Arkistojen kätköistä: Kasvattajaksi oppimassa

Vuosina 2001–2002 Ebeneser-säätiö ja Lastentarhanopettajaliitto järjestivät Kasvattajaksi oppimassa -muistitietokeruun, jossa kerättiin lastentarhanopettajien muistoja omilta opiskeluajoiltaan. Tässä muutamia otteita opiskelumuistoista! Katkelmien perässä on sulkeissa vastaajan opiskelupaikkakunta ja valmistumisvuosi. Vastaajien nimet on tässä yhteydessä anonymiteettisyistä poistettu.

lm_vk_20_015

Ebeneserin opiskelijoita syömässä aamiaista vuonna 1910. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Lastentarhanopettajan ammatti oli siihen aikaan varsin arvostettu, oikea tyttöjen ihanneammatti, samassa sarjassa lentoemännän uran kanssa.” (Helsinki, 1961)

”Seminaarin ulkoiset puitteet tuntuivat juhlallisilta, raamatunlauseet salin seinällä, vanhahtavat kalusteet, perustajien valokuvat ja kun vielä selvisi, että rehtori asuu talon ylimmässä kerroksessa, sitä väkisinkin hiljensi ääntään ja vauhtiaan. Toisaalta lasten osastot pienine huonekaluineen ja monine leikkivälineineen ihastuttivat. Koko ensimmäisen kevään Ebessä tunsin olevani kuin Liisa Ihmemaassa.” (Helsinki, 1955)

”Ensimmäisenä opiskelupäivänä oli kova ukonilma. Olin tullut asunnolleni jo edellisenä iltana ja aamulla puin päälleni ylioppilasjuhlissa käyttämäni sinivalkoisen maripaidan ja sinisen mokkahameen ja mummuni valkoisen villatakin. Joitakin papereita kuljetin mummun vanhassa käsilaukussa. Minulla ei ollut sateenvarjoa ja norssin kulmalla vettä alkoi tulla kaatamalla joten hakeuduin suojaan katokseen. Sieltä sitten juoksin jonkun miehen sateenvarjon alla yliopiston päärakennukseen, jossa oli nimenhuuto.” (Jyväskylä 1978)

”Harjoitteluaika oli ratkaiseva. Nuoruuden innossani ja kaikkivoipaisuudessani päätin, että tämä ala tarvitsee minua. Kuin seurasin harjoittelulastentarhassa lastentarhanopettajien ja lasten vuorovaikutussuhteita, koin lasten saavan riittämättömästi rakkautta, arvostusta ja huolenpitoa. Jo silloin näin lapsen kasvun ja kasvattamisen perustana aikuisen ja lapsen välisen vuorovaikutuksen laadun; herkkyyden lapsen tarpeille, niihin vastaamisen ja lapsen hyväksymisen ja arvostamisen yksilöllisine piirteineen.” (Helsinki 1961)

”Opiskelijat itsekin osallistuivat lasten ryhmähuoneiden kunnossapitoon. Päivittäisen järjestyksen ja viihtyisyyden ylläpito kuuluivat opiskelijoille. Viikonlopuksi pöydät ja tuolit pyyhittiin paloöljyllä terästetyllä vedellä ja tuolinjalat raaputettiin kertyneestä nukasta. Nauroimmekin aina, että Eben tyttöjen vakioparfyymi opiskelijatansseissa oli paloöljy!” (Helsinki, 1961)

lm_vk_23_121

Lapset kattamassa ruokailua varten pöytiä Pääskylän harjoituslastentarhassa 1930-luvulla. Seminaariopiskelija ohjaa toimintaa. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Pukeutumisohjeita annettiin. Pitkät housut kuuluivat vain liikuntaan ja metsäretkiin. Luennoilla käytettiin hametta. Käytännön harjoitteluun neuvottiin laittamaan puuvillainen hameasu, kyllin pitkä, mieluiten puoleen sääreen, ettei kumarrellessa housut vilku alta. Puuvillainen siksi, että vaate oli helposti pestävissä.” (Tampere, 1968)

”Opiskelu oli kyllä meille kaikille älyttömän raskasta. Olimme viimeisiä kaksivuotisessa koulutuksessa opiskelleita, ja illat saattoivat venyä kasvatustieteiden luentojen ansiosta parhaimmillaan aina kahdeksaan asti illalla.” (Helsinki 1982)

”Saimme ohjausta lasten mielikuvituksen kehittämisessä. Neuvottiin miten ohjataan lapsia rakentelussa, paperileikkauksessa, tikkujen asettelussa (niin että niistä tuli leikki), kuvista kertomisessa, luonnonmateriaalileikeissä. Paperin taittelussa erilaisiksi leikkivälineiksi ja koristeiksi. Siis hyvin halvat ja vaatimattomat materiaalit oli käytössä. Mutta niin kehittävää ajankulua ja oppimista. Niissähän tuli keskittyminen, kuuntelu, vuoron odotus, hienomotoriikka, mielikuvitus, kielellinen, matemaattinen, geometrinen ym. harjaantuminen.” (Tampere 1968)

”Opillisesti koulutuksesta on hyvän kokonaisuuden lisäksi jäänyt pari hauskaa helmeä. Joku didaktikkomme kertoi ehkä ennen harjoittelujaksoamme omasta kokemuksestaan nukkarissa, jossa tilanne oli karata käsistä. Yksityiskohtia en tarinasta muista, mutta lopputilanne oli se, että lapset olivat levänneet sänkyjensä alla tai riippuvalakanaisten sänkyjen patjakankaan sisällä ja didaktikko esitti tyytyväisyytensä tilanteeseen. Miksi aina pitäisi levätä sängyn päällä? Kuka on sanonut, ettei lepo voisi onnistua myös sängyn alla? Mietin tätä usein nukkarissa oman lapsiryhmäni kanssa.” (Helsinki 1994)

lm_vk_19_013

Opiskelijoita veistotöissä Ebeneserissä 1950-luvulla. Kuva: Ebeneser-säätiö

”Vapaa-ajalla pidimme talkoita, joilla kokosimme rahaa opintomatkaan. Järjestimme lasten juhlia, painoimme joulukortteja yms. Koulutuksen tiloissa saimme pitää lauluiltoja, muistan että lauloimme kansanlauluja (Sinisiä punasia ruusunkukkia), lasten lauluja, ulkomaisia sävelmiä. Rauhansanoma oli tärkeä, ystävyys ja solidaarisuus sanoja joita käytimme. Joskus tanssimme piirileikkejä, joita olimme musiikkitunneilla harjoitelleet. Ilokivessä järjestimme myös bileitä.” (Jyväskylä 1978)

”Valtava työmäärä oli takana ja nyt pitäisi olla valmis työelämään. Lastentarhanopettaja – se tuntui kyllä hienolta saavutukselta – hankittu pätevyys ammattiin. (…) Ajattelin lähtökohtiani, sota-ajan evakkolasta, syrjäisen ja köyhän maalaistalon tyttöä, joka ihmeellisesti ja vaikeuksien kautta oli päässyt opintielle, tullut ylioppilaaksi ja nyt valmistunut lastentarhanopettajaksi.” (Jyväskylä 1967)

”Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että evääksi sain halun tarttua asioihin ja ottaa selvää ja kehittää ITSE. Kaikkea ei ole valmiina.” (Jyväskylä 1978)

Millaisia muistoja sinulla on opiskeluajoiltasi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s