Terveisiä päiväkodista: ”Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun…”

Oululainen lastentarhanopettaja Kaisu Pöyskö kertoo projektityöskentelystä luonto- ja ympäristökasvatukseen painottuneessa yksityisessä päiväkoti Piilometsässä. Piilometsän Avaruusmatka-video nähtiin myös 20.10.2017 järjestetyssä juhlaseminaarissa.

Ulkona syöntiä – Kopio

Ulkona ruokailu lisää piha-aikaa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Kun minua pyydettiin kertomaan päiväkoti Piilometsän toiminnasta ja kuvaamaan projektityöskentelyämme, laittoi se pohtimaan, miksi projektityöskentely on ollut alusta saakka helppoa juuri meidän päiväkodissamme. Varhaiskasvattajiemme olkapäillä ei ainakaan kummittele perinteinen tapa työskennellä, sillä meillä kaikilla on vain hyppysellinen kokemusta normipäiväkodin työskentelytavoista, minulla takana pitkä kotiäitiys ja opettajan työ koulun esiopetuksessa. Olen saanut tehdä nyt jo 15 vuoden ajan projektityöskentelyä tässä yhden ryhmän päiväkodissa. Ainoana lastentarhanopettajana olen saanut kehitellä ja toteuttaa itselleni ja tiimilleni mielekästä pedagogiikkaa, johon projektityöskentely yhtenä osa-alueena kuuluu.

lepakkotyttc3b61.png

Päivä lepakkona -projektin lepakot olivat kovia asustamaan metsän puissa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Jotta päiväkodissa voi syntyä luovaa ja omaperäistä toimintaa, on pitänyt luopua järjestelmällisyydestä ja virallisuudesta.  On pitänyt hylätä tavanomaiset normit ja keskiarvoisuus sekä keksiä niiden tilalle jotain omaa. Ja kyseenalaistaa se, onko ulkopuolelta ja ylhäältä annettu ohje aina se paras ohje. EU:n edelläkävijämaana noudatamme pilkuntarkasti EU:ssa laadittuja ohjeita ja määräyksiä. Valitettavasti projektityön toteuttamisesta on pois kaikki se aika, jonka varhaiskasvattaja istuu erinäisissä kokouksissa tai sääntöpalavereissa.

Varmasti kaikilla on jonkinlaisia muistoja lapsuudesta tai lapsuuden mummolasta. Kuinka siellä sai vapaana juoksennella, kiipeillä ja seikkailla. Kokeilla rajojaan. Entä jos päiväkodissa voisi tehdä samoin. Sekä aikuiset että lapset voisivat toteuttaa itseään. Eikö ollutkin hauskaa, kun tehtiin yhdessä muiden lasten kanssa jotain jännittävää, salaperäistä? Luonto oli lähellä ja vahvimpana olotilana oli kiireettömyys.

Aloittaessani yksityisessä päiväkodissa päätin pyrkiä toteuttamaan haaveet ja aiempien päiväkotikokemusteni perusteella kyseenalaistin ja hylkäsin totutusta työskentelystä tiettyjä toimintatapoja:

  1. Päiväkodin aidan sisäpuolella jököttämisen tai nököttämisen. – Leikimme ja retkeilemme säännöllisesti lähiympäristössämme.
  2. Sisällä työskentelyn – Olemme vieneet useita arkitoimintoja ulos.
  3. Aamupiirit – Päiväkodissamme ei ole koskaan pidetty aamupiirejä!
  4. Kelloon tuijottamisen – Kello ei määrää toimintaamme.
  5. Viikkosuunnitelmat- Jyrkkä ei! Teemme vain projektisuunnitelmia.
  6. Siirtymätilanteet – Olemme kehittäneet vaihtoehtoja penkissä odottamiselle.
  7. Koko porukka – Pienryhmätoiminta

VUODET TÄYTTYVÄT PROJEKTEISTA

”Ope, ope kato!” tutulta kuulostava huudahdus. ”Ymmm”, aikuinen vastaa ja jatkaa jutustelua toisen aikuisen kanssa. Yhden lapsen pieni havainto voisi herättää työskentelyn, joka hyvässä lykyssä voisi laajeta ja jalostua koko ryhmän yhteiseksi pitkäkestoiseksi projektityöksi. Niin, jos aikuinen olisi hetkessä kiinni ja tarttuisi lapsen tarjoamaan ideaan. ”Mikä se on? Onpa hauskan näköinen toukka. Mistä löysit sen? Missä sen koti on? Etsitäänkö, löytyykö niitä lisää?” Projektin alkuvaiheessa ryhmän varhaiskasvattajan rooli on erityisen merkittävä, sillä projekti saa alkunsa, jos aikuinen ymmärtää tarttua lapsen ajatukseen.

pokemon go metsään(1)

Pokemon Go -leikkiä metsässä. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Piilometsässä projektityöskentely on tyypillinen toiminta- ja oppimistapa, 5- ja 6-vuotiaiden oppimisprosessoinnissa numero ykkönen. Projektityöskentely lähtee liikkeelle jonkun lapsen tai aikuisen ajatuksista. Taustalla voi olla yksittäinen mielenkiinnon kohde, kysymys, kokemus, leikki tai ihan mikä vaan. Aikuinen voi myös tuoda ajankohtaisia sisältöjä ja aiheita lasten käsiteltäväksi niin, että ne ikään kuin olisivatkin lasten omia ideoita. Aikuisen sensitiivisyys eli aito kiinnostus ja läsnäolo tarkoittaa sitä, kuinka herkästi hän on korvat höröllään, onko hänellä aikaa kuunnella lasta.

PROJEKTIN KULKU

  1. Suunnitteluvaihe
  2. Hahmotellaan alustavaa aikataulureittiä, aikataulu ei määrittele toimintaa
  3. Toteutusvaihe
  4. Dokumentointi

Meillä projektit tuppaavat laajenemaan. Alussa paperilla saattaa olla pääaiheen ympärillä muutamia sanoja. Esimerkiksi viime talven AVARUUS -teema lähti liikkeelle siitä, että päätimme osallistua StarT -kilpailuun teemana tähdet ja avaruus. Poimimme lapsilta ja aikuisilta ideoita aiheeseen liittyen ja merkitsimme ne ylös ajatuskarttaan. Yleensä ajatuskartta laajenee ja laajenee AINA ajan kuluessa. Kaikki uudetkin sivuideat merkitään projektin edetessä ylös ja käyttökelpoisimmat hyväksytään mukaan työskentelyvaiheeseen.

Avaruusmatka(1)

Teimme porukalla Avaruusmatka-projektiin aurinkokunnan lumesta, lapset maalasivat auringon ja planeetat ja kirjoittivat sanat. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Aikuisen on hyvä omistaa joitakin järjestelmällisiä piirteitä eli projekti on hyvä kuitenkin aikatauluttaa karkeasti. Poikkeuksena ovat leikkiprojektit. Aikuiset tekevät yksinkertaisen reittisuunnitelman, jota pitkin projekti etenee oikeaan suuntaan ja suunnitellut asiat tulee tehtyä suunnilleen oikeaan aikaan. Savityöt pitää tehdä ja polttaa ennen pakkasia, lumiveistoksia ei voi tehdä ilman nuoskalunta ja jäätiilien jäädytys vaatii jo kovaa sekä pitkää pakkasjaksoa, se on myöhäistä jo maaliskuussa. Teemme kaiken mahdollisen ulkona, loput valmistelut puuhailemme sisällä.

