Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Taidekasvatus kuuluu lapsille

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Seuraavaksi taidekasvatukseen meidät perehdyttävät Vera Sivonen, Jaana Silvennoinen, Susanna Viitikko ja Nelli Koskinen.

Taidekasvatus on tietoista ja tavoitteellista toimintaa, jolla tuetaan lapsen kehittyviä valmiuksia ilmaista itseään moniulotteisesti. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen vedoten Suomessa lapsille on tarjottava yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua taidetoimintoihin. Varhaiskasvatuksessa lapset pääsevät rakentamaan suhdetta musiikkiin, kokemaan ja tuottamaan kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria sekä ilmaisemaan itseään draaman, tanssin ja leikin keinoin. Taidekasvatuksen tärkeä tehtävä on taiteen ja sen kokijoiden yhteen saattaminen ja merkityksellisten kokemusten mahdollistaminen. Yhdessä tekeminen, kokeminen, leikkiminen, liikkuminen ja laulaminen ovat lapsille merkittäviä tapahtumia. Ilmaisutaitojen ja merkityksellisten kokemusten lisäksi taidekasvatus suo lapsille mahdollisuuksia luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön.

Taidekasvatus tarjoaa lapsille keinoja kokea ja hahmottaa maailmaa heitä puhuttelevalla ja innostavalla tavalla. Sillä tuetaan lasten valmiuksia jäsentää heitä ympäröivää maailmaa, mikä puolestaan vahvistaa lasten oppimisedellytyksiä, sosiaalisia taitoja ja myönteistä minäkuvaa. Havaintojen, tunteiden ja luovan ajattelun näkyväksi tekeminen helpottuu taiteellisen ilmaisun avulla.

Varhaiskasvatuksessa opettajalta edellytetään opetettavan sisällön tuntemuksen lisäksi heittäytymistä. Opettajan asenne taidekasvatukseen vaikuttaa lasten suhtautumiseen ja motivaatioon. Opettaja voi hyödyntää omaa musiikkiin, kuvataiteisiin, teknologiaan, käsitöihin, tanssiin tai draamaan liittyvää osaamistaan, mutta hänen tulee toteuttaa kaikkia taidekasvatuksen osa-alueita. Näin lapsille mahdollistuu omien vahvuusalueidensa löytäminen. Opettajan työssä on tärkeää arvostaa omia vahvuuksiaan, mutta yhtä tärkeää on rohkeus heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Taidekasvatus tukee luovuutta, eli kykyä hahmottaa uusia asiayhteyksiä ja kehittää uusia ideoita, käsitteitä tai tekniikoita, rohkaisemalla lasten luontaista uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Luovuuden ja mielikuvituksen avulla lapset voivat ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan niin kielellisesti kuin esimerkiksi maalaamalla tai tanssin keinoin. Luovuuden keinoin rakennetaan merkityksiä, ratkaistaan ongelmia, ilmaistaan kulttuurista perintöä, luodaan uutta sekä opitaan ja saadaan itseluottamusta. Vaikka luovuuteen liitetään usein lahjakkuus ja älykkyys, on jokaisen mahdollista olla luova, jos ympäristö antaa siihen mahdollisuuden.

Vera, Jaana, Susanna ja Nelli

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Kirkonrotta ja Rattata – perinneleikit murroksessa?

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Perinneleikeistä kirjoittavat seuraavaksi Annika Kantola, Anu Kovalainen, Iiris Maalo, Paula Heikkilä ja Susanna Gillberg.

Kaikilla meillä on kokemuksia leikkimisestä, ainakin omasta lapsuudesta. Leikkimällä lapset luovat omaa kulttuuriaan, johon aikuisilla ei ole asiaa. Usein saman vuosikymmenen edustajat muistavat leikkineensä melko samankaltaisia leikkejä. Osa leikeistä kestää aikaa ja näin leikit toistuvat sukupolvelta toiselle. Yhteiskunta muuttuu, ja niin muuttuvat leikitkin.

17965063_10211543736922795_718106281_n

Lasten leikkien elinehtoihin kuuluvat leikkien siirtäminen ja uusien leikkivariaatioiden opettaminen nuoremmille leikkijöille. Isommat sisarukset ja kaverit opettavat pienempiä leikkien saloihin. Vuosien saatossa leikeistä syntyy erilaisia variaatioita ja leikkien nimet saattavat, muuttua mutta idea ja perimmäinen ajatus pysyy usein samana.

