Varhaiskasvatusasiaa: Pedagogisesti vahva varhaiskasvatus ja lastentarhanopettajan rooli

Vielä ennen huomista (20.10.2017) lastentarhanopettajan koulutuksen juhlaseminaaria (klikkaa tästä) ääneen pääsee Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Elina Fonsén, aiheenaan pedagoginen johtajuus.

Lastentarhanopettajan työn pedagoginen vahvuus on voimakkaasti esillä tämän hetken keskusteluissa. Monet viimeaikaiset uudistukset tukevat tätä prosessia. Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe vahvisti varhaiskasvatuksen pedagogista painotusta ja teki Vasusta velvoittavan. Toisaalta 2016 tulleet lisäykset ryhmäkoon kasvattamisesta ja subjektiivisen oikeuden rajaamisesta löivät kapuloita rattaisiin, kuten VakaVai –hankkeen tulokset osoittavat. Kuitenkin kaiken kaikkiaan pedagogiikkapainotuksen lisääntyminen varhaiskasvatuksessa on vahvistanut lastentarhanopettajan roolia. Vasuteksti toteaa yksiselitteisesti, että kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on lastentarhanopettajalla. Kokonaisvastuu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että lastentarhanopettaja toimisi jotenkin yksin vaan vasuteksti jatkaa: Lastentarhanopettajat, lastenhoitajat ja muu varhaiskasvatuksen henkilöstö suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa yhdessä. (Vasu 2016, 17.)

Pedagoginen johtajuus on varhaiskasvatuksen perustehtävän laadusta vastaamista ja sen kehittämistä. Se ei ole ainoastaan johtajan toimenkuvaan sidottu tehtävä. Pedagoginen johtajuus asettuu jaetun johtajuuden hengessä niin yksikön johtajan kuin koko henkilöstön vastuulle, jossa kukin ammattiryhmä kantaa johtajuutta oman ammattiroolinsa mukaisessa laajuudessa. Lastentarhanopettajalla vastuu asettuu tiimin luotsaamisen tasolle, kuitenkin kunnioittaen lastenhoitajien osaamista moniammatillisen tiimin jäseninä. Jokainen ammattiryhmä on tärkeä, ja jokaisen ydinosaamista tarvitaan varhaiskasvatuksen vaativalla kentällä. Tiekartta selvityksen mukaan voimme olla ylpeästi kukin ammattiryhmä oman ydinosaamisemme edustajia: opettajia, sosionomeja ja lähihoitajia. Harmillisesti tätä varhaiskasvatuksen tulevaisuusselvitystä kuitenkin luetaan kuin ”piru raamattua” huomioimatta sen perimmäistä tarkoitusta: Pitkällä aikavälillä varhaiskasvatuksen laadun nostaminen muuttamalla koulutuspoliittista suuntaa lisäämään pedagogisen opettajakoulutuksen saaneen henkilöstön osuutta. Tämä kun on ainoa keino pitää varhaiskasvatuksen pedagogiikka vahvana.

Uusi vasu edellyttää toimintakulttuurin arviointia ja johtamista. Toimintakulttuuri rakentuu vakiintuneista tavoista toimia niiden perusolettamusten varassa, joita toimijoilla varhaiskasvatuksesta on. Näiden ”talon tavoiksi” muodostuneiden perusolettamuksien tunnistaminen ja kehittämistoimien käynnistäminen tarpeen vaatiessa, vaatii jaetun pedagogisen johtajuuden keinoja. Pedagogiikan johtamisen yksi perusedellytys on tutkimusperustainen tietämys laadukkaan pedagogiikan edellytyksistä. Yliopistollinen varhaiskasvatuksen koulutus tuottaa juurikin sitä. Hyvänä lisänä näkisin päiväkodinjohtajan koulutuksen määrittämisen varhaiskasvatuksen maisterin tutkinnoksi, jossa painopiste olisi pedagogisessa johtajuudessa.

Hyvää lastentarhanopettajien koulutuksen 125 vuotisjuhlaa!

Yliopistonlehtori Elina Fonsén, Helsingin yliopisto

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s