Projektit koostuvat sarjasta luovia ratkaisuja. Luovien toimintojen käyttö lasten kanssa on tärkeää, koska niillä on suora yhteys lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lasten tulisi myös antaa rauhassa miettiä omia ratkaisuja ilman, että aikuinen kiirehtii tai pureksii ajatukset valmiiksi. Aikuinen voi sen sijaan innostaa ja rohkaista lasta kokeilemaan uutta ja yrittämään oivaltamista antamalla esimerkkejä. Opettajan ei tarvitse itse olla monitaituri, pystyäkseen ohjaamaan erilaisia taiteenlajeja lapsille.  Kaikki ohjeet löytyvät helposti esim. nettimaailmasta. Projekteihimme liittyykin monia luovan ja taiteellisen ilmaisun keinoja. Teemme videoita, blogeja, näytelmiä, jäätanssiesityksiä, leikkejä ja tarinoita, satuvihkoja, liikumme sekä soittelemme ja lauleskelemme. Työskentely on toiminnallista, eikä jokaisen tarvitse olla tekemässä kaikkea samaan aikaan.

Metsäteatteri(2)

Lapset metsäteatterissa. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Kuvaamme päiväkotimme fyysistä ilmapiiriä sanalla mummolamainen ja henkistä tunnelmaa otsikon mukaisesti sanalla: Peppi Pitkätossumainen. Päiväkotimme tulvii värejä ja pursuaa erilaisiin projekteihin kuuluvia valmiita ja keskeneräisiä tuotoksia. Päiväkotimme on siis jokaisen perfektionistin painajainen. Keskeneräisyys ja sotku, joka syntyy taidetta tehdessä kuuluvat projekteihin. Liian yksitoikkoinen ja aikuisen tiukasti kontrolloima toimintaympäristö tukahduttaa pienimmätkin luovuuden pyristykset.

Lapset ja aikuiset osallistuvat projektityöskentelyyn kukin omilla taidoillaan ja tiedoillaan. Lapset osallistuvat suunnitteluun, toimintaan ja arviointiin ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Aikuiset ohjaavat lapsia kannustamaan toisia yhteishengessä, sillä kaikkia rohkaistaan yrittämään, kaikista pienimpiäkin. Piilometsän aikuiset kannustavat lapsia omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan, eivät tee lapsen puolesta! Varsinkin laaja projekti opettaa lasta pitkäjänteisyyteen, yrittämiseen ja sinnikkyyteen. Nostamme projektityöskentelyssä rimaa välillä korkeammalle, jotta lapsi saisi yrittää ponnistella ja koetella kykyjään. Ei haittaa vaikka tekeminen jää kesken, kun lapsi tietää voivansa jatkaa myöhemmin.

kutsu 2

Kutsu Avaruuskylään. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Projektimme kestävät viikoista useaan vuoteen. On pitkiä projekteja ja lyhyitä projekteja kulkee niiden rinnalla. Voin kysymysten asettelulla rajata tai laajentaa projektia, mutta myös lasten ajatukset ja ideat määräävät projektin etenemistä. Laajentuvassa projektissa tulee vastaan kysymyksiä, joihin vastausta ei tiedä kukaan, ei aikuinenkaan. Voin myös herättää lapsen luovuutta: ”Olisiko mahdollista, että…?” ”Mitäs, jos me tekisimmekin näin, niin…?” Lapsissa on valtava tiedon ja ihmetyksen potentiaali, jonka tarttumapintana aikuinen toimii.

Tällä hetkellä työskentelemme ”Eläminen luonnossa – esihistoriasta nykypäivään” -teeman alla. Se on Vihreä lippu – ja samalla StarT –ohjelman projektimme. Se on pitkä ja vaativahko projekti, jossa olemme asettaneet sekä aikuisille että lapsille lisää haastetta. Minun tehtävänä on projektin aikana huomioida myös lasten kehitys, varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman sisältöalueiden mukaan. Projektityöskentelyssä pystymme täyttämään myös vasun kriteerit eheyttämistä ja laaja-alaisesta oppimisesta. Sisällytämme erilaisissa toimintaympäristöissä toimien projekteihin luovien aineiden lisäksi aina monipuolisesti myös matematiikan ja äidinkielen orientaatioita. Projektityöskentelyn antoisia puolia on, että saan kehittyä samalla omassa työssäni, lastentarhanopettajana.

Lyhyitä projektejamme ovat nyt juuri ”Keijut ja maahiset” sekä ”Hevostalli”. Kaikki projektit toteutuvat omalla tyylillään ja ajallaan. Keijut ja maahiset -teema toteutuu päiväkodin yläkertaan tehdyssä keijutalossa. ”Hevostalli” –teema on lasten omaehtoinen leikkiprojekti pihalla, jossa se kehittyy lasten oman mielikuvituksen mukaisesti. Aikuisen rooli on seurata leikkiä, havainnoida sekä antaa virikkeitä. Joka iltapäivä lapset ruokkivat hevoset yötä vasten sekä putsaavat tallin traktoria ja harjaa käyttäen. Aikuiset innostavat lapsia kehittämään tästä pitkän projektin, koska on niin I-HA-NAA, kun lapset osaavat vielä leikkiä yhdessä, tytöt ja pojat, ”sukupuolineutraalisti”!

Hevostalli

Tämän syksyn suosikki leikkiprojekti on ”Hevoshullujen ratsastuskoulu”. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Lapsen ikä ei määrittele, voiko ryhmässä toteuttaa projektikasvatusta. Alle 3-vuotiaiden projektit ovat lyhyempikestoisia ja helpompia toteuttaa. Projekti toki kestää ajallisesti, mutta sisällöltään sen ei tarvitse olla niin monimutkainen, että se jää toteuttamatta. Pienen lapsen projektiksi riittää, kun käydään retkellä, poimitaan marjoja, kerätään lehtiä tai kukkia, maalataan pari punaista tai sinistä läiskää pahville, leivotaan mustikkapullia ja viedään niitä kotiin maistiaisiksi. Dokumentoidaan valokuvaamalla ja lisätään ne blogiin, projektiseinään, kasvunkansioon tms. Projektin aiheita löytyy lähiympäristöstä lisää: pehmoeläimet, kotileikki, pienet majat, …

Projektityöskentelyyn kuuluu dokumentointi. Me valokuvaamme p-a-l-j-o-n ja dokumentoimme sekä tuomme julkiseksi toimintaamme kotisivujemme blogissa. Bloginäkyvyys herättää monenlaista mielipidettä, mutta päiväkodissamme se on hyväksytty yhdeksi dokumentointimuodoksi muiden joukossa. Kuvat ovat vaarattomia ja lapset esiintyvät niissä vanhempiensa suostumuksella. Ei tarvinne mennä kuin kymmenen vuotta eteenpäin, niin ihmettelemme konservatiivista suhtautumista lasten kuvanäkyvyyteen.

Alunperin blogin oli tarkoitus olla vain vanhempien ja päiväkodin välinen yhteistyömuoto. Toiminta oli tarkoitus asettaa vain päiväkoti Piilometsän lasten, heidän vanhempiensa sekä päiväkodin henkilöstön näkyville, katseltavaksi, muisteltavaksi ja avoimesti arvioitavaksi. Nykyään blogilla on ulkopuolisiakin lukijoita ja pyrimme kertomaan kirjoitusten lomassa lukijoille toimintamme suunnitelmallisuudesta ja avaamaan toiminnan tarkoitusta ja tavoitteellisuutta. Liputamme vahvasti toiminnan pedagogisuutta ja joskus jopa otamme rivien välissä kantaa varhaiskasvatusta koskeviin epäkohtiin.

