lastenhoitajien osalta heidän suhteellista osuuttaan henkilöstön kokonaismäärästä esitetään alennettavaksi. Vaikka eläköityminen on suurta, ei ole ennakoitavissa henkilöstön lisätarvetta.

Sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneiden osalta ei myöskään ole tarvetta lisäykseen. Nykyisin työelämässä lastentarhanopettajan tehtävissä toimiville sosionomi (AMK) esitetään mahdollisuutta saada kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin suorittamalla 25 op laajuinen täydentävä koulutus. Se, kuinka moni tämän koulutuksen haluaa ja voi suorittaa, tulee heijastumaan sekä uusien varhaiskasvatuksen opettajien että varhaiskasvatuksen sosionomien tarpeeseen.

Varhaiskasvatuksen opettajaksi kelpoisten osalta on nähtävissä selkeä henkilöstön lisätarve. Se, miten suuri tämä lisäystarve on, ratkeaa tarkemmin tulevina vuosina. Koska lisätarve on ollut tiedossa jo pitkään ja lainsäädännön ja varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöllinen painotus on ennestään vahvistanut tätä tarvetta, on välttämätöntä tehdä koulutusmäärien lisäystä koskevat pysyvät ratkaisut mahdollisimman pian.

Koulutusten kehittämisen osalta todetaan seuraavaa: ”Esitämme, että varhaiskasvatuksen perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseksi perustetaan varhaiskasvatuksen koulutuksen kehittämisfoorumi. Sen tehtävänä on eri varhaiskasvatuksen (päiväkotien) ammattilaisten osaamisprofiilien täsmentäminen, peruskoulutuksen opetussuunnitelmien kokonaisuuden koordinointi ja koulutusten muutosprosessin seuraaminen ja arviointi sekä kehittämisehdotusten laatiminen.” (OKM 2017, s. 98) Raportissa eritellään myös tarkemmin kunkin koulutuksen kehittämistarpeita ja sisällöllisiä painotuksia.

Kaikki edellä esitetyt ehdotukset on lisäksi jaettu lyhyen ja pitkän aikavälin suosituksiin, joihin voi tutustua sivulta 114 alkaen.

Varhaiskasvatuksen tiekartta on tärkeä askel varhaiskasvatuksen pitkäjänteiselle kehittämiselle ja sen laadun nostolle. On merkittävää, että varhaiskasvatus on saanut uudenlaiset ja varhaiskasvatuksen tutkimustietoon pohjautuvat askelmerkit tulevaisuudelle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön oma tiedote aiheesta luettavissa täältä.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi poimi tiekartasta seitsemän plussaa ja kaksi miinusta. Lue kirjoitus täältä!

Helsingin Sanomien kirjoitus aiheesta täällä.

Susanna Gillberg
Ebeneser-säätiö
Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlatoimikunta

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Taidekasvatus kuuluu lapsille

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Seuraavaksi taidekasvatukseen meidät perehdyttävät Vera Sivonen, Jaana Silvennoinen, Susanna Viitikko ja Nelli Koskinen.

Taidekasvatus on tietoista ja tavoitteellista toimintaa, jolla tuetaan lapsen kehittyviä valmiuksia ilmaista itseään moniulotteisesti. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen vedoten Suomessa lapsille on tarjottava yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua taidetoimintoihin. Varhaiskasvatuksessa lapset pääsevät rakentamaan suhdetta musiikkiin, kokemaan ja tuottamaan kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria sekä ilmaisemaan itseään draaman, tanssin ja leikin keinoin. Taidekasvatuksen tärkeä tehtävä on taiteen ja sen kokijoiden yhteen saattaminen ja merkityksellisten kokemusten mahdollistaminen. Yhdessä tekeminen, kokeminen, leikkiminen, liikkuminen ja laulaminen ovat lapsille merkittäviä tapahtumia. Ilmaisutaitojen ja merkityksellisten kokemusten lisäksi taidekasvatus suo lapsille mahdollisuuksia luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön.