17887587_10210404121832264_101438280_o

Perinneleikkejä siirretään myös tietoisesti seuraavalle sukupolvelle. Vanhemmat ja isovanhemmat kertovat lapsilleen ja lapsenlapsilleen, miten heidän lapsuudessaan huudettiin sisäpihoilla naapuruston kaikkia lapsia leikkimään kymmentä tikkua laudalla. Soitettiin lankapuhelimella ja toivottiin, että puhelimeen vastaa tavoiteltu kaveri eikä hänen isoveljensä: ”Voiksä olla tänään?”

Perinteen siirtäminen kuuluu myös varhaiskasvatukseen. Uusissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tutustutaan menneeseen aikaan esimerkiksi isovanhempien lapsuuden leikkien kautta, ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteetkin mainitsevat perinneleikit. Usein ainakin Kalevalan päivän tienoilla leikitään hura hura häitä ja muita vanhoja leikkejä. Nyt Suomi 100 -vuoden kunniaksi perinteet näkyvät päiväkotien toiminnassa läpi vuoden ja useilla päiväkodeilla juhlavuosi onkin koko vuoden teema.

Mitä me 2010-luvun lastentarhanopettajat sitten lapsena leikimme? Mitä leikkejä lapsiryhmissä nykyään leikitään?

17948249_10211543641360406_492436214_o

1980-luvulla kaupunkien hiekkalaatikoilla neppailtiin eli liikuteltiin pieniä leluautoja sormella näpäyttämällä. Suosittuja pihaleikkejä olivat peili, väri, 10 tikkua laudalla, kirkonrotta, “purkkis”, vinkki ja tervapata. Ulkona leikittiin päivittäin monta tuntia ja leikkeihin osallistui iso porukka eri ikäisiä lapsia pihapiiristä. Leikkeihimme vaikuttivat jo tuolloin myös suositut televisio-ohjelmat ja keksimme omia versioitamme  mm. Thilia Thalia Thallallaa -tietokilpailusta. Suosittuja laululeikkejä olivat Hämä-häkki, Hura hura häitä, Jos sull lysti on ja Tuiki tuiki tähtönen.

18120227_10210509904037029_709775034_o

1990-luku oli Fröbelin palikoiden kulta-aikaa. Jumppalaulua ja Sutsisatsia leikittiin useassa lapsiperheessä ja päiväkodeissa. Laululeikkien lisäksi myös yhdessä oleminen, leikkiminen ja pelaaminen olivat suosittuja tapoja viettää aikaa. Yleisimpiä leikkejä olivat tuolloin esimerkiksi kirkonrotta, tervapata, polttopallo, hipat ja hyppynaruleikit loruineen. Aikaa vietettiin myös enemmän ulkona kuin sisällä ja useampi tunti saattoikin vierähtää kavereiden kanssa metsissä rymyten ja luontoa tutkien.

17918655_10211543736642788_1092807007_n

2000-luvulla leikkipuistoissa oli paljon leikkijöitä, mutta perinteisten pihaleikkien määrä vaikuttaa vähentyneen rajusti. Yhdeksi syyksi tähän on nähty lasten harrastusten määrän kasvu. Jo aivan pienimmillekin lapsille tarjotaan sirkuskouluja, muskareita sekä erilaisia kuvataideharrastuksia. Laululeikkien suosio jatkuu, mutta nyt suositumpia leikkejä ovat mm. Metrolla mummolaan, Pikkuiset kultakalat ja Bussilaulu.

17965578_10211545982378930_1070712457_n

Vuonna 2016 suomalaiset lapset innostuivat muun maailman mukana  PokemonGo -pelistä. Lapset ovat jälleen leikkimässä ulkona, mutta nyt metsästämässä virtuaalisia eläinhahmoja pitkin kaupunkia. Lasten sisäleikeissä korostuvat nykyään yhä enemmän digitaaliset pelit sekä mediasta tutut hahmot: Pokemonit, Ninjagot ja Frozenin hahmot. Kuitenkin myös monet perinteiset lelut pitävät pintansa lasten leikeissä, kuten dinosaurukset ja autot.

Yksi tämän päivän suosituimmista pienten lasten digitaalisista peliympäristöistä on Minecraft, joka on uudistanut pelaamiseen liittyviä käytänteitä. Minecraft on eräänlainen aikamme leikki, jota voidaan luonnehtia maailmaksi ilman pelisääntöjä, juonta ja ennalta määrättyjä tavoitteita. Digitaalisen pelaamisen voidaan sanoa olevan osa nykylasten arkea ja erityisesti Minecraft -pelissä korostuu positiivinen suhtautuminen yhdessä tekemiseen kannustavan vuorovaikutuksen kautta. Siinä näyttäytyvät vapaaehtoisuus, luovuus ja ongelmanratkaisu. (Ks. esim. Kentz, Sintonen & Lipponen, 2017.)