Mikä tärkeintä, lapset tahtovat aina uudestaan katsoa ja kuunnella, muistella vanhoja juttuja! Minä olen tuossa kuvassa. Mitä tuossa lukee? Muistatko, kun tehtiin tuo retki? Siellä oli huippukivaa se, kun… Niin, ja minä tein sitä ja tätä! Myös epäonnistuneita tilanteita muistuu mieleen ja arvioimme toimintaamme, mietimme ja reflektoimme yhdessä lasten kanssa tapahtunutta uudelleen, mitä opimme, mitä olisimme voineet tehdä toisin, mikä tuntui ikävältä, jne.

karhu mainos

Mainos Metsämusarin monitaiteelliseen käsinukketeatteriin. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

MUUTOSPROSESSI

Vihdoinkin! Onneksemme olemme saaneet uudet ops:t ja varhaiskasvatussuunnitelman, jotka vaativat meiltä opettajilta ja lastentarhanopettajilta toimintatapojen muutosta. Ilmiöpohjainen opetus, ulos luokista, itsereflektointi… hienoja juttuja. Aikaa menee, että päivän tai viikon ulko-oppimisprojektista siirrytään kokemaan ilmiöitä ihan oikeasti ulos ja lähiympäristöön, läpi vuoden. Asennemuutosta tarvitaan, että totutusta kirja- ja luokkatyöskentelystä pystytään irtaantumaan ja kehittämään tilalle uusia tapoja oppia. Miten olisi projektityöskentely? Vihdoinkin, Piilometsän peikkolapsikin saa jatkaa päivähoidosta kouluun ilmiömäistä oppimista. Ei tarvitse esiopetuksen opettajan yrittää enää sopeuttaa lasta siihen ennen vallinneeseen ”normaalimpaan” oppimiskulttuuriin.

Muutos normaalista päiväkotityöskentelystä projektilähtöiseen työskentelytapaan ei käy sormia napsauttamalla. Mitä suurempi päiväkotiyhteisö, sitä enemmän on erilaisia mielipiteitä oikeista toimintatavoista. Vaatii rohkeutta erottautua muiden mielipiteistä, tutusta ja turvallisesta ”talon perinteestä”. Ei se koske vain meitä lastentarhanopettajia, vaan myös koulun opettajia. Paljon olisi mahdollisuuksia, joita päiväkodissa ja koulussa voisi hyödyntää, jos vain aikuiset uskaltaisivat lähteä nyt poikkeamaan totutuista kaavoista. Ammatillista kasvua ja kehitystä sekä uuden toimintatavan omaksumista voi tapahtua vain, jos uskaltaa tunnustaa, että omassa toiminnassa on kehittä­misen varaa.

Rakettimäessä(1)

Lapset rakettimäessä! Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Lastentarhanopettajan on myös nyt vihdoin sallittu olevan pedagogisen varhaiskasvatuksen asiantuntija. Lastentarhanopettaja on laissa velvoitettu vastaamaan oman ryhmän aikuisten yhdessä suunnittelemasta ja toteuttamasta laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Lastentarhanopettajan pitää tuoda esille koulutuksessaan ja kokemusten kautta keräämänsä tietotaito sekä sen pohjalta neuvoa ja ohjata tiiminsä jäseniä. Roolimme on yhtä tärkeä, jopa jollei tärkeämpi kuin koulun opettajilla, sillä luomme lapselle perustan, kasvatamme, annamme opit maailmalle ja luomme turvallisen matkan kohti elämää. Kun vastuuta on annettu, käyttäkäämme vastuuta täysin rinnoin.

Miten se onnistuu? Miten työskentelen ilman kiirettä, yksilöt huomioiden? Unohtamalla aamupiirit, aikuisten viikkosuunnitelmat, ohjelmoidut arkirutiinit ja minuuttiaikataulut, saadaan päivään jo rutkasti lisää aikaa. Työskentelemällä pitempään ulkona ja porrastamalla siirtymätilanteet, saadaan vapautettua lisää minuutteja pienryhmän luovaan toimintaan. Ja ennen kaikkea joustamalla. Kun muut ovat paikassa A, yksi ope tekee pienen ryhmän kanssa projektia paikassa B, rauhassa. Työskentely on yksilöllisempää, rauhallisempaa ja varhaiskasvattajallekin miellyttävämpää kuin normityöskentely suuren ryhmän kanssa. Pienryhmässä lastentarhanopettaja pystyy myös huomaamaan lapsen tuen tarpeet ajoissa.

Jokaisen varhaiskasvattajan läsnäoloaika on parasta käyttää tehokkaasti hyödyksi. Aikaa voi napata lasten lepoajastakin: osa lapsista menee levähtämään myöhemmin, osa taas puolestaan nousee aiemmin, rytminsä mukaisesti. Minulla on tapana tehdä yksittäisten lasten kanssa projektia eteenpäin aamuvarhaisen tunneilla, kun osa lapsista kuorsailee aamu-unilla ja osa on leikkimässä. Aamupäivän ulkoiluhetkellä osa lapsista voi jäädä aikuisen kanssa työskentelemään sisälle. Kallisarvoista aikaa voi antaa lapsiryhmälle myös työaikoja säätelemällä. Projektityön luonteeseen asettuu parhaiten yhdessä lasten sekä tiimin kanssa tehty suunnittelutyö. Hyväksi todetussa mallissa lastentarhanopettajakin voi lisätä päivään tunteja, kun höyrypäiden lailla tehdään projekteja, retkeillään, valmistetaan näyttelyitä jne. Kun päiväkodissa on hiljainen aika, paikallisen sopimuksen turvin voi tehdä lyhyitä päiviä ja pitää vapaapäiviä.

Varhaiskasvatuksen tiekartassa pohditaan lastentarhanopettajien täydennyskoulutuksen lisäämistä. Täydennyskoulutusta tulisi ehdottomasti ulottaa lastentarhaopettajien lisäksi myös tiimin muiden jäsenten saataville. Lastentarhanopettajilla on lto-koulutuksessa saatu vankka kasvatustieteellinen tietopohja ja projektityöskentelyyn olen itse saanut paljon uutta käytännönläheisistä koulutuksista, kuten saduttaminen, draamakurssi, metsämatikkaa, seikkailukasvatus, satuhieronta, matikkaa makaroneilla. Jopa klovni- ja nahanparkituskurssista sai ammennettua uutta päiväkodin arkeen. Viimeisimpänä olen saanut olla osallisena Oulun varhaiskasvatusväelle suunnatussa Teatteri Pensaan monitaiteellisessa Taika-koulutuksessa ja Myllytullin kuvataideopettajien järjestämässä Taidekimarassa.