Taidekasvatus tarjoaa lapsille keinoja kokea ja hahmottaa maailmaa heitä puhuttelevalla ja innostavalla tavalla. Sillä tuetaan lasten valmiuksia jäsentää heitä ympäröivää maailmaa, mikä puolestaan vahvistaa lasten oppimisedellytyksiä, sosiaalisia taitoja ja myönteistä minäkuvaa. Havaintojen, tunteiden ja luovan ajattelun näkyväksi tekeminen helpottuu taiteellisen ilmaisun avulla.

Varhaiskasvatuksessa opettajalta edellytetään opetettavan sisällön tuntemuksen lisäksi heittäytymistä. Opettajan asenne taidekasvatukseen vaikuttaa lasten suhtautumiseen ja motivaatioon. Opettaja voi hyödyntää omaa musiikkiin, kuvataiteisiin, teknologiaan, käsitöihin, tanssiin tai draamaan liittyvää osaamistaan, mutta hänen tulee toteuttaa kaikkia taidekasvatuksen osa-alueita. Näin lapsille mahdollistuu omien vahvuusalueidensa löytäminen. Opettajan työssä on tärkeää arvostaa omia vahvuuksiaan, mutta yhtä tärkeää on rohkeus heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Taidekasvatus tukee luovuutta, eli kykyä hahmottaa uusia asiayhteyksiä ja kehittää uusia ideoita, käsitteitä tai tekniikoita, rohkaisemalla lasten luontaista uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Luovuuden ja mielikuvituksen avulla lapset voivat ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan niin kielellisesti kuin esimerkiksi maalaamalla tai tanssin keinoin. Luovuuden keinoin rakennetaan merkityksiä, ratkaistaan ongelmia, ilmaistaan kulttuurista perintöä, luodaan uutta sekä opitaan ja saadaan itseluottamusta. Vaikka luovuuteen liitetään usein lahjakkuus ja älykkyys, on jokaisen mahdollista olla luova, jos ympäristö antaa siihen mahdollisuuden.

Vera, Jaana, Susanna ja Nelli

Varhaiskasvatusasiaa: Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään?

Varhaiskasvatusasiaa-sarjan seuraavassa osassa puheenvuoron saa Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen.

Maan hallitus sopi huhtikuussa puoliväliriihessä painotuksia, jotka toteutetaan hallituksen loppukaudella. Linjauksen mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen varataan 5 miljoonaa euroa vuosina 2018 – 2019 ja 9 miljoonaa euroa vuosina 2020 – 2021. Panostuksen tavoitteena on hallituksen mukaan vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua ja pedagogiikkaa sekä lisätä lasten ja perheiden saamaa moniammatillista tukea.

Hallituksen linjaus kuulostaa lupaavalta. On kuitenkin pidettävä mielessä, että eduskuntavaalit pidetään keväällä 2019 ja vuosille 2020 -2021 suunnitellut määrärahat voivat muuttua, suuntaan tai toiseen.

Kun tavoitteena on päiväkotien varhaiskasvatuksen laadun ja pedagogiikan kehittäminen, yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrää on lisättävä päiväkodeissa. On palattava vanhoihin hyviin aikoihin.

Vuonna 1979 valtioneuvosto teki päivähoidon henkilöstön koulutuksen kehittämisestä periaatepäätöksen, joka aiheutti muutoksia päiväkotien  henkilöstörakenteeseen ja mitoitukseen. Mitoituksen mukaan vuodesta 1981 alkaen yli 3-vuotiaiden lasten kokopäiväryhmissä tuli olla kaksi lastentarhanopettajaa ja yksi lastenhoitaja ja yli 3-vuotiaiden lasten osapäiväryhmässä yksi lastentarhanopettaja ja yksi lastenhoitaja joka saattoi olla peräkkäin toimivan osapäiväryhmän yhteinen.