Lasten leikkikulttuuri elää jatkuvassa muutoksessa ja meillä aikuisilla on mahdollisuus vaikuttaa muutoksen suuntaan. Oli sitten kyse Kirkonrotasta, PokemonGo:sta tai Minecraftista parhaissa leikkimuistoissa korostuu yhdessä oleminen itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

17837526_10211484785409044_1929547561_o

Lähde:

Kentz, M.-B., Sintonen, S. & Lipponen, L. (2017). Vertaisoppiminen digitaalisessa toimintaympäristössä. Tapaustutkimus kahden viisivuotiaan Minecraft-luomisesta. Kasvatus & Aika 11(1) 2017, 54–68. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=827. Viitattu 12.4.2017.

Annika Kantola, Anu Kovalainen, Iiris Maalo, Paula Heikkilä, Susanna Gillberg
Kirjoittajat ovat esi- ja alkuopetuksen aineopintoja suorittavia lastentarhanopettajia.

Varhaiskasvatusta opiskelemassa: Fröbelin palikat Lastentarhamuseossa

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Seuraavana vuorossa ovat Noora Saarinen, Enni Peltokorpi, Erno Helki ja Jasmiina Tuohilampi.

Helsingin Lastentarhamuseo 8.4.2017

Toteutimme osana esi- ja alkuopetuksen opintojamme työpajan, jossa rakensimme lasten kanssa yhteistoiminnallisesti Lastentarhamuseon Fröbelin jättipalikoilla. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme aluksi hieman Fröbelin palikoiden historiaa ja niiden perinteisiä käyttötarkoituksia, jonka jälkeen siirrymme tarkastelemaan rakenteluprojektin onnistumista osana Lastenterhanopettajamuseon taidetapahtumaa.

Fröbel1

Mitä ovat Fröbelin palikat?

Fröbelin puiset palikat, eli pedagogiset leikkilahjat, on kehittänyt saksalainen Friedrich Fröbel vuonna 1852. Hän ei halunnut tarjota lapsille valmiita leluja, vaikka oli sitä mieltä, että sen ajan lapsilta puuttuivat kunnolliset ja yksinkertaiset lelut. Siitä syntyi idea puisista palikoista, joiden tarkoituksena oli, että lapsi pystyi itse tekemään välineet leikkeihinsä.

Fröbelin oman pedagogisen opin mukaan lapsi tulisi käsittää aktiivisena ja omatoimisena toimijana, jonka luonnollista kehitystä tulisi tukea. Hän korosti kasvattajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä lapsenomaista opetusta. Hänen keksimillään palikoilla pystyi muun muassa leikkimään, laulamaan, tanssimaan ja kasvattamaan kasveja. Nämä kaikki osa-alueet olivat hänen kehittämänsä lapsikeskeisen kasvatusnäkökulman tärkeitä osasia.

Fröbelin palikat on jaettu viiteen eri lahjaan, ja ne tulisi antaa lapselle oikeassa järjestyksessä. Ensimmäiseen lahjaan kuului kuusi yksiväristä ja eriväristä palloa. Toinen lahja koostui puukuulasta, kuutiosta, lieriöstä ja hyrrästä. Lahjat 3-5 muodostuivat jaetuista kokonaisuuksista, eli esimerkiksi isosta kuutiosta, joka on jaettu joka sivulta kolmeen osaan. Yksi olennainen osa Fröbelin palikoita on myös se, että palikat paketoidaan joka kerta samalla tavalla järjestykseen omaan laatikkoonsa.
Fröbel2

Fröbelin jättipalikoilla toteutettu työpaja

Alexander Reichstein, Taina Sillanpään ja Martin Hackenberin muodostaman kansainvälisen työryhmän toteuttamat Fröbelin jättipalikat olivat suosittu osa lapsille suunnattua taidetapahtumaa. Työpajan teemana oli rakentaa unelmien kaupunkia, jonne lapset rakensivat esimerkiksi linnan, majan, sohvan, autoja, raketin ja leijonan.

Vaikka annoimme lapsille teeman, jonka mukaan rakennella, oli tavoitteena kuitenkin toteuttaa mahdollisimman lapsilähtöistä toimintaa. Olikin hienoa nähdä, kuinka monipuolisia ideoita ja toteutustapoja lasten mielikuvituksesta lähti kehittymään.

Työpajassa kehittyivät lasten tiimityötaidot, luovuus ja itseilmaisu. Rakentelu harjoittaa myös motorisia taitoja ja matemaattisia taitoja.

Rakentelutyöpajaan osallistui monenikäsiä lapsia, taaperoista yläkouluikäisiin ja jopa aikuiset innostuivat rakentelemaan. Tällaisessa toiminnassa näkyykin hienosti, kuinka eri ikäiset lapset voivat toimia yhteistyössä. Erityisesti pienemmät lapset tarvitsivat aluksi rohkaisua, jotta uskalsivat lähteä toteuttamaan ideoitaan, mutta aikuisen tuella mahdollistuivat monet upeat rakennelmat, eikä moni olisi rakentelussa alkuun päästyään malttanut lopettaa lainkaan!