Varhaiskasvattajista riippumattomia esteitä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiselle asettavat hallitus ja eräät kunnat. Onko jo unohdettu, mistä syntyvät laadukkaan varhaiskasvatuksen, lapsiystävällisen kunnan meriitit? Vaikka kuinka tahtoisi lastentarhanopettajana antaa päiväkodin lapsille tasavertaisesti saman määrän kokemuksia, taitoja ja oppia elämässä selviämiseen, se ei enää onnistu. Vuosi sitten mitattiin rahalla kokopäiväisestä päivähoidon piiristä ulos juuri ne, jotka eniten tarvitsisivat tukea kasvunsa polulle. Näiden lasten astuessa koulumaailmaan, mitataan uudestaan… laskun suuruutta. Vaatii paikoin voimia, jotta jaksaa painia arkisten ongelmien parissa ja samalla yrittää selviytyä varhaiskasvatuslain, ryhmäkoon kasvun ja uuden varhaiskasvatussuunnitelman asettamista paineista. Vaikka jokainen ammattiylpeä lastentarhanopettaja haluaa varmasti ottaa pedagogista vastuuta laadukkaan varhaiskasvatuksen järjestämisestä, siihen ei valitettavasti ole enää valtakunnallisestikaan tasavertaisia mahdollisuuksia.

lepakonpoikanen.png

Pieni lepakonpoikanen, Päivä lepakkona -rojekti. Kuva: Päiväkoti Piilometsä

Projektityö AVARUUSMATKA  http://www.piilometsa.fi/2017/03/avaruusmatka.html

Projektityö PÄIVÄ LEPAKKONA http://www.piilometsa.fi/2016/09/paiva-lepakkona_24.html

Keskeneräinen projektityö ”Eläminen luonnossa – esihistoriasta nykypäivään”
SAVENKAIVAJAT: RETKI NUORITTALLE
http://www.piilometsa.fi/2017/09/savenkaivajat-retki-nuorittalle.html

Lyhyt projekti: METSÄMUSKARI: PIILOMETSÄN TAIKAA http://www.piilometsa.fi/2017/09/metsamuskari-piilometsan-taikaa.html

”Olen onnellinen, ettei työyhteisössäni kukaan, eikä koskaan sano omaperäisyydelle STOP.”

 

Kaisu Pöyskö
lastentarhanopettaja, esiopettaja, ympäristökasvattaja
Päiväkoti Piilometsä

Varhaiskasvatusasiaa: Ammatillista kehittymistä edistämässä

”Turhautuminen koulutuksen jälkeen. Uusia superideoita, kollegoilla niukka vastaanotto.”

Näin kirjoitin puhelimen muistiinpanoihin erään työpäivän jälkeen. Tätä ennen olin kirjoittanut monta kuukautta reflektiivistä päiväkirjaa, jossa olin pohtinut lähinnä omia toimintatapoja ja niiden muutoksia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näkökulmani siirtyi itsenäisestä työskentelystä tiimityöskentelyyn. Kuten useat muutkin ennen minua, myös minä etsin ensin syitä ulkopuolisista tekijöistä omaan turhautumiseeni. Olin ajat sitten sisäistänyt, että tehokkain tapa vaikuttaa lasten kehittymismahdollisuuksiin, on aikuisten toimintatapoja muuttamalla. En ollut ymmärtänyt, että sama prosessi on käytävä läpi myös kehitettäessä tiimityöskentelyä.

vilja4

Kuva: Hannele Roponen

Päiväkodeissa työskennellään päivittäin moniammatillisissa tiimeissä, jolloin kolmihenkinen tiimi voi parhaimmillaan sisältää kolme eri ammattitutkintoa esimerkiksi kasvatustieteen kandidaatti, lähihoitaja ja lastenohjaaja. Ammattitutkintojen lisäksi aiemmat kokemukset ryhmätöistä ja tiimityöskentelystä ovat muovanneet sen roolin, jonka kukin ottaa ryhmän jäsenenä. Rooli vaikuttaa siihen, mihin huomiomme kohdistuu, kun esimerkiksi tiimipalaverissa ryhdytään pohtimaan kasvatuskäytäntöjä. Oleellista on, että onko tietoa, taitoa ja kokemuksia siitä, miten tarkastellaan omaa ja ryhmän toimintaa analyyttisesti, ikään kuin ulkopuolisen silmin. Tämä on ydin kehittämishankkeessa, joka kantaa nimeä Vilja –Ammatillista kehittymistä edistämässä.

Vilja-hankkeessa kehitetään yhteistyössä päivähoidon henkilöstön kanssa taitoja arvioida lapsen vahvuuksia ja osaamista ja valjastaa ne käyttöön niin yksilökohtaisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa kuin koko lapsiryhmää ohjaavissa suunnitelmissa. Lapsen osaamisen arvioimisen lisäksi kehityksen kohteena ovat päivähoitohenkilöstön itsearviointitaidot ja reflektointitaidot. Avoimen pedagogisen keskustelun myötä löytyvät omat vahvuudet ja kehittymistarpeet. Vertaisryhmän tukeen nojaten jokainen löytää keinot jo olemassaolevien taitojen soveltamiseksi sekä uusien taitojen oppimiseksi. (https://vilja-hanke.blogspot.fi)

vilja1

Kuva: Hannele Roponen

Lain velvoittavat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sisältävät toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä seuraavaa:

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tulee olla oma-aloitteista, suunnitelmallista ja säännöllistä. s.60

Idea kehittämishankkeeseen syntyi Vasun luomien vaatimusten lisäksi suoraan sanoen kyllästymisestä siihen, miten keskustelu varhaiskasvatuksesta sekä kentällä että mediassa on poikkeuksetta puutekeskeistä. On hyvä, että tuodaan ilmi esimerkiksi useiden vuorovaikutussuhteiden vaikutuksista pienten lasten kehitykseen. Valitettavaa on se, että tutkimustuloksiin perustuvaa faktatietoa käytetään hyväksi luomaan lisää esteitä, kuten kynnystä laittaa alle 3-vuotiasta lasta päivähoitoon. Sen sijaan voisimme kohdistaa huomiomme siihen, että päivähoidon koulutettu henkilöstö on ratkaissut edellä mainitun pulman pienryhmätoiminnalla ja antaa esimerkkejä siitä, miten se käytännössä järjestyy.

vilja2

Kuva: Hannele Roponen

 

Koko varhaiskasvatus tarvitsee vahvistusta omasta osaamisestaan ja sitä Vilja-hanke on edistämässä. Koska lastentarhanopettajalla on kokonaisvastuu pedagogisesta toiminnasta (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17), Vilja-hankkeen ensimmäinen kohderyhmä koostuu lastentarhanopettajista. Kehittämishankkeeseen pääsee kuitenkin kuka tahansa osalliseksi blogin kautta, joka on luotu jo heinäkuun puolivälissä. Elokuun 16. päivä on ensimmäinen lähitapaaminen ja silloin kannattaa viimeistään hypätä mukaan Viljan matkaan.

vilja5

Hannele Roponen
Lastentarhanopettaja ja varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija

Viljan blogiosoite: https://vilja-hanke.blogspot.fi

Viljan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Vilja-Ammatillista-kehittymistä-edistämässä-786279734884002/

Viljan Instagram-tili: viljahanke

Uudenlainen toimintavuosi käynnistyy

20160825_155747 (2)

Kuva: Susanna Gillberg

Päiväkotien uusi toimintavuosi on parhaillaan käynnistymässä. Vuonna 2017 varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri muuttuu, kun elokuun ensimmäinen päivä voimaan astuivat uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Varhaiskasvatusta ohjaavat siis tästä hetkestä eteenpäin velvoittavat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden pohjalta laaditut paikalliset suunnitelmat.

Valtakunnallinen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet löytyy klikkaamalla tästä.

Opetushallitus on tiivistänyt kymmeneen kohtaan sen, mikä nyt muuttuu:

  • Vasu velvoittaa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ei ole enää aiempaan tapaan suositus vaan kansallinen normi.
  • Lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.
  • Varhaiskasvatuksesta vauhtia kasvun ja oppimisen polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden myötä varhaiskasvatus on kytketty tiiviisti osaksi elinikäisen kasvun ja oppimisen polkua sekä opetussuunnitelmien jatkumoa.
  • Pedagogisesti painottunut varhaiskasvatus. Se ei ole vain päivähoitoa, vaan tavoitteellisesta ja suunnitelmallista lasten kehitystä ja oppimista tukevaa toimintaa, jota arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti.
  • Jokaiselle lapselle oma vasu.
  • Oikeus leikkiä, oivaltaa ja olla osallinen.
  • Huoltajien osallisuuden edistäminen yhteinen tavoite.
  • Varhaiskasvatuksessa rakennetaan laaja-alaista osaamista.
  • Toimintakulttuurin kehittäminen.
  • Arviointia monella tasolla.