Nämä säädökset oli todettu myös Sosiaalihallituksen yleiskirjeessä, jotka olivat tuohon aikaan normeja – niistä ei ollut oikeus poiketa. No, nämä sosiaalihallituksen yleiskirjeet kumottiin 1989. Tätä ennen 1988 kuitenkin saatiin tiukan väännön ja LTOL: n vaikuttamisen tuloksena asetus, jolla taattiin jokaiseen lapsiryhmään vähintään yksi lastentarhanopettaja. Vääntö oli tiukka. Vastapuolen voimat, jotka vaativat kunnille oikeutta päättää ihan itse ketä päiväkoteihin palkkaavat, olivat vahvoja.

Taas 1990-luvun alussa kaikki oli toisin, kun valtioneuvosto päätti muuttaa päiväkotien lapsiryhmämitoituksen suhdelukumitoitukseen ja henkilöstömitoitukseen tuli määritelmä, että päiväkodissa vähintään joka kolmannen hoito- ja kasvatushenkilön tulee olla lastentarhanopettajakelpoinen. Tämä määritelmä huononsi reippaasti jopa tuota vuoden 1988 asetusta.

Yleinen suomalainen sanonta on, että kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Nyt kuitenkin voisimme muistella vanhoja. Meidän tulee pikaisesti palata päiväkotien varhaiskasvatuksessa vähintään tuohon vuoden 1981 henkilöstömitoituksen määritelmään.

Kun varhaiskasvatuksen laatua ja pedagogiikkaa kehitetään, on lisättävä lastentarhanopettajien määrää reippaasti päiväkotien lapsiryhmissä. Lastentarhanopettaja on pedagogi ja opettaja. Varhaiskasvatuksella on vaativat tavoitteet. Lapsen kehitys ja oppiminen ennen kouluikää on huimaa. Näitä ikävuosia on arvostettava. Niitä ei saa hukata. Lapsille pitää antaa mahdollisuus oppimisen iloon ja monipuoliseen suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen varhaiskasvatukseen, joka on täynnä taidekasvatusta, musiikkia, liikuntaa, elämyksiä, kokemuksia, harjoittelua ja oppimisen riemua.

Eräässä taannoin lukemassani blogissa todettiin, että varhaiskasvatus on nenän niistämistä ja pyllyn pyyhkimistä. Toki pienten lasten nenät ja pylly on pyyhittävä, ei siitä ole epäilystäkään. Tämä toiminta on kuitenkin päiväkodeissa tapahtuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Hoito ja huolenpito tarvitsevat ammattimaista ja hyvää henkilöstöä. Pelkkä hoito ja huolenpito ei yksin kuitenkaan ole suunnitelmallista ja tavoitteellista varhaiskasvatusta. Pedagogisen varhaiskasvatuksen suunnitelmallinen toteuttaminen ja toiminta kaikissa tilanteissa on oltava lastentarhanopettajan vastuulla.

Saako tikulla silmään tuplasti, jos muistelee oikein oikein vanhoja? Vuoden 1927 asetuksessa lastentarhoista todettiin valtionavun ehto: valtionapua sai vain, jos lastentarhassa on lastentarhanopettajakoulutuksen suorittanut opettaja. Ei hassummin todettu 90 vuotta sitten?

Nyt on aloitettava suomalaisen varhaiskasvatuspolitikan ryhtiliike. Opettajakoulutuksen saaneet opettajat jokaiseen päiväkodin lapsiryhmään, mieluimmin kaksi. Lastentarhanopettajan asema ja vastuu päiväkodin pedagogiasta vastaavana opettajana on kirkastettava. Tähän voimme jokainen itse vaikuttaa.