Fröbel3

Fröbel4

Fröbel5

Lisätietoa Lastentarhamuseon Fröbelin palikoista:

http://www.reichstein.name/buildingblocks.html

Terveisin,

Noora, Enni, Erno ja Jasmiina

PS. Viime sunnuntain Helsingin Sanomat kirjoitti Fröbelin palikoista ja Lastentarhamuseon ulkoleikkipalikoista (lue juttu tästä, jutun lopusta voit klikata auki vielä erillisen tekstin jättipalikoista). Lastentarhamuseo on suljettu putkiremontin vuoksi, mutta yleisö on tervetullut leikkimään Ebeneserin pihalle (Helsinginkatu 3–5) tiistaina 25.4. klo 15–18. Tuolloin otetaan esiin Alexander Reichsteinin suunnittelemat jättipalikat sekä pedagogisesti kehittävät Fröbelin palikat.

Esi- ja alkuopetusta opiskelemassa: Virvon, varvon, vitsa on uusi

Huomasimme iloksemme, että edellinen blogikirjoitus herätti lukijoissa keskustelua. Muistutammekin siitä, että kirjoituksia on mahdollista ja suotavaa tosiaan myös kommentoida!

Helsingin yliopiston esi- ja alkuopetuksen aineopintojen opiskelijat toteuttivat lauantaina 8.4.2017 Lastentarhamuseossa taidetapahtuman. Kurssin opiskelijat tuottavat juhlavuoden blogiin muutamia kirjoituksia lastentarhanopettajuuteen, taidekasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen ja lapsuuteen liittyen. Ensimmäisinä kirjoittajina toimivat Auli Stenberg, Mira Haranko ja Anni Jänkälä.

Toteutimme osana opintojamme taidetyöpajan Helsingin Lastentarhamuseolla palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina. Tarkoituksemme oli yhdessä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa vahvistaa erästä suomalaista kansanperinnettä, virpomista, askartelemalla itse virpomisvitsat. Tavoitteenamme oli tukea lasten luovaa ilmaisua ja mahdollistaa heille onnistumisen ja ilon kokemuksia käsillä tekemisen parissa.

Virvon1

Mielestämme päivän parasta antia oli se, kun näimme lasten yhdessä vanhempiensa kanssa suunnittelevan ja sitten toteuttavan mitä kauneimpia virpomisvitsoja. Yhdessä tekeminen tuotti silmin nähden molemminpuolista iloa. Moni vanhempi totesikin, ettei ollut askarrellut aikoihin, mutta nyt tilaisuuden tarjoutuessa ja vanhempien askartelussa alkuun päästyään innostus alkoi jo viritä uudelleen. Vanhemmat jakoivat keskenään ja lapsilleen muistoja omasta lapsuudestaan. Siitä, miten he olivat pukeutuneet noidiksi ja kuinka virpominen oli yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista. Lapset puolestaan kertoivat uusista oppimistaan virpomisloruista ja odottivat tulevaa palmusunnuntaita innokkaasti. Moni kertoikin menevänsä isovanhempiensa luokse virpomaan. Osa lapsista tosin piti omasta vitsastaan niin paljon, että piti hieman harkita, raaskiiko siitä luopua. ☺ Ehkä monen lapsen kotona alkoikin vielä iltapäivällä ahkera askartelutuokio uusien vitsojen parissa.

Virvon2

Virvon varvon vitsa on uus,
aivan niin kuin kukkiva kuus.
Elämän onnea toivotan sulle,
nöyrästi pyydän palkkaa mulle.”

Oli ihanaa huomata lapsissa sekä vanhemmissa rauhoittumisen ja keskittyneisyyden hetki heidän luodessaan jotain omaa ja kaunista. Työpajassa vallitsi lämmin tunnelma ja tila oli täynnä tekemisen iloa. Monessa lapsessa huomasi myös sen, kuinka ylpeitä he olivat tekemästään ja myös vanhemmat ihastelivat omia tekeleitään, aidosti ja kainostelematta. Ehkä tässä kohtaa onkin hyvä muistaa se, kuinka tärkeää meille lasten parissa töitä tekeville ja lasten vanhemmille on, että voimme rohkeasti olla ylpeitä onnistumisistamme ja näin näyttää lapsille esimerkkiä. Omasta tuotoksesta saa ja pitääkin olla ylpeä ja iloinen. Myös me ihastelimme lasten vitsoja ääneen, kehuimme ja kannustimme heitä.

