Juhlavuosi käynnistyy

Lastentarhanopettajankoulutus – 125 vuotta tulevaisuuden tekijöitä

Vuosi 2017 on juhlavuosi monella tapaa. Samalla kun Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa, suomalainen varhaiskasvatus, ja sen opetusta ja tutkimusta toteuttava lastentarhanopettajankoulutus juhlii 125-vuotisjuhlaansa. Hanna Rothman ja Elisabeth Alander aloittivat Friedrich Fröbelin pedagogiikkaan perustuvan lastentarhatoiminnan Suomessa 1880-luvun lopulla ja perustivat lastentarhanopettajakoulutuksen syyskuussa 1892 Sörnäisten kansanlastentarhan yhteyteen. Laadukas varhaiskasvatus luo pohjan koko kansakunnan kasvatusjärjestelmälle, joten lastentarhanopettajankoulutuksen perustaminen jo ennen maamme itsenäistymistä on  tuolloin ollut erityisen viisas ja kauas tulevaisuuteen suuntaava teko.

Vuodesta 1995 alkaen yliopistollinen lastentarhanopettajantutkinto on ainoa  varhaiskasvatuksen pedagogisen ja muun asiantuntemuksen antava tutkinto Suomessa. Opintojen aikana opiskelija perehtyy suomalaisen varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja menetelmiin. Opintojen aikana varhaiskasvatusta tarkastellaan osana suomalaista, kuin myös maailmanlaajuista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Opiskelija perehtyy lapsen kehitykseen, oppimiseen, uudistuviin ja moderneihin oppimisympäristöihin sekä välineistöön. Opintojen aikana opiskelija saa taitoja ja valmiuksia varhaiskasvatuspedagogiikan johtamiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tutkimusperustainen opiskelu antaa opiskelijalle valmiuksia erityisesti varhaiskasvatusta koskevien ilmiöiden tarkasteluun ja tutkimukseen, samoin kuin oman työn kriittiseen reflektointiin ja kehittämiseen.

Varhaiskasvatuksen asiantuntijoille löytyy Suomessa töitä, tämän vuoksi yliopistollista  lastentarhanopettajankoulutusta tulee edelleen kehittää sekä määrällisesti että laadullisesti korostaen lastentarhanopettajan asiantuntemusta alle kouluikäisten lasten opetus-ja kasvatustehtävässä. Yhtenä tulevaisuuden tavoitteena on kehittää lastentarhanopettajankoulutus maisteritason tutkinnoksi muun opettajankoulutuksen rinnalle.

Lastentarhanopettajankoulutuksen 125-vuotisjuhlavuosi, jonka suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kuuluu osaksi Suomi 100 -vuoden juhlatapahtumia. Juhlavuonna ilmestyy varhaiskasvatuksen historiaa ja nykypäivää käsittelevä teemanumero tieteelliseen julkaisusarjaan Kasvatus ja Aika. Juhlavuosi huipentuu Helsingin yliopiston juhlasalissa 20. lokakuuta 2017 järjestettävään juhlaseminaariin ja samana iltana pidettävään opiskelijajärjestön vuosijuhlaan. Juhlaseminaarissa jaetaan myös Siiri Valli-apuraha varhaiskasvatusalan väitöskirjatyöhön.

Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuotta juhlitaan lisäksi eri koulutuspaikkakunnilla ja  päiväkodeissa ympäri Suomea. Lasten, lastentarhanopettajiksi opiskelevien ja lastentarhanopettajien Lapsen ääni- videotervehdyksiä  kerätään eri puolilta Suomea ja niitä esitellään blogisivustolla ja juhlaseminaarissa. Juhlavuotta varten perustettujen nettisivujen blogissa kirjoittavat varhaiskasvatusalan asiantuntijat ja muutoin varhaiskasvatusta edistävät henkilöt eri puolilta Suomea.

Juhlavuoden tapahtumia ja juhlaseminaaria suunnittelevaan juhlavuoden toimikuntaan kuuluvat yhteistyössä Ebeneser-säätiön kanssa Helsingin yliopiston Kasvatustieteellinen tiedekunta, Opetushallitus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Lastentarhanopettajaliitto LTOL, Helsingin yliopiston lastentarhanopettajaopiskelijoiden ainejärjestö EBE ry sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnallinen varhaiskasvatus ja esiopetus.

Lastentarhanopettajan koulutuksen perustajat valoivat rakennuttamansa Ebeneser-talon seinään tekstin ”Lasten parhaaksi – För barnens väl.” Lasten parhaaksi toimiminen tarkoittaa aina myös tulevaisuuden parhaaksi toimimista. Suomalainen varhaiskasvatus ja siihen liittyvä lastentarhanopettajankoulutus ovat työtä tulevaisuuden tekijöiden eteen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tervetuloa mukaan toteuttamaan ja juhlimaan juhlavuotta kanssamme ympäri Suomen!

Helsingissä 1. tammikuuta 2017

Inkeri Ruokonen
Ebeneser Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Lastentarhanopettajankoulutus 125-vuotta -juhlatoimikunnan puheenjohtaja


Juhlavuoden tapahtumista ja juhlaseminaarista antavat tarvittaessa lisätietoa:
susanna.gillberg@ebeneser.fi
taina.sillanpaa@ebeneser.fi
inkeri.ruokonen@helsinki.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s