Kesäkuu 2017

Anitta Pakanen
puheenjohtaja, Lastentarhanopettajaliitto
3.varapuheenjohtaja, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Varhaiskasvatusasiaa: Lastentarhanopettaja jättää vahvan jäljen lapsen oppimispolulle

Seuraavaksi Varhaiskasvatusasiaa-kirjoitussarjaa jatkaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Opettaminen on tärkein taideteokseni. Näin todettiin taiteilija Joseph Beuyes´n näyttelyesitteessä Espoon EMMAssa. Tähän lauseeseen kiteytyy kuva opettajan työstä. Opettajan työ on vaativa ammatti. Siinä tarvitaan vahvaa, koulutuksella hankittua, syvällistä osaamista sekä moninaisia taitoja ja kykyjä. Opettajan työ on kuin taidemaalarin väripaletti, jossa opettajalla on joukko erilaisia lapsia, erilaisista lähtökohdista ja erilaista taustoista, erilaisista kulttuureista. Opettajan työssä on väripaletin koko kirjo, välillä siinä on tummia sävyjä ja välillä auringon keltaista ja räiskyvää punaista.

Työssään opettaja vahvistaa ja opettaa jokaista lasta yksilönä mutta myös ryhmänä. Taidemaalareiden teokset ovat pysyviä ja niitä ihaillaan vielä vuosikymmenien päästä. Mutta niin näkyy myös opettajan vaikutus ja jälki lapsen ja nuoren oppimispolulla. Tämän tästä voi lukea kirjallisuudesta kertomuksia siitä, miten opettaja, yleensä se ensimmäinen, vaikutti jonkun henkilön harrastuksen aloittamiseen, itsetuntoon tai miten opettaja rohkaisi yrittämään ja rikkomaan rajojaan. On myös paljon kertomuksia siitä, miten opettaja vahvisti ja tuki lasta niin, että oppimisvaikeudet jäivät unholaan ja oppimisen into kirkastui. Nämä kertomukset pitävät sisällään aina viestin, että opettajan teoilla ja työllä oli koko elämään vaikuttava merkitys.

Lastentarhanopettajan on yleensä lapsen ensimmäinen opettaja ja opettajan jälki lapsen oppimispolkuun on vahva.

Lastentarhanopettajia on koulutettu maassamme 125 vuotta.  Lastentarhanopettajakoulutuksen vakinaistamisesta yliopistollisena koulutuksena taitettiin peistä aktiivisesti pitkälti yli 20 vuotta. Kaikkien koukeroiden ja uhkakuvien jälkeen koulutus kuitenkin vakiintui yliopistoissa annettavana koulutuksena 1995. Tämä oli vahva voitto opettajajärjestöjen vaikuttamistyölle.

Meillä on pula yliopistollisen koulutuksen saaneista lastentarhanopettajista. Tämä johtuu pitkälti siitä, että lastentarhanopettajien koulutusmäärien arviointi oli retuperällä aikana, jolloin ratkottiin päivähoidon ja varhaiskasvatuksen hallinnon kehittämistä. Tämä vaihe kesti lähes 15 vuotta. Se oli pysähtyneisyyden aika.  Kumpikaan hallinto, ei sosiaalitoimi eikä opetustoimi, ottanut vahvaa otetta päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja lastentarhanopettajakoulutuksen määrälliseen lisäämiseen.

Nyt yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen sisäänottoja on selkeästi lisätty mutta se ei ole vielä riittävästi. Kestää aikansa, kunnes pysähtyneisyyden vuodet kiritään takaisin. OAJ vaatii ja vaikuttaa vahvasti siihen, että yliopistollista lastentarhanopettajakoulutusta lisätään nyt reippaalla vauhdilla. On taattava jokaiseen päiväkodin lapsiryhmään vähintään yksi yliopistollisen koulutuksen saanut opettaja. Toisaalta tavoitteenamme on, että 50% päiväkodin hoito- kasvatus-ja opetushenkilöstöstä on opettajia, kansainvälisten suositusten mukaisesti.

Opettajatarve varhaiskasvatuksessa on suuri, sillä ensimmäiset lakisääteiset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, varhaiskasvatuksen OPS, on astunut voimaan. Nyt tarvitaan opettajia, jotka toteuttavat näitä vaativia pedagogisia tavoitteita.

Laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys on tutkimuksella todettu vahvaksi. Eri puolilla maailmaa sijoitetaan nyt voimakkaasti laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen kehittämiseen.