Meille kolmelle opiskelijallekin nousi mieleen monta omaa rakasta muistoa siitä, kuinka virpomisvitsoja tehtiin yhdessä vanhemman kanssa innokkaasti aina ennen palmusunnuntaita. Vanhemmat eivät kelpuuttaneet mitä tahansa koristelua, vaan oksien somistamiseen oli tärkeää panostaa. Materiaalien keräys aloitettiin hyvissä ajoin, karkkipapereita säästettiin ja niistä tehtiin koristeita, isosiskoilta otettiin mallia, silkkipaperista taiteltiin kukkasia, piipunrasseja ja höyheniä kierrettiin oksien ympärille. Vitsojen koristelu oli tärkeää, sillä käytiinhän niillä virpomassa ja siten toivottamassa hyvää pääsiäistä sukulaisille, naapureille ja ystäville. Virpomisen jälkeen oli jännittävää palata kotiin ja nähdä, millaisia vitsoja omaan kotiin oli ilmestynyt muiden virpojien toimesta.

Taidepajan järjestäminen oli meille hieno oppimiskokemus ja oli suuri ilo nähdä perheitä yhdessä osallistumassa tapahtumaan. Toivoisimmekin, että vastaavanlaisia tapahtumia järjestettäisiin jatkossakin ja perheet osallistuisivat aktiivisesti niihin. Työpajat ovat oiva tapa kokeilla erilaisia asioita ja ehkä jopa löytää uusia mielenkiinnon kohteita. Lapsille tulisi mahdollistaa monipuolisia kokemuksia taiteiden parissa.

Virvon3

Tämän kuvan myötä haluamme kiittää kaikkia virpomispajaan osallistuneita lapsia ja vanhempia sekä toivottaa rauhallista pääsiäistä!

Pääsiäisterveisin: Auli, Anni ja Mira

Lastentarhanopettajan koulutuksen historian kuvakavalkadi Lastentarhamuseossa

lm_vk_19_004

Opiskelijat käsitöissä Ebeneserissä. Opetusta johtaa veiston- ja käsityönopettaja Hildur Holmström. Kuva on vuodelta 1939. (Kuva: Ebeneser-säätiö)

Lastentarhamuseossa avautui keskiviikkona 18.1.2017 pienimuotoinen valokuvanäyttely 125 vuotta Suomen tulevaisuuden tekijöitä. Esillä on valokuvia Ebeneser-säätiön arkistosta eri vuosikymmeniltä – vanhin esillä oleva kuva on aivan vuosituhannen alusta, noin vuodelta 1900, ja kuvien kautta päästään aina 1990-luvulle saakka. Esillä on myös selailtavaa materiaalia, kuten opetusmonisteita, opetussuunnitelmia ja muuta lastentarhanopettajan koulutuksen historiaan liittyvää.

Näyttelyyn pääsee tutustumaan Lastentarhamuseon avoinnaoloaikoina, eli keskiviikkoisin klo 12-18 (alle 16-vuotiaat ilmaiseksi, aikuiset 4 euroa ja opiskelijat ja eläkeläiset 2 euroa) aina maaliskuun 2017 loppuun asti.

20170118_163541a

20170118_163639a

Lastentarhamuseo sijaitsee Helsingin Sörnäisissä osoitteessa Helsinginkatu 3-5. Museo on Ebeneser-säätiön ylläpitämä ja toimii vuonna 1908 valmistuneessa Ebeneser-talossa. Näyttelyssä pohditaan työläiskodin lapsen matkaa kodista lastentarhaan, esitellään Ebeneserin lastentarhan arkea ja Sörnäisten historiallista miljöötä. Museossa voi eläytyä 1900-luvun lasten elämään pukemalla ylleen lastentarhoissa käytetty työtakki tai esiliina. Millaista oli ennen vanhaan? Mitä silloin lastentarhassa tehtiin? Mitä ovat Fröbelin palikat? Millaisia pieniä työtehtäviä lapset lastentarhoissa tekivät? Miltä näytti johtajattaren huone? Näihin ja moneen muuhun mieltä askarruttavaan kysymykseen saa vastauksen Lastentarhamuseossa. Vuonna 2016 avautui myös sekatavarakauppa Toimela, jossa pääsee leikkimään kauppaleikkiä, käyttämään vanhaa kassakonetta ja tutkimaan, mitä kaikkea kaupassa myytiin vuosikymmeniä sitten! Lastentarhamuseossa saa leikkiä!

