Arkistojen kätköistä: Sattumuksia Ebeneser-seminaarissa 1900-luvun alkupuolella

Arkistojen kätköistä -sarjassa tutustutaan lastentarhanopettajan koulutuksen historiaan mm. Ebeneser-säätiön arkiston kautta. Sarjan avaa lastentarhanopettaja, KM, jatko-opiskelija Jenni Tinell.

1

Kuva: Ebeneser-säätiö

Aino Saarelainen (1884 –1965) opiskeli Ebeneserin seminaarissa suomenkielisellä osastolla vuosina 1911 –1913. Ebeneser-säätiön arkistoon on tallennettu hänen kirjoittamansa kahdeksan päiväkirjavihkosta ”Minnen från min Ebenesertid”.  Nämä muistot ovat vanhimmat opiskelijan kirjoittamat kirjoitukset, jotka löytyvät arkistosta. Ne ovat mielenkiintoista luettavaa. Kerron joitakin hänen kokemuksiaan ensimmäisen vihkon sivuilta. Käytän tekstissä hänestä nimeä Aino.

Aino halusi Ebeneseriin opiskelemaan, sillä hänellä oli rakkaus pieniä kohtaan. Hän tunsi sisäistä kutsumusta tähän työhön. Vaikka hän ei tuntenut lastentarhanopettajan työtä, se ei häntä pelottanut. Aino maalailee päiväkirjassaan: ”… koska rakkaus sitoi sen jäsenet, siellä voisin ehkä löytää sen, jota kaipasin ja etsin.” Myöhemmin hän ymmärsi, että ehkäpä hän juuri sen tähden halusi kovasti opiskelemaan kasvatusalaa, että itse olisi tarvinnut kasvatusta. Aino oli menettänyt äitinsä kuusivuotiaana tämän kuollessa keuhkotautiin. Isänsä hän oli menettänyt ollessaan 12-vuotias. Hän varttui kolmen veljensä sekä isonsiskonsa kanssa, joka otti vastuun talouden hoidosta.

Seitsemäntenä päivänä syyskuuta vuonna 1911 Aino astui ensimmäisen kerran Ebeneserin kynnyksen yli. Aino oli tuolloin 27-vuotias. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja hämmentyneeksi. Aino kuvaa tunnelmaa ja tapahtumia seuraavasti: ” Siellä seisoin yksin ja näin minun tulevia tovereita, joista en tuntenut ketään. Menimme saliin. Siellä lapset lauloivat niin nätisti. Se oli niin koskettavaa, että tuli kyyneleet silmiin. Sitten näimme talon kellarista kattoon. Näimme niin paljon kerralla, että pää oli pyörällä katselmuksen jälkeen.”

Seuraavan päivän ikävin kokemus oli se, että opiskelijoita kutsuttiin neideiksi seminaarissa. Opettajien ja opiskelijoiden välit olivat Ainon mielestä liian muodolliset. Ehkäpä juuri siksi, että Aino oli menettänyt oman äitinsä, hän olisi kaivannut, että opettaja olisi kaikkien ”rakastettu äiti” ja toverit ”kuin siskoja ja veljiä”. Aino törmää myös monenlaisiin muihin sääntöihin, ja hän kuvaa olemistaan kuin olisi ”vangittu kahleisiin nilkoista”. Hän saa heti moitteita eräältä opettajalta, kun juoksee leikkihuoneesta saliin.

Aino ystävystyy liikunnanopettaja Anni Collanin kanssa, ja Anni neuvoo Ainoa muun muassa seuraavasti: ” Muista, että sinä olet kiltti ja nöyrä sinun opettajillesi Ebeneserissä, ettet tuo esille omia mielipiteitäsi. Pelkään, että kun olet saanut kasvaa niin vapaana, että eloisuudessasi teet huomaamatta omia huomautuksiasi, kuten silloin kun olemme kahden.”

2

Kuva: Ebeneser-säätiö

Aino kuitenkin myös viihtyy seminaarissa alun ikävistä kokemuksista huolimatta. Hän kuvaa hauskoja sattumuksia, joita heille käy toisen opiskelijan Lillyn kanssa. Milloin Lilly unohtaa ruokarukouksen sanat juuri kun neiti Rothman astuu huoneeseen ja Ainon täytyy kuiskata Lillylle ensimmäinen sana, jotta tämä pääsee rukouksen alkuun, eikä rukouksesta silti tule mitään ilman Rothmanin aapua. Toisella kertaa taas Lillyn olisi pitänyt laulattaa lapsia, mutta hänellä ei ole ääntä, ja Ainokaan ei juuri opiskelut aloitettuan tunne montaakaan laulua. He joutuvat hakemaan toisen opettajan apuun, jolla on oma ryhmä hallittavanaan. Niinpä Aino ryntää Ester Steniuksen ryhmän luo ja Ester tulee aina välillä piipahtamaan Lillyn ja Ainon lapsiryhmään. Aino kuvaa, kuinka vaikea oli olla nauramatta ja toisaalta kuinka onnellisia olivat, kun kello vihdoin soi.

Yhtenä päivänä lapsille tarjotaan omenakiisseliä, ja Ainolla ja Lillillä menee sekaisin laskut siitä, kuka lapsista on saanut kiisseliä ja kuka ei. Toiset lapset taas saivat liikaa kiisseliä, sillä seurauksella, että muutama lapsi alkaa oksentaa. Taas Aino saa kunnon naurut.

Aino on eläväinen nuori naisen alku ja hänen kuvaukset saavat myös miettimään omia hassujakin sattumuksia opiskeluaikana. Ainossa on peppimäistä luonnetta: hän on jossain määrin kapinallinen luonnonlapsi ja siksi hänen kasvunsa ja kokemukset seminaarista ovat kiehtovaa luettavaa.

Aino Saarelainen valmistui lastentarhanopettajaksi Ebeneseristä vuonna 1913. Hän toimi Fredriksbergin lastentarhan (myöh. Pasilan lastentarha) opettajana 1914–1946.

Jenni Tinell
Kirjoittaja on lastentarhanopettaja, KM ja jatko-opiskelija, jonka väitöskirjatyön tutkimusaineistoa Aino Saarelaisen päiväkirjat ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s