Luin juuri ruotsalaisesta opettajajärjestön lehdestä, kuinka Ruotsissa päiväkotien opetusta vahvistetaan uudistamalla opetussuunnitelmat ja selkiyttämällä opettajan roolia päiväkodeissa. Myös meillä on tarvetta vahvistaa opettajan rooli päiväkodin, varhaiskasvatuksen pedagogiasta vastaavana. Selkiyttäminen tulee tehdä lainsäännön tasolla.

OAJ:n 122 000 opettajan joukossa lastentarhanopettajat edustavat koulutuksen ja kasvatuksen ensimmäistä porrasta, kivijalkaa. Jokainen opettajajäsenemme tietää mikä merkitys on kivijalalla elinikäisessä oppimisessa. Lastentarhanopettaja kantaa vahvan vastuun tämän kivijalan rakentamisesta. Lastentarhanopettaja on merkittävä palanen muiden opettajien joukossa, opetus-ja kasvatusalan koko ketjussa sekä opettajien ammattijärjestössä.

Olli Luukkainen
Puheenjohtaja, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Kirkonrotta ja Rattata – perinneleikit murroksessa?

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Perinneleikeistä kirjoittavat seuraavaksi Annika Kantola, Anu Kovalainen, Iiris Maalo, Paula Heikkilä ja Susanna Gillberg.

Kaikilla meillä on kokemuksia leikkimisestä, ainakin omasta lapsuudesta. Leikkimällä lapset luovat omaa kulttuuriaan, johon aikuisilla ei ole asiaa. Usein saman vuosikymmenen edustajat muistavat leikkineensä melko samankaltaisia leikkejä. Osa leikeistä kestää aikaa ja näin leikit toistuvat sukupolvelta toiselle. Yhteiskunta muuttuu, ja niin muuttuvat leikitkin.

17965063_10211543736922795_718106281_n

Lasten leikkien elinehtoihin kuuluvat leikkien siirtäminen ja uusien leikkivariaatioiden opettaminen nuoremmille leikkijöille. Isommat sisarukset ja kaverit opettavat pienempiä leikkien saloihin. Vuosien saatossa leikeistä syntyy erilaisia variaatioita ja leikkien nimet saattavat, muuttua mutta idea ja perimmäinen ajatus pysyy usein samana.

17887587_10210404121832264_101438280_o

Perinneleikkejä siirretään myös tietoisesti seuraavalle sukupolvelle. Vanhemmat ja isovanhemmat kertovat lapsilleen ja lapsenlapsilleen, miten heidän lapsuudessaan huudettiin sisäpihoilla naapuruston kaikkia lapsia leikkimään kymmentä tikkua laudalla. Soitettiin lankapuhelimella ja toivottiin, että puhelimeen vastaa tavoiteltu kaveri eikä hänen isoveljensä: ”Voiksä olla tänään?”

Perinteen siirtäminen kuuluu myös varhaiskasvatukseen. Uusissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tutustutaan menneeseen aikaan esimerkiksi isovanhempien lapsuuden leikkien kautta, ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteetkin mainitsevat perinneleikit. Usein ainakin Kalevalan päivän tienoilla leikitään hura hura häitä ja muita vanhoja leikkejä. Nyt Suomi 100 -vuoden kunniaksi perinteet näkyvät päiväkotien toiminnassa läpi vuoden ja useilla päiväkodeilla juhlavuosi onkin koko vuoden teema.

Mitä me 2010-luvun lastentarhanopettajat sitten lapsena leikimme? Mitä leikkejä lapsiryhmissä nykyään leikitään?

17948249_10211543641360406_492436214_o

1980-luvulla kaupunkien hiekkalaatikoilla neppailtiin eli liikuteltiin pieniä leluautoja sormella näpäyttämällä. Suosittuja pihaleikkejä olivat peili, väri, 10 tikkua laudalla, kirkonrotta, “purkkis”, vinkki ja tervapata. Ulkona leikittiin päivittäin monta tuntia ja leikkeihin osallistui iso porukka eri ikäisiä lapsia pihapiiristä. Leikkeihimme vaikuttivat jo tuolloin myös suositut televisio-ohjelmat ja keksimme omia versioitamme  mm. Thilia Thalia Thallallaa -tietokilpailusta. Suosittuja laululeikkejä olivat Hämä-häkki, Hura hura häitä, Jos sull lysti on ja Tuiki tuiki tähtönen.