20170118_104321

Lastentarhanopettajaksi opiskelemassa: Opiskelijat taidekasvatuspedagogiikan opiskelijoina ja kehittäjinä

Lastentarhanopettajaksi opiskelemassa -sarjassa kuulemme sekä vuonna 2017 lastentarhanopettajaksi opiskelevien että heidän kouluttajiensa mietteitä koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Seuraavaksi Inkeri Ruokonen esittelee Helsingin yliopistossa toteutettuja taidekasvatuspedagogiikan produktioita.

valtamerilaiva

Kuva: Ebeneser-säätiö

Lapset tutkivat maailmaa taiteilijoiden tavoin. Moniaistiset oppimisen ja kokemisen tavat ovat olennaisia varhaiskasvatuspedagogiikassa. Taiteessa, sen kokemisessa ja tekemisessä leikki ja lumottu todellisuus ovat läsnä ruokkien lapsen mielikuvitusta ja luovuutta. Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella (nyk. Kasvatustieteellinen tiedekunta) taito-ja taideaineiden sivuainetta opiskelevat lastentarhanopettajaopiskelijat ovat eri vuosina opintoihinsa liittyen olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa eheyttäviä taidekasvatusprojekteja kokeillen erilaisia oppimisympäristöjä ja moderneja opetusteknologisia sovelluksia.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä toteutetuista taidekasvatusproduktioista sekä linkkejä niitä esitteleviin videoihin eri vuosilta.

ILON SILTOJA PITKIN -LASTEN ANIMAATIOTARINOITA

Taideproduktion tavoitteena oli luoda taiteen tekemisen silta ja viedä ilon viestejä animaation keinoin päiväkodeista ja kouluista sairaalassa oleville lapsille ja päinvastoin.
Lapset olivat itse luoneet tarinat, kuvat ja äänimaailmat animaatioihin. Ensimmäiset animaatiot luovutettiin Lastenklinikalle 21.2. 2013 ja samalla aloitettiin sairaalassa olevien lasten taiteelliset työpajat sairaalan leikkiosastolla ja potilashuoneissa. Sairaalassa toteutetut lasten animaatiotuotokset vietiin vastaavasti viesteinä takaisin päiväkoteihin ja kouluihin. Produktioryhmän aloitteesta ja Lastenklinikoiden kummit ry:n myötävaikutuksella osastoille oli saatu vuoden alusta iPadeja ja opiskelijat opastivat sairaalan pedagogista henkilöstöä uusien teknologisten sovellusten käyttöön.

Opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat osallistivat Ilon sillat -projektillaan yli sata päiväkotilasta ja koululaista design-oppimiseen ja taiteelliseen vuorovaikutukseen hyödyntämällä uusia oppimisympäristöjä ja tietoteknisiä välineitä.

Ilon silloissa yhteisöllinen suunnittelu ja oppiminen lähtivät liikkeelle lasten omasta luovuudesta, mielikuvituksesta ja taiteellisesta ilmaisusta.  Ilon sillat-projektissa taidekasvatuksen osallistavat menetelmät yhdistettiin moderneihin opetusteknologisiin sovelluksiin luoden uusia vuorovaikutuksellisen viestinnän muotoja erilaisiin oppimisympäristöihin. Lopuksi kaikki lasten tekemät animaatiot ja tarinat taltioitiin tiedekunnan vimeo-kanavalle ja julkistamista juhlistettiin kutsumalla niitä tehneet lapset perheineen sekä lastentarhanopettajat ja opettajat päiväkodeista, kouluista ja Lastenklinikalta yliopiston Tiedekulmassa toteutettuun opiskelijoiden juontamaan Ilon sillat-tapahtumaan.

Ilon sillat-kanava: https://vimeo.com/channels/ilonsillat

LISÄTTYJÄ TODELLISUUKSIA JA SOIVA PINTA-TAIDETYÖPAJAT ATENEUMISSA

Opettajankoulutuslaitoksen taito- ja taideaineiden sivuaineopiskelijat toteuttivat Helsingin yliopiston 375- juhlavuoden kunniaksi eheyttävää taidepedagogiikkaa yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa Sibelius ja taiteen maailma – näyttelyssä sekä Soiva pinta -taidetyöpajoissa. Samalla juhlistettiin Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta ja tuotiin säveltäjän ja hänen aikalaistensa taideteoksia elämyksellisellä tavalla lasten kokemusmaailman piiriin.

Opiskelijoiden suunnittelemilla taidepedagogisilla museokierroksilla oli mukana musiikki, draama sekä uuden teknologian mahdollistama taideteoksiin lisätty todellisuus. Esi- ja alakouluryhmät kohtasivat museokierroksilla draamallisen elämyksen muodossa mm. säveltäjä Sibeliuksen, viulunsoittajan, kalevalaisen lauluryhmän viisikielisine kanteleineen sekä saivat yhtyä mukaan laulamaan Finlandia-hymniä. Uutta teknologiaa sovellettiin niin, että iPadeissa olevien Aurasma-sovellusten kautta taideteoksista avautuvat niihin lisätyt todellisuudet.