Lue Opetushallituksen teksti kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n puheenjohtaja Noora Heiskanen toteaa Erityisesti erityistä -blogissa osuvasti:

”Paljon puhutussa muutoksessa ei mielestäni olekaan kyse siitä, että vanhat käytännöt tulisi hylätä ja korvata uusilla. Kyse on siitä, että vanhaa tulee puntaroida uuden valossa, tarkastella kriittisesti sitä, miten ennen on tehty ja pohtia, miten se istuu vasussa esitettyihin arvoihin, toimintaperiaatteisiin ja tavoitteisiin. Tässä keskeisessä roolissa on pedagoginen osaaminen.”

Opetushallitus on julkaissut myös YouTube-kanavallaan videoita uuteen vasuun ja toimintakulttuurin muutokseen liittyen (klikkaa tästä).

3.8. helsinkiläinen päiväkodin johtaja Ari-Jukka Luhtavaara ja OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka olivat Huomenta Suomi -ohjelmassa haastateltavina uudesta vasusta (MTV Katsomo, klikkaa tästä).

20170609_115712 (2)

Kuva: Susanna Gillberg

OAJ:n työmarkkina-asiamies (varhaiskasvatuksen toimiala) Timo Mäen neuvot uuden toimintavuoden alkuun:

Moni opettaja aloittaa pian uudessa työpaikassa tai palaa pitkältä vapaalta takaisin työpaikalleen, jossa on voinut tapahtua muutoksia.

Ole ennen työn aloittamista yhteydessä työpaikallesi ja sovi esimiehen kanssa perehtyksestä ja työhön ohjauksesta. Se on sinun lakisääteinen oikeutesi ja työnantajan velvollisuus järjestää. Hyvin johdetuissa päiväkodeissa on selkeät henkilöstön perehdytysohjeet ja -menettelytavat. Ole itse aktiivinen ja rohkea kysymään yhä uudestaan, jos olet epävarma. Toimintavuoden aloitusvaiheessa kaikilla on paljon uutta ja johtajalla varsinkin. Uuden henkilökunnan perehdytys on kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä.

Ole itsellesi myös armollinen. Uudet lapset, vanhemmat, työkaverit vaativat alussa jokaiselta paljon aikaa ja energiaa. Samoin uuden työpaikan toimintakulttuuriin ja yhteisöllisyyteen perehtyminen ja sen sisäistäminen. Syksyllä tehdään oman ryhmän kanssa perustyö toimintavuoden sujuvaan toimintaan. Keskity aluksi siihen. Sovi ryhmässäsi avoimen keskustelun pelisäännöt. Jokainen työpaikka muuttuu uusien työntekijöiden kautta. Ole halukas kehittämään ja keskustelemaan työpaikan kokouksissa. Luota omaan ammattitaitoosi ja ole valmis oppimaan uutta. Huolehdi omasta jaksamisesta ja terveydestä.

Lopuksi lyhyt muistilista:

  • Päiväkodin työ- ja turvallisuusohjeet
  • Päiväkodin ja ryhmän keskeiset työpaikkasäännöt
  • Suullinen perehdytys ja omaehtoinen perehtyminen ohjeisiin
  • Opettajan tehtäväkuvaus ja vastuualueet
  • Perehdytyksen saaminen on sinun oikeutesi (työturvallisuuslaki, työsopimuslaki)
  • Kysy ensin esimieheltä ja työkavereilta. Saat neuvoja myös omalta luottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta tai omasta liitostasi.

Muistathan myös maaliskuussa esittelemämme Pedagogiikan aika -materiaalin!

Antoisaa uutta toimintavuotta kaikille! Nähdään 20.10. juhlaseminaarissa!

Susanna Gillberg

Ebeneser-säätiö
Lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuoden juhlatoimikunta

Terveisiä päiväkodista: Pedagogina päiväkodin pienimpien ryhmässä

Terveisiä päiväkodista -sarjassa päästään kurkistamaan lastentarhanopettajan työhön varhaiskasvatuksen kentällä. Hanna Lindberg kirjoittaa seuraavaksi alle 3-vuotiaiden lasten parissa työskentelystä pro gradu -tutkielmansa kautta.

Kirjoittajasta: Hanna Lindberg, 30 vuotta. Toimin neljättä vuotta alle kolmivuotiaiden lasten opettajana kotikunnassani Valkeakoskella. Kasvatustieteen kandidaatiksi valmistumisen jälkeen olen hiljalleen suorittanut kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa, nelilapsisen perheen ja lastentarhanopettajan työn ohella. Viime syksynä sain valmiiksi graduni alle kolmivuotiaiden pedagogiikasta. Tutkimus on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612192869

Aihetta jo vuosia pyöritelleenä, tuntuu haastavalta tiivistää jotakin oleellista blogikirjoituksen muotoon, mutta valitsin kirjoituksen jäsentämiseksi kolme keskeistä, kentän keskusteluissa ongelmalliseksi havaittua alle 3-vuotiaiden pedagogiikkaa kuvaavaa väittämää tai kysymystä, erityisesti uuden vasun näkökulmasta. Ensin voisin kuitenkin todeta, että tämän blogikirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa siihen kysymykseen, tarvitseeko lapsi kodin ulkopuolista kasvatusta alle 3-vuotiaana. Omaa ammattiani arvostavana totean kuitenkin, että varhaiskasvattajat eivät saa vetää mattoa omien jalkojensa alta sanomalla, että päiväkoti ei ole hyvä paikka alle 3-vuotiaille. Päiväkoti voi parhaimmillaan olla erittäin hyvä paikka ihan pienellekin lapselle!

Se epävarmuus, mikä liittyy alle kolmivuotiaiden kodin ulkopuolisen kasvatuksen tarpeellisuuteen, on nähtävissä eräällä tavalla myös koko varhaiskasvatustyössä. Usein tietoa ja materiaalia etsiessä löytää vain yli 3-vuotiaiden kanssa sovellettavaa kirjallisuutta. Alle 3-vuotiaat lapset ovat neljännes koko varhaiskasvatuksen lapsimäärästä, mutta tutkimuksia alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksesta on vain kourallinen verrattuna yli 3-vuotiaisiin ja esiopetusikäisiin. Silti pedagogiikan vaatimus on yhtä pitävä! Erityisesti näistä syistä halusin tehdä tutkimusta (hiljaisesta) tiedosta, jota kentällä jo on. Halusin gradussani kirjoittaa auki sen, millaisena pedagogiikka näyttäytyy pienimpien lasten opettajien puheessa. Samalla tavoitteenani oli myös luoda käytännön työkalu erityisesti heille, jotka vielä kaipaavat vahvistusta omaan pedagogiseen ajatteluun alle 3-vuotiaiden ryhmissä.

Lasten osallisuutta on vaikeaa toteuttaa alle 3-vuotiaiden ryhmässä?