18120227_10210509904037029_709775034_o

1990-luku oli Fröbelin palikoiden kulta-aikaa. Jumppalaulua ja Sutsisatsia leikittiin useassa lapsiperheessä ja päiväkodeissa. Laululeikkien lisäksi myös yhdessä oleminen, leikkiminen ja pelaaminen olivat suosittuja tapoja viettää aikaa. Yleisimpiä leikkejä olivat tuolloin esimerkiksi kirkonrotta, tervapata, polttopallo, hipat ja hyppynaruleikit loruineen. Aikaa vietettiin myös enemmän ulkona kuin sisällä ja useampi tunti saattoikin vierähtää kavereiden kanssa metsissä rymyten ja luontoa tutkien.

17918655_10211543736642788_1092807007_n

2000-luvulla leikkipuistoissa oli paljon leikkijöitä, mutta perinteisten pihaleikkien määrä vaikuttaa vähentyneen rajusti. Yhdeksi syyksi tähän on nähty lasten harrastusten määrän kasvu. Jo aivan pienimmillekin lapsille tarjotaan sirkuskouluja, muskareita sekä erilaisia kuvataideharrastuksia. Laululeikkien suosio jatkuu, mutta nyt suositumpia leikkejä ovat mm. Metrolla mummolaan, Pikkuiset kultakalat ja Bussilaulu.

17965578_10211545982378930_1070712457_n

Vuonna 2016 suomalaiset lapset innostuivat muun maailman mukana  PokemonGo -pelistä. Lapset ovat jälleen leikkimässä ulkona, mutta nyt metsästämässä virtuaalisia eläinhahmoja pitkin kaupunkia. Lasten sisäleikeissä korostuvat nykyään yhä enemmän digitaaliset pelit sekä mediasta tutut hahmot: Pokemonit, Ninjagot ja Frozenin hahmot. Kuitenkin myös monet perinteiset lelut pitävät pintansa lasten leikeissä, kuten dinosaurukset ja autot.

Yksi tämän päivän suosituimmista pienten lasten digitaalisista peliympäristöistä on Minecraft, joka on uudistanut pelaamiseen liittyviä käytänteitä. Minecraft on eräänlainen aikamme leikki, jota voidaan luonnehtia maailmaksi ilman pelisääntöjä, juonta ja ennalta määrättyjä tavoitteita. Digitaalisen pelaamisen voidaan sanoa olevan osa nykylasten arkea ja erityisesti Minecraft -pelissä korostuu positiivinen suhtautuminen yhdessä tekemiseen kannustavan vuorovaikutuksen kautta. Siinä näyttäytyvät vapaaehtoisuus, luovuus ja ongelmanratkaisu. (Ks. esim. Kentz, Sintonen & Lipponen, 2017.)

Lasten leikkikulttuuri elää jatkuvassa muutoksessa ja meillä aikuisilla on mahdollisuus vaikuttaa muutoksen suuntaan. Oli sitten kyse Kirkonrotasta, PokemonGo:sta tai Minecraftista parhaissa leikkimuistoissa korostuu yhdessä oleminen itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

17837526_10211484785409044_1929547561_o

Lähde:

Kentz, M.-B., Sintonen, S. & Lipponen, L. (2017). Vertaisoppiminen digitaalisessa toimintaympäristössä. Tapaustutkimus kahden viisivuotiaan Minecraft-luomisesta. Kasvatus & Aika 11(1) 2017, 54–68. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=827. Viitattu 12.4.2017.

Annika Kantola, Anu Kovalainen, Iiris Maalo, Paula Heikkilä, Susanna Gillberg
Kirjoittajat ovat esi- ja alkuopetuksen aineopintoja suorittavia lastentarhanopettajia.