Linkki videoon: https://vimeo.com/hufbs/sibelius

ULKOILMAPEDAGOGIIKKAA JA TAIDEKASVATUSTA

Suomi on maailman metsäisimpiä maita. Suomen pinta-alasta on 71,6 prosenttia metsää. Metsä liittyy monin tavoin suomalaisen ihmisen elämään ja historiaan. Metsässä liikutaan kaikkina vuodenaikoina ja sen vuoksi se tarjoaakin oivan oppimisympäristön lapsille myös vuoden pimeimpänä aikana. Metsän mytologia ja olennot ovat tulleet suomalaisille tutuiksi kansalliseepos Kalevalan ja monien metsään liittyvien tarinoiden ja satujen kautta.

Taidepedagoginen produktio ”Menninkäisten matkassa” toteutettiin joulukuussa 2015 yhteistyössä Haltian luontokeskuksen kanssa. Taidepedagogisille metsäseikkailukierroksille osallistui espoolaisten esikouluryhmien lapsia. Nuuksion kansallispuisto tarjosi kauniin oppimisympäristön, johon sadunomainen tarina kotia etsivistä metsän menninkäisistä oli tehty. 

Metsäseikkailussa yhdistyivät moniaistisella tavalla kädentaidot, luonnossa liikkuminen, metsän tuoksut ja maut, tanssi, musiikki, draama ja arkkitehtuurikasvatus siihen sadun lumottuun maailmaan, jossa lapset seikkailuaan menninkäisten kanssa olivat. Samalla teema kätki sisäänsä empatiakasvatusta ja ajatuksen kotia etsivien maahanmuuttajien auttamisesta ja tukemisesta.

Linkki videoon: https://vimeo.com/167258255

KT, dosentti Inkeri Ruokonen, Helsingin yliopisto
Ebeneser Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Lastentarhanopettajankoulutus 125-vuotta -juhlatoimikunnan puheenjohtaja

Lastentarhanopettajaksi opiskelemassa: Lastentarhanopettaja varhaiskasvatuksen asiantuntijana

Lastentarhanopettajaksi opiskelemassa -sarjassa kuulemme sekä vuonna 2017 lastentarhanopettajaksi opiskelevien että heidän kouluttajiensa mietteitä koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Seuraavaksi opiskelijanäkökulmaa avaa varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija Susanna Gillberg.

2014_1

Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereen yliopistorakennus ja entinen kirjasto vuonna 2014. Kuva: Susanna Gillberg

Aloitin lastentarhanopettajaopinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 2009. Olin jo edeltävänä vuonna suorittanut Avoimessa yliopistossa varhaiskasvatuksen perusopinnot ja tehnyt runsaasti sijaisuuksia päiväkodeissa eri puolilla Helsinkiä. Sijaisuuksia olenkin ehtinyt tehdä kaikkien opintojeni aikana lukuisia ympäri pääkaupunkiseutua. Sisällytin kasvatustieteen kandidaatin tutkintooni sivuaineena esi- ja alkuopetuksen perusopinnot, ja kandidaatin tutkielmassani tutkin lasten kuvakirjojen käyttöä päiväkotien 4-5-vuotiaiden lasten ryhmissä. Pääasiallisin tutkimustulos oli, että kuvakirjojen käyttö vaihtelee erittäin paljon: toisaalla kirjoja luetaan päivittäin, niistä keskustellaan, niitä käsitellään taidekasvatuksen keinoin ja niitä käytetään osana monipuolista pedagogista toimintaa, kun taas toisaalla lapselle luetaan vain, jos hän itse ”peruuttaa syliin kirjan kanssa”. Tulkintani mukaan lapset siirtyvät siis esiopetukseen ja kouluun hyvin erilaisista kirjallisista lähtökohdista. Tämä tulos on viitoittanut ajatteluani myöhemminkin ja erityisesti eri pituisia sijaisuuksia tehdessäni olen käytännössäkin huomannut varhaiskasvatuksen laadun suuren vaihtelun, josta myös esimerkiksi Marjatta Kalliala on kirjoittanut (Kalliala 2012).

Valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi – siis lastentarhanopettajaksi – keväällä 2012. Aloitin lastentarhanopettajana alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä, josta kahden vuoden jälkeen siirryin ryhmän vanhimpien lasten kanssa 3-5-vuotiaiden ryhmään. Työskennellessäni kentällä heräsi kuitenkin ajatus opintojen jatkamisesta. Kaipasin lisää tietoa toiminnan tueksi, lisää uudenlaisia näkökulmia ja pedagogisen ajattelun vahvistamista. Palasin ensin Avoimeen yliopistoon suorittamaan erityispedagogiikan perusopinnot, ja syksyllä 2014 aloitin Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella varhaiskasvatuksen maisteriohjelman opinnot.