Ei ole, mutta ymmärrän miksi asia koetaan haastavana. Lasten osallisuudella tarkoitetaan usein sitä, että lasten ääni halutaan saada kuuluviin toiminnan suunnittelun, lasten itseään koskevien päätöksien ja arkisten spontaanien tilanteiden näkökulmasta. Lapsen ääneen kuulemisen menetelmiksi ehdotetaan mm. lasten haastattelemista ja kertomista piirrosten kautta. Alle 3-vuotiaiden kanssa työskentelevä arvaa nopeasti, miten lasten haastattelu ryhmässä käytännössä menisi:

Opettaja: ”Mitä te haluaisitte täällä päiväkodissa tehdä?”
Lapsi 1: ”Mä haluun leikkiä öööö… mä haluun leikkiä pihalla!”
Lapsi 2: ”Mäkin haluan leikkiä pihalla.”
Lapsi 3: ”Leikkiä pihalla.”
Lapsi 4: ”Äiti hakee…”

Jollekin pedagoginen ratkaisu saattaa olla lähteä toteuttamaan tätä lasten yksimieliseltä kuulostavaa toivetta, mutta on olemassa myös muita keinoja selvittää lasten mielenkiinnon kohteita. Alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa korostuu kasvattajan taito tunnistaa lasten sanattomia aloitteita sekä tulkita lasten mielenkiinnon kohteita lasten tunnetilojen, eleiden ja kehonkielen kautta. Mitä tämä taito käytännössä tarkoittaa osallisuutta tukevana pedagogisena menetelmänä? Otetaan esimerkiksi jumppahetki:

Opettaja vetää jumppaa neljälle n. 2-vuotiaalle lapselle. Jumpan tavoitteena on harjoitella perusmotorisia taitoja mm. kävelyä ja juoksua erilaisilla alustoilla, mutta opettaja on arjessa huomannut myös, että tämän pienryhmän lapsista vielä kukaan ei hyppää tasajalkaa. Tästä syystä jumpalle otetaan välineiksi myös matalia penkkejä. Opettajalla on jumpalle siis karkea suunnitelma, jota hän lähtee työstämään lasten osallisuutta jumpalla hyödyntäen. Jumppa aloitetaan tutulla aloitusrutiinilla ja välineet otetaan esille. Lapset saavat rauhassa tutustua uusiin välineisiin ja opettaja mallittaa itse välineiden käyttöä. Penkiltä hyppääminen ei näytä kiinnostavan lapsia. Opettaja ei lähde väkisin hypyttämään lapsia. Vahvaa kuvitteluleikin vaihetta elävät lapset keksivät kuitenkin patjojen olevan uima-altaita ja opettaja tunnistaa lasten kuvitteluleikin myötä kasvaneen motivaation. Opettaja ehdottaa, että penkit olisivat laitureita, joilta veteen voisi hypätä. Lapset innostuvat. Opettaja sanoittaa lasten iloa: ”Kyllä te keksitte kivan leikin. Onpa tämä hauskaa! Haluatteko leikkiä lisää tätä?” Lapset saavat kokemuksen siitä, että heidän iloonsa vastataan ja he ovat saaneet vaikuttaa omaan toimintaansa. Lapset eläytyvät leikkiin niin, että päättävät riisua vaatteensa uimaan mennessään. Taitava pedagogi ymmärtää, että riisumista ei ole syytä kieltää vaan juuri nyt on loistava hetki harjoitella myös omatoimisuustaitoja, sillä motiivi kumpusi lasten omasta aloitteesta. Hauskaa laiturileikkiä ei jätetä vain jumpalle, vaan leikki viedään ryhmään, jossa lapset tartuttavat innollaan leikin sisällöt myös ryhmän nuorempiin lapsiin.

Osallisuus pienillä lapsilla tarkoittaa kaikkein arkisimmillaan kuitenkin myös sitä, että lapsi saa kokemuksen siitä, että hän saa tulla syliin kun haluaa, hänen ilostaan ilahdutaan ja surussa lohdutetaan. Osallisuutta on myös lasten tasavertainen kohtelu ja toimiminen pienissä ryhmissä, jotta kaikkien ääni tulee kuulluksi. Haastattelu ja piirrosten avulla kertominen voivat toimia hyvin puhuvien 3-vuotiaiden kanssa.

Hannis Lindberg

Lapsen osallisuuden periaatteet. Kuva: Hanna Lindberg

Aamupiirit ja muut piirihetket ovat tarpeettomia alle 3-vuotiaiden ryhmissä?

Väitän, että kaikki se sisältö, joita opettajat aamupiireissä ja muissa istumista vaativissa tuokioissa pyrkivät opettamaan, on opetettavissa jollakin muulla tavalla. Tätä väitettä pohtiessa tulee erityisesti tarkastella omaa oppimiskäsitystä. Olen siinä käsityksessä, että kaikki pätevät lastentarhanopettajat ymmärtävät, että lapsi oppii parhaiten leikkiessään, omien oivallustensa ja tekemisen kautta. Silti lasten istuttaminen aikuisjohtoiseen piiriin pitää edelleen tiukasti pintansa päiväkodin arjessa. Alle puolitoistavuotiaalle lapselle on kehityspsykologisen tietämyksen valossa luonnotonta istua alas aamupiiriin oppimaan, sillä juuri kävelemään oppinut lapsi oppii ”vaeltelemalla” – tutkimalla ympäristönsä etäisyyksiä, suhteita, pintoja jne. Puolitoistavuotias lapsi oppii suuri ja pieni käsitteet sujuvimmin aikuisen sanoittaessa lapsen tutkivaa toimintaa. Yhteisessä ihmettelyssä toteutuu käsitteiden oppimisen lisäksi luonnollisesti lapsen kokemus hänen ja aikuisen lämpimästä vuorovaikutushetkestä, yhteisestä jaetusta aiheesta ja yksilöllisestä huomioinnista. Nämä sisällöt harvemmin toteutuvat piirihetkellä.

Uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta voidaan suosiolla jättää huomiotta useita kohtia alle 3-vuotiaiden ryhmässä?

On totta, että uudessa vasussa on paljon sisällöllistä asiaa, joiden toteuttaminen tuntuu haastavalta. Varhaiskasvatussuunnitelman toteuttaminen arjessa perustuu kuitenkin lopulta jokaisen opettajan tulkintaan suunnitelmasta. Kaikkia sisältöjä ei ole tarvetta tulkita kirjaimellisesti. Otetaan esimerkiksi ”nikkarointi”. On selvää, ettei ole tarkoituksenmukaista antaa neljälle puolitoistavuotiaalle vasaroita käteen ja alkaa naputtamaan nauloja. Nikkarointitaitoa kuitenkin edellyttävät hyvät hienomotoriset taidot, kuten hyvä silmä-käsi yhteistyö. Nikkarointihetki voi olla rikkimenneen autoradan korjaushetki aikuisen johdolla, jossa lapset saavat kokemuksen myös kestävän kehityksen edistämisestä: rikkimennyttä tavaraa ei heitetä pois ja osteta uutta, vaan se pyritään aina ensisijaisesti korjaamaan. Aikuisen johdolla tehty korjaustyö antaa myös jatkossa lapsille idean leikkeihin – pieni lapsi saa merkityksen ja mallin siitä, mihin tarkoitukseen leikkityökalusalkun vasaraa ja ruuvimeisseliä voidaan käyttää.

Hanna Lindberg
Alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä toimiva lastentarhanopettaja.

Lue koko tutkimus osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612192869

Terveisiä päiväkodista: Missä menee raja?

Terveisiä päiväkodista -sarjaa jatkaa tamperelainen lastentarhanopettaja Kaisa Harju, aiheenaan päiväkotien erilaiset rajat ja se, mihin lastentarhanopettajaa tarvitaan.

kari2

Kuva: Ebeneser-säätiö

Treenailin nuorempana tyttönä biljardia. Nuoriso-ohjaaja, joka minua opetti, puhui aina ”hiuksen hienosta leikkauksesta”, kun pallo piti lyödä säkkiin. Hiuksen hienoja ovat myös monet rajat päiväkoti- ja eskarimaailmassa.

Otetaan esimerkiksi lapsille tärkein asia: leikkiminen. Kaksi lasta, vaikkapa ystävykset haluavat leikkiä kaksin. Kolmas kaveri pitäisi ottaa mukaan leikkiin, koska kaikki otetaan mukaan leikkiin. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Harjoitellaan yhdessä toimimista ja erilaisuuden hyväksymistä. Mutta. Mutta kun se kolmas kaveri kiusaa. Se saattaa lyödä, vähintään tönäistä. Purkaa rakennelmat tai heitellä nukkevauvoja. Rikkoa leikin. Missä kulkee hyväksymisen sekä sietämisen ja toisaalta omien puolien sekä oikeuksien pitämisen raja? Missä kulkee sosiaalisten taitojen harjoittelun ja hyvän, onnistuneen leikin raja, mikäli näitä kahta ei voidakaan yhdistää? Missä menee raja, paljonko aikuinen voi sanella oppimisen nimissä kestämään tilanteita, joissa itsekään ei kestäisi olla. Hiuksen hieno on myös raja, kuinka pitkälle voi lasta opettaa puolustamaan itseään toimivasti menemättä kuitenkaan liian pitkälle ja huonon käytöksen tuolle puolen.

Toivottavasti tässä esimerkkitilanteessa, ennen kuin raja ylitetään kenenkään sietämisen, kärsivällisyyden tai hyvinvoinnin kustannuksella, astuu esiin koulutuksen saanut lastentarhanopettaja, joka on ollut hereillä erityispedagogiikan luennoilla. Opettaja, joka on saanut esimerkiksi Nepsy-koulutuksen tai ehkä tietää jotain pienten lasten vertaissovittelumenetelmästä Mini-Versosta. Koulutuksensa ja kokemuksensa avulla opettaja osaa auttaa ja tukea haastavasti käyttäytyvää lasta. Hän tekee havaintoja, miettii onko taustalla mahdollisesti tunne-elämän haasteita tai vasta kehittymässä olevia sosiaalisia taitoja. Keinot lapsen tukemiseksi hän toki miettii tuntien lapsen paremmin. Toimisivatko liikennevalojen käyttäminen (joista käytetään paljon vihreää!), yhteinen sopimus, palkitseminen timanteilla, tarvitaanko kuvatukea tai tarvitseeko hän muunlaista apua leikkitaitojen kehittämisessä ja leikkeihin liittymisessä. Opettaja siis jalkautuu lapsen kanssa leikkiin ja tukee häntä positiivisella palautteella. Eikä opettaja unohda jonakin toisena hetkenä mahdollistaa myös tämän ystäväkaksikon ihan kahdenkeskistä leikkiä!

Hiuksen hienot ja seitin ohuet ovat rajat myös liikunnallisuudessa. Missä on raja liikkuvan leikin ja riehumisen välillä? Liikuntaa tulisi lisätä, mutta sisällä ei saisi juosta. (Ehkä iloisesti hypähdellä, kuten viisas kollegani määritteli.) Ulkona jäällä on kiva liukua ja laskea, yhdessä ja erikseen, mutta raja on hyvin häilyvä ennen kuin jotain sattuu. Miten rajata yhteiset säännöt, kun taitotaso sekä lähtökohdat liikkumiselle ovat hyvin erilaiset? Tässä tilanteessa lastentarhanopettaja lisää liikuntaa ja toiminnallisuutta kaikkeen tekemiseen, kuten Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja Esiopetussuunnitelma määrittävät. Hän on aktiivisesti läsnä ja huomaa, milloin liikuntaa tulee lisätä sekä toimii liikkumisen mahdollistajana.

Ennen kuin omat rajani tulevat vastaan, pohdin vielä omiani ja ammattikuntamme rajoja. Olemme joustavia ja sopeutuvia, positiivisella asenteella eteneviä ja selviämme siitä, mitä vastaan tulee. Otetaan esimerkiksi työajan pidennys ja lapsiryhmien kasvu, ja mitä näitä nyt on. Missä sitten tulee vastaan meidän rajamme joustavuudessa? Milloin me sanomme: Me emme enää jousta! Ei käy! Me tiedämme ja osaamme tämän. Nyt on teidän vuoronne kuunnella meitä! Lapsen ja lapsiryhmän edun nimissä. Tulevaisuuden hyvinvoinnin nimissä.

Terveisiä kasvatus- ja opetusalalta:  Rajataan kun tavataan!

Kaisa Harju
Kirjoittaja toimii lastentarhanopettajana Tampereella.

Etsitään: Tuokiokuvia varhaiskasvatuksen arjesta

dscf5335

Kuva: Ebeneser-säätiö

Miten varhaiskasvatus näkyy satavuotiaassa Suomessa ja juuri sinun päiväkodissasi? Juhlimme 125-vuotista lastentarhanopettajan koulutusta mm. järjestämällä juhlaseminaarin 20.10.2017 teemalla ”125 vuotta Suomen tulevaisuuden tekijöitä”. Juhlavuotta järjestävät Helsingin yliopisto, Opetushallitus, Lastentarhanopettajaliitto, Ebeneser-säätiö ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ. (Seminaari löytyy myös Facebookista!)

Etsimme nyt videotervehdyksiä päiväkodeista ympäri Suomea. Kuvaa parin minuutin pituinen video, jossa esitellään tuokiokuvia varhaiskasvatuksen arjesta: toimintaa, leikkiä, tarinoita… Lataa video esimerkiksi Youtubeen tai Vimeo-palveluun ja jaa linkki meille sähköpostitse syyskuun loppuun mennessä. Muistathan lasten kuvausluvat! Videot ovat nähtävillä vain juhlaseminaarissa (toki mikäli kuvausluvat sen kattavat, esittelemme niitä mielellämme myös juhlavuoden verkkosivuilla).

OHJEET

Ohjeet voit ladata esimerkiksi tulostamista varten myös
PDF-tiedostona klikkaamalla tästä.

  1. Suunnittele video. Ajatuksena on tuoda esiin monipuolisesti sitä hyvää ja laadukasta varhaiskasvatusta, jota päiväkodeissa toteutetaan ympäri Suomea. Onko teillä menossa jokin kiinnostava projekti tai teema? Mikä on teidän päiväkotinne ehdoton vahvuus? Oletteko erityisesti panostaneet lasten leikki- ja oppimisympäristöön? Ovatko lapset kuvanneet itse videon, jota voisi käyttää? Mielikuvituksen käyttö on sallittua!
  2. Pyydä lapsilta ja vanhemmilta kuvausluvat, jotka kattavat videon julkaisemisen. Päiväkoti hallinnoi kuvauslupia, niitä ei lähetetä erikseen meille. Tässä esimerkki kuvauslupalapusta, jota voi vapaasti hyödyntää.
  3. Kuvaa video!
  4. Editoi/leikkaa video noin parin minuutin pituiseksi. Tietokoneessa saattaa olla valmiina yksinkertainen muokkausohjelma, tableteille saa ladattua myös muokkaussovelluksia. Tarvittaessa voit olla yhteydessä asiasta meihin sähköpostitse.
  5. Lataa video johonkin palveluun (YouTube, Vimeo tms.) ja lähetä videolinkki syyskuun loppuun mennessä osoitteeseen taina.sillanpaa@ebeneser.fi. Lataamalla videon ja lähettämällä linkin annat luvan käyttää videota syksyn 2017 juhlaseminaarissa.

Lisätietoja ja videolinkit osoitteeseen: taina.sillanpaa@ebeneser.fi

Tehdään yhdessä juhlavuodesta ikimuistoinen!

#LTO125

Terveisiä päiväkodista: Kasvatusnäkemyksen äärellä nyt ja vastakin

Terveisiä päiväkodista -sarjassa päästään kurkistamaan lastentarhanopettajan työhön varhaiskasvatuksen kentällä. Kirjoitussarjan aloittaa tamperelainen lastentarhanopettaja Marjo Tuohi.

img_8819-2

Kuva: Susanna Gillberg

Uusi varhaiskasvatuslaki sekä uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet korostavat varhaiskasvatuksen pedagogista puolta ja asettavat lastentarhanopettajat vastuuseen tämän laadukkaasta toteuttamisesta. Totean seisovani aika suurissa saappaissa.

Pyörin näiden asiakirjojen ja niihin perehdyttävien materiaalien äärellä, luen uutta kiinnostavaa alani teosta, joka käsittelee haastavia kasvatustilanteita ja mietiskelen oman lapsiryhmäni mennyttä ja tulevaa viikkoa. Tajuan, että taas kerran voisin kirjoittaa oman kasvatusnäkemykseni uudelleen ja ymmärrän, että mitä luultavammin ja toivottavasti voin todeta saman vielä monta kertaa urani aikana.

En tiedä onko olemassa ammattia, jossa voi joskus todeta olevansa valmis, mutta tiedän lastentarhanopettajana ottavan ison askeleen eteenpäin tajutessaan, että valmistumista ei
ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan tulevaisuudessakaan.

tuohi1

Kuva: Ebeneser-säätiö

Sukelsin päiväkodin mielenkiintoiseen miljööseen 19-vuotiaana työvoimatoimiston tukemalla harjoittelulla kuuden kuukauden ajan. Harjoittelupaikkani lapsiryhmässä oli motivoitunut ja sensitiivinen lastentarhanopettaja ja puolen vuoden kuluessa olin varma tulevaisuuden ammatistani. Ajattelin kouluttautuvani mahdollisimman nopeasti valmiiksi
varhaiskasvattajaksi. Lukiotaustalla lähihoitajaopinnot kestivät vain kaksi vuotta ja näin ollen olinkin nopeasti valmis kasvatusalan ammattilainen.

Päiväkodissa joutuu usein arjessa monien haastavien tilanteiden eteen ja niin tutustuin moniin alan julkaisuihin etsien apua näihin tilanteisiin. Erilaiset pedagogiset suuntaukset ja toimintamallit veivät minut helposti mukanaan yksi toisensa perään. Lopulta turhauduin siihen, että mahdollisuuteni kokeilla näitä käytännössä olivat lastenhoitajan ammatissa rajatut ja opiskelin seuraavaksi yliopistossa lastentarhanopettajaksi.

Opintojen alussa saimme tehtäväksi kirjoittaa oman kasvatusnäkemyksemme. Tekstiä ja ajatuksia tuli helposti ja olin varma, että sisältö hipoi täydellisen opettajuuden kaltaisia näkemyksiä. Toisen harjoittelun jälkeen meitä pyydettiin kirjoittamaan näkemys uudelleen. “Voiko palauttaa saman jos näkemys on ennallaan?” oli ensimmäinen ajatukseni. Kaivoin vuoden takaisen tekstin esiin ja totesin aukkoja, puutteita ja jopa muuttuneita näkemyksiä kirjoituksessani. Häpesin hieman ensimmäistä ajatustani tehtävänannon jälkeen.

Valmistumisen lähestyessä ja päättöpraktikumini loputtua tuli näkemys jälleen päivittää ja enää en yllättynyt, että päivitettävää myös löytyi. Tästä opettavaisesta tehtävästä huolimatta koin elämäni toisen valmistumisen myötä vihdoin olevani valmis varhaiskasvattaja palattuani opintovapaalta työpaikalleni. Pursusin ideoita ja suunnittelin lapsiryhmämme arkea illat ja viikonloput mukaan lukien. Aika nopeasti sain kuitenkin huomata, että arki täyttyi tilanteista, joihin minulla ei ollutkaan valmista ratkaisua. Muutamassa vuodessa olen kuitenkin ehtinyt ymmärtää, ettei kenelläkään ole. Kirjoista ja kollegoilta saa kullanarvoisia ideoita, mutta vasta kokeilemalla ja tarkasti omaa toimintaa ja toimintaympäristöä uudelleen ja uudelleen arvioimalla löytyy oikeat ratkaisut kulloiseenkin ongelmaan.

tuohi2

Kuva: Ebeneser-säätiö

Ensimmäinen todellinen pysähdyksen paikka oman kasvatusnäkemyksen ääreen tuli uuden varhaiskasvatuslain myötä. Olen ollut omassa työyhteisössäni voimakas omahoitajuuden puolestapuhuja jo lastenhoitajana työskennellessäni. Olen saanut puhuttua työskentelytavan kannalle kutakuinkin jokaisen työyhteisöni työntekijän. Pikkuhiljaa olen joutunut huomaamaan myös tämän toimintamallin heikkoudet ja porsaanreiät. Lakiin kirjatut varhaiskasvatuksen tavoitteet sekä opettajalle selvästi osoitettu pedagoginen vastuu koko lapsiryhmän toiminnan laadukkaasta sisällöstä on saanut minut lopulta “kääntämään takkia”.

Oli vaikea, mutta helpottava tilanne lopulta kertoa muuttuneista näkemyksistä esimiehelle. Kerroin hänelle etten yksinkertaisesti voi enää seistä toimintatapamme takana, ja tahtoisin koko päiväkotimme muokkaavan toimintamallejaan varhaiskasvatuksen laadun turvaamiseksi.

Ensin takinkääntö nolotti, mutta pikkuhiljaa olen ymmärtänyt, että juuri tällä tavalla toimivan työyhteisön ja itseään kehittävän työpaikan sekä henkilökunnan tulee toimia. Omaa toimintaa pitää säännöllisesti tarkastella kriittisesti. Uusien varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden myötä myös yksikkökohtaiset vasut tullaan uusimaan, eli juurikin nyt on mitä otollisin hetki keskustella ja kehittää pedagogista toimintaa sekä ympäristöä. Häpeän tunne on taas vaihtunut innostukseen ja keväälle on tiedossa suunnitteluiltoja, joissa pohdimme yhdessä työkavereiden ja esimiehen kanssa mitä piirteitä tahdomme omahoitajuudesta säilyttää, miten siinä parhaiten onnistumme ja miten varmistamme laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisen.

Pedagogiikka ei ole koskaan mustavalkoista, eikä mitään toimintamallia kannata suoraan kuopata tai ostaa. Jos haluamme, niin varmasti pystymme keksimään tavan miten edelleen annamme lapselle mahdollisuuden päiväkotimatkan alussa turvautua yhteen “omaan” hoitajaan ja samalla kuitenkin takaamaan sen, että lastentarhanopettajan pedagoginen ote ylettyy tasapuolisesti jokaisen lapsen kasvatukseen ja arkeen. Nyt on mitä loistavin hetki kaivaa esiin viimeksi kirjoittamani kasvatusnäkemys ja tehdä “pieniä” korjauksia.

 

Marjo Tuohi
Kirjoittaja on uransa alkutaipaleella työskentelevä tamperelainen lastentarhanopettaja.