2015_2-2

Kuva: Susanna Gillberg

Opiskelin ensimmäisen lukuvuoden työn ohessa, ja sittemmin jäin opintovapaalle suorittaakseni tutkinnon loppuun. Innostuin suorittamaan useampiakin sivuaineita: päiväkodissa työskennellessäni pidin taidekasvatusta tärkeänä ja keskeisenä osana varhaiskasvatusta, ja siksi innostuinkin suorittamaan taito- ja taidekasvatuksen perusopinnot. Tämän lisäksi aloitin viime syksynä vielä esi- ja alkuopetuksen aineopinnot sekä hieman oman alani ulkopuolelta myös museologian perusopinnot. Gradussani (Gillberg 2016) tutkin lasten yhdessä ajattelua ja tutkivaa keskustelua, ja siinäkin palasin havaintoon siitä, miten monella tavalla lasten kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa ja miten se heijastuu suoraan varhaiskasvatuksen laatuun. Valmistun varhaiskasvatuksen maisteriksi keväällä 2017 – tämä vuosi on siis juhlavuosi myös minulle henkilökohtaisesti!

2015_1

Kuva: Susanna Gillberg

Varhaiskasvatuksen maisteriopintoihin hakeutuminen on ollut yksi parhaita päätöksiä elämässäni. Koen, että olen saanut siitä valtavasti lisää työkaluja varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja lastentarhanopettajan työhön. Maisteriohjelman sisällöissä Helsingin yliopistossa painottuu asiantuntijuuden kehittyminen ja syventyminen. Tämä on ollut itsellenikin yksi suurimmista oivalluksista ja painotuksista opintojeni aikana. Enää en ainoastaan näe päiväkotityön kehittämiskohteita, vaan nyt minulla on aivan toisenlaisia valmiuksia kohdata nämä haasteet.

Olemme maisteriopiskelijakollegoiden kanssa usein palanneetkin keskusteluissamme siihen, että eniten maisteriopinnot ovat vaikuttaneet omaan ajatteluumme ja nimenomaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuuden syvenemiseen. Sen sijaan, että väittäisimme, että asiat pitäisi tehdä ”juuri tällä tavalla”, voimmekin nähdä samanaikaisesti useamman näkökulman ja lisäksi asettaa sen vielä historialliseen kontekstiinsa – miksi aiemmin tehtiin näin, mutta nyt halutaankin tehdä toisin. Tällainen ajattelu auttaa myös varhaiskasvatuksen kehittämisessä ja esimerkiksi syksyllä valmistuneen uuden velvoittavan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden jalkauttamisessa päiväkoteihin.

2015_4-2

Gradulukemista. Kuva: Susanna Gillberg

Siteeraan omaa asiantuntijuus-aiheista esseetäni maisteriopintojen ensimmäiseltä syksyltä:

”Asiantuntijaksi kehittyminen on ainakin omalla kohdallani elämänpituinen prosessi, johon vaikuttavat kaikki aiemmat kokemukset. Koen, että lastentarhanopettajana en ole koskaan täysin valmis ja sama pätee asiantuntijuuteen. Kasvatusala muuttuu jatkuvasti ja opettajana ja alani asiantuntijana minun tulee pysyä siinä tahdissa mukana ollakseni oikeasti asiantuntija. Itse asiassa mielestäni asiantuntijaksi ei kehitytä (koska tämä sisältää oletuksen, että joskus saavutetaan jokin piste, jolloin ollaan asiantuntijoita ja unohdetaan, että asiantuntijana ei pysy ilman jatkuvaa itsensä kehittämistä ja itsereflektiota), vaan yksilön on mahdollista kehittyä asiantuntijana. Itsensä tietoinen kehittäminen on oleellinen osa asiantuntijuutta.”

Lastentarhanopettaja on varhaiskasvatuksen asiantuntija. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että entistä useamman lastentarhanopettajan tulisi olla varhaiskasvatuksen maisteri. Opettajien koulutustason nostaminen voisi olla avain varhaiskasvatuksen laadun nostamiseen.

Susanna Gillberg
Kirjoittaja on viittä vaille varhaiskasvatuksen maisteri, joka opintojensa ohessa työskentelee Lastentarhamuseon museotyöntekijänä Ebeneser-säätiössä.

Lähteet:

Gillberg, S. (2016). Lasten yhdessä ajattelun rakentuminen varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä. Pro Gradu. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/162897

Kalliala, M. (2012). Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Gaudeamus: